Voi munkit minkä teitte!

Meidän tulee kiittää keskiaikaisia luostareita siitä, että puutarhanhoito ja puutarhataide löysivät tiensä myös tänne karuun Pohjolaan. Erityisesti yrttitarhat olivat tärkeitä – jopa siinä määrin, että niitä pidettiin luostarin toiseksi pyhimpänä paikkana varsinaisen kirkkosalin jälkeen. Toki  luostareihin kuului myös vihreää tilaa, jossa rauhoittua, levätä ja meditoida.

Luostareissa viljeltiin ensisijaisesti lääkekasveja, mutta myös ruoanlaittoon käytettäviä kasveja sekä kasveja joiden oli tarkoitus suojata pahoja voimia vastaan. Keskiajan lopulla oletettiin sangen yleisesti, että kasvin ulkonäkö antoi viitteitä siitä, mihin sitä lääkekasvina tulisi käyttää. Niinpä sydämen muotoisia lehtiä käytettiin sydänoireiden hoitoon, silmiä muistuttavia kukkia silmäsairauksien hoitoon ja punaisia kasvinosia verenvuotojen tyrehdyttämiseen. Kirkon auktoriteetin heikkeneminen 1500-luvulla vahvisti lääkärien asemaa sekä raivasi tilaa apteekkarien ammattikunnalle. Ennen sitä kaikki lääkkeisiin liittyvä oli ollut tiukasti luostareiden valvonnassa.

Luostareista viljelyinnostus levisi laajasti sekä linnoihin että torppiin – ja niin yleistyivät ”naisten kuningaskunnat”, eli pienet hyötypuutarhat. Naiset osasivat hyödyntää puutarhansa antimia tehokkaasti. Kirkossa saarnan oli tapana olla kovin pitkä, ja niinpä naiset ottivat kirkkoon mukaansa ns. kirkkovihtoja – voimakkaasti tuoksuvista yrteistä (esim. laventeli, timjami ja salvia) tehtyjä pieniä kimppuja, joita huiskuttelivat nenänsä alla pysyäkseen hereillä. Oikeaoppisessa vihdassa piti olla seitsemän eri kasvia.

Munkit toivat Pohjolaan mukanaan kasvin, jonka uskottiin auttavan kihti- ja nivelvaivoihin. Lisäksi sen keväiset vaaleanvihreät lehdet ovat mitä maukkaimpia ja sopivat sekä salaatteihin että yrttimausteeksi. Nykyisin tiedetään kasvin sisältävän myös runsaasti sekä rautaa että c-vitamiinia. Onhan tuo ihan näyttävä kasvi, kun se levittäytyy vihreänä mattona lehtomaisemassa. Mutta miksi se ei voi pysyä poissa puutarhoista, tuo munkkien lahja – vuohenputki (Aegopodium podagraria)!?

Vuohenputki levittäytyy äärimmäisen tehokkaasti, ja tokkopa siitä pelkästään syömällä eroon pääsee. Kasvin maavarret rönsyilevät laajasti, ja vaikka juuria repii maasta parin metrin verran, niin takuuvarmasti sinne jää vielä ainakin toiset kaksi metriä, josta kasvu taas iloisesti yltyy. Vuohenputki leviää myös siemenistä, joten sitä ei missään tapauksessa pitäisi päästää kukkimaan, jos haluaa päästä eroon tuosta ei-toivotusta salaatista!

Vuohenputki valtaa itselleen tilaa – nopeasti ja tehokkaasti. Jos on päässyt käymään niin ikävästi, että tuo rikkakasvi on kokonaan vallannut esimerkiksi perennapenkin, on paras keino kaivaa perennat ylös ja puhdistaa niiden juuristo erittäin huolellisesti.  Kitkeminen on toki ensiapu, mutta se ei poista ongelmaa.

Jos joku kuitenkin päättää yrittää päästä tuosta viheliäisestä rikkariesasta eroon syömällä, niin pitää olla tarkkana! Varoiksi kannattaa vielä katsoa kirjoista tai netistä, että kyseessä varmasti on vuohenputki. Kosteilla paikoilla viihtyvä, hieman kapealehtisempi myrkkykeiso (Cicuta virosa) muistuttaa kovasti vuohenputkea, mutta se on – nimensä mukaisesti – erittäin myrkyllinen ja sitä syöneet on syytä toimittaa oitis lääkäriin.   

Leave a Reply