Eväitä aarteiden ja kadonneen nuoruuden metsästykseen

Monessa puutarhassa narsissit ja tulppaanit julistavat kevään olevan täydessä vauhdissa. Sipulikasvit vievät yleensä huomion ensimmäisenä kukkivilta perennoilta, eli esikoilta.

Esikkojen (Primula) suku on laaja – siihen kuuluu lähes 400 Euroopasta ja Aasiasta kotoisin olevaa lajia. Perennaryhmissä esikot jäävät helposti toiseksi kasvien elinkamppailussa, mutta pensaiden alla tai kivikkoryhmissä ne ovat oivia ja hurmaavia kevään lähettiläitä.

Kevätesikko (Primula veris) kasvaa luonnonvaraisena lounaisimmassa Suomessa. Se on myös Ahvenanmaan maakuntakukka. Koristekasvina sillä on maassamme pitkä historia – se on mainittu puutarhakasvien joukossa jo 1600-luvun lopulla.

Kevätesikkoa ei ole kuitenkaan kasvatettu pelkästään koristeeksi, vaan sitä on käytetty myös rohtokasvina yskässä limaa irrottavana, sekä hien ja virtsan eritystä lisäävänä. Elias Lönnrot kirjoitti Flora Fennicassa näin: ”Kukat viinaan rohdoksi hyviä. Myös kiitetään niistä sokurin ja sitruunan kanssa vedessä käyttämällä viiniä saatavan, juuri parantaa juomisen maulleen, lehdet kelpaavat keväällä salaatiksi.”  Rohtokokeilut kannattanee kuitenkin jättää sikseen, koska esikot ovat myrkyllisiä, vaikka ne pienenä määränä syötynä eivät aiheuta oireita.

Pohjoismaisessa mytologiassa kevätesikko on omistettu Freijalle – rakkauden jumalattarelle. Sillä on uskottu olevan myös suojeleva vaikutus ja sen on uskottu auttavan löytämään aarteen. Lisäksi sen on uskottu häätävän pois sairautta, parantavan muistia sekä auttanut säilyttämään nuoruuden tai elvyttämään jo kadonneen nuoruuden.

Kevätesikko (engl. cowslip) on myös päässyt mukaan Shakespearen tuotantoon. Myrskyn (The Tempest) viidennen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa Ariel (ilmahenki) lausahtaa:

Where the bee sucks, there suck I
In a cowslip’s bell I lie.

Suomenkielisessä käännöksessä (Paavo Cajander, 1958) kevätesikko on kuitenkin vaihtunut kieloon:

Mettä kukist’ imaisen ma
Kielon kuvuss’ asustan

Hurmaava kasvi, tuo kevätesikko! Lisää tietoa siitä löytyy mm. kerrassaan upeasta Luontoportista.

Leave a Reply