Joskus luonto osoittaa voimansa hyvinkin julmasti

Pohjois-Italiassa, Lago Maggioren rannalla, on hurmaava kasvitieteellinen puutarha – Giardini Botanici Villa Taranto. Elokuun lopussa tänä vuonna ukkosmyrskyn keskus tuhosi kymmenessä minuutissa 30 % puiston isoista kasveista.  (Tuhosta lisää täällä.)

Kasvitieteellisen puutarhan isä oli skotti Neil Mc Eacharn, joka vuonna 1931 osti puiston ja huvilan. Hänellä oli visio. Hän halusi tehdä vanhasta renessanssipuistosta kasvitieteellisen puutarhan, joka samalla muistuttaisi häntä kotikonnuistaan. Ensisijaisesti puistoon piti kuitenkin saada runsaasti kasveja ympäri maailman.

Visionsa toteuttamiseen Mc Eacharn käytti lähes yhdeksän vuotta. Puistoon hankittiin taimia Kiinasta asti, ja osa kasveista kasvatettiin siemenistä.

Toisen maailmansodan riehuessa Mc Eacharn joutui jättämään Italian ja lahjoitti puiston Italian valtiolle. Sodan jälkeen hän palasi, ja vuonna 1952 päätettiin, että puisto avataan kaikille kiinnostuneille. Mc Eacharn kuoli vuonna 1964, ja hänet on haudattu puistoon rakennettuun kappeliin.

Giardini Botanici Villa Taranto on vuosittain houkutellut noin 150 000 kävijää. Välittömästi elokuisen tuhon jälkeen puiston pitkäaikainen johtaja ounasteli, että menee ainakin muutama vuosi ennen kuin puisto saadaan sellaiseen kuntoon että se voi taas ottaa vastaan vierailijoita. Siksi oli ilahduttavaa huomata, että puisto avataankin jo maaliskuussa ensi vuonna. Se on silloin hyvin erilainen kuin neljä vuotta sitten, jolloin tutustuin puistoon, mutta takuuvarmasti käynnin arvoinen silti, jos matka käy Lago Maggioren suuntaan.

 

Leave a Reply