Tere tulemast!

Globaali tietosanakirja Wikipedia määrittelee kasvitieteellisen puutarhan näin:

Kasvitieteellinen puutarha on puutarha, jossa kasveja viljellään useimmiten tutkimustarkoituksiin tai yleisölle esitettäväksi. Kasvisto koostuu yleensä monien eri ilmastovyöhykkeiden kasveista. … Maailmassa on noin 1 400 kasvitieteellistä puutarhaa ja arboretumia, joissa käy vuosittain yli 100 miljoonaa vierailijaa.

Myönnän auliisti olevani yksi tuosta sadasta miljoonasta – kasvitieteelliset puutarhat ovat hurmaavia ja lumoavia paikkoja, ja kahta samanlaista ei löydy!

Oiva esimerkki kasvitieteellisten puutarhojen erilaisuudesta löytyy eteläisestä naapurimaastamme Virosta. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on nuori ja suuri – perustettu vuonna 1961 ja avattu yleisölle 1970 sekä pinta-alaltaan huimat 123 hehtaaria. Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha on vanha ja pieni – se perustettiin vuonna 1803 (ja siirtyi nykyiselle paikalleen vuonna 1806) ja on pinta-alaltaan ”vain” reilut kolme hehtaaria. Kokoerosta huolimatta Tarton puutarhan sanotaan olevan lajirikkain alue Virossa – kasvilajeja on peräti 6500.

Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa voi vallan hyvin piipahtaa päivämatkalla – mikäli ostoksiltaan ja herkuttelultaan malttaa. Puutarha sijaitsee noin 10 kilometriä Tallinnan keskustasta, Kloostrimetsassa, joka on saanut nimensä Piritan luostarista. Puutarhan vieressä nököttää Tallinnan televisiotorni.

TV-torni

Puutarhassa on huomattavan kokoinen arboretum (puulajipuisto), hurmaava ruusutarha sekä mielenkiintoiset kokoelmat mm. jaloangervoja (Astilbe), kurjenmiekkoja (Iris), leimuja (Phlox) ja liljoja (Lilium). Kesäisin puutarhassa järjestetään erilaisia teemanäyttelyitä, ja vierailla voi talvellakin, koska kasvihuoneet ovat avoinna ympäri vuoden.

Tallinna_2

Tallinna_1

Tallinna_3

Liljaloistoa

Tarton kasvitieteellinen puutarha on keidas aivan kaupungin keskustassa. Kun astuu puutarhan muurien sisäpuolelle, on kuin saapuisi omaan pieneen satumaailmaan. Erityisen upea on puutarhan kivikkotarha, joka sijaitsee keskellä aluetta vanhan kaupunginmuurin raunioiden rinteillä.

P1010470

P1010480

P1010450

 Tarton puutarha on mielenkiintoinen käyntikohde myös muille kuin puutarhakulttuurin ystäville. Puutarhan kivikkotarhassa on kesälava, jolla järjestetään erilaisia konsertteja ja esityksiä. Myös palmuhuoneessa järjestetään konsertteja – suosittuja ovat kuulemma adventin ajan konsertit. Puutarhassa on kasvien lisäksi myös lukuisia veistoksia.

P1010462

P1010460

Ei pöllömpi paikka ulkolavalle…

P1010493

Puutarhureille omistettu veistos

 

Leave a Reply