Naispuutarhuri – pöh!?

Puutarha-alan koulutuksella on maassamme pitkät perinteet. Maamme ensimmäinen puutarhakoulu perustettiin Kupittaalle vuonna 1841. Koululla oli neljä oppilasta. Turun Kupittaanpuistoa pidetään maamme vanhimpana ja laajimpana kaupunkipuistona. 1800-luvun loppupuolen Helsingissä kauppaneuvos Henrik Borgström ja Finska Trädgårdsförening -yhdistyksensä oli asettanut tavoitteeksi kunnollisen puutarhurikoulutuksen saamista maahamme. Nykyisen Helsingin kaupunginpuutarhan  alueella toimikin aikoinaan kaksivuotinen puutarhakoulu, jonka toiminta kuitenkin tyrehtyi yhdistyksen ajauduttua talousvaikeuksiin.

Lähteet eivät kerro olivatko nuo ensimmäiset koulutukset sukupuolten osalta tasa-arvoisia. 1800-luvulla julkaistiin ensimmäiset oppaat, jotka vihkivät naiset sopivan vähähikisten puutarhatöiden suorittamisen saloihin. Nainen puutarhurina ei kuitenkaan tullut kysymykseen! Työläisnaisille sopivia puutarhan tehtäviä olivat rikkaruohojen kitkentä sekä hedelmien ja marjojen poiminta. Ylemmän luokan naisille soveliaita tehtäviä olivat ensisijaisesti pienimuotoinen puutarhapipertely sekä kasvien keräily. Mutta kun ruohonleikkuri oli keksitty, niin sitä markkinoitiin naisnäkökulmalla. Laitetta on niin helppo käyttää, että jopa nainen suoriutuu siitä.

Kuva kirjasta ’I en trädgårdsmästares fotspår

Maailma on kuitenkin muuttunut. Nykyisin reilusti yli puolet puutarha-alan opiskelijoista on naisia. Puutarhuriopiskelijanaiset hallitsevat traktorin ja bobcatin käytön siinä missä miehetkin. He myös hoitavat – mahdollisesta hikoiluista kärsimättä – trimmaamisen ja pensaiden leikkaamisen niihin tarkoitetuilla (sangen painavilla) 2-tahtilaitteilla, jahka ovat ensin tehneet niitä varten oikean bensasekoituksen sekä tarkistaneet koneen kunnon ja öljyt. Eläköön uusi aika!

Viherrakentamisen opiskeiljoita Axxell Överbyssä

Leave a Reply