Teetä ja sympatiaa

Kylminä ja pimeinä marrasiltoina on mukavaa käpertyä sohvan nurkkaan höyryävän kuuman kupposen kera. Ja mikä olisi oivallisempi juoma kuin tee, jonka keksijä oli – legendan mukaan – kiinalainen keisari Shen Nung vuonna 2737 ennen ajanlaskumme alkua. No, oli vuosiluku mikä tahansa, niin Kiinasta se lähti.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Euroopan valloituksensa tee aloitti 1600-luvulla, Portugalista ja Hollannista käsin. Portugalilaiset ovat kovin ylpeitä siitä, että naimakauppa kuningas Charles II:n ja portugalilaiseen ylimystöön kuuluneen Catherine Berganzan välillä oli alkulaukaus uutejuoman suosiolle Britanniassa. Hollantilaiset puolestaan tutustuttivat ranskalaiset ja baltit tuohon jaloon juomaan.

TeepensasCamellia sinensis – kasvaa luonnonvaraisena Intiasta Kiinaan ulottuvalla alueella. Viljeltynä pensas kasvaa jopa puolitoistametriseksi pieneksi puuksi, joka elää yli 50-vuotiaaksi. Camellia-suvussa teepensas on tavallaan poikkeus, koska sen kukinta on sangen vaatimaton. Suvun muita jäseniä käytetään yleisesti puutarhojen kaunistajina. Meillä teen tunnetuin sukulainen on varmaankin kamelia (Camellia japonica).

Camellia sinensis (kuva: Wikimedia Commons)

Camellia sinensis
(kuva: Wikimedia Commons)

Camellia japonica (kuva: Wikimedia Commons)

Camellia japonica
(kuva: Wikimedia Commons)

Parasta laatua oleva tee valmistetaan pensaan verson pään nupusta ja kahdesta ylimmästä lehdestä. Niinpä kofeiinipitoisuus on parhaissa laaduissa keskimääräistä korkeampi, koska silmuissa ja nuorissa lehdissä on kofeiinia enemmän kuin vanhoissa lehdissä. Kofeiinipitoisuus vaihtelee myös reippaasti eri teetyyppien ja eri kasvatusalueiden välillä.

Sekä musta (tai kiinalaisittain ’punainen’) että vihreä tee tehdään teepensaan lehdistä. Väri riippuu lehtien käsittelystä ja hapettumisesta. Musta tee on eniten käsiteltyä, ja siksi vihreässä teessä on enemmän kasvin vaikuttavia ainesosia – se on siis terveellisempää.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Suuren suosion saavuttanut ”rooibos-tee” ei itse asiassa ole teetä alkuunkaan. Rooibos (Aspalathus linearis) on hernekasveihin (Fabaceae) kuuluva pensas, joka kasvaa luonnonvaraisena Cederbergin alueella, noin 200 km pohjoiseen Kapkaupungista Etelä-Afrikassa. Kasvin lehtien käsittely on hyvin samanlainen kuin teepensaan lehtien käsittely, ja juoma valmistetaan uuttamalla – aivan kuten teekin.

Aspalathus linearis (kuva: Wikimedia Commons)

Aspalathus linearis
(kuva: Wikimedia Commons)

Tee on tärkeä viljelykasvi Kiinassa ja Intiassa, jotka yhdessä tuottavat yli 60 prosenttia kaikesta maailman teestä.  Muita merkittäviä teen tuottajamaita ovat Kenia, Sri Lanka, Turkki ja Vietnam.  Myös Euroopassa on yksi teeviljelmä – tosin ei mantereella. Vuonna 1883 perustettu Cha Gorreana toimii edelleen Portugalille kuuluvien Azorien Sao Miguelin saaren pohjoisosassa. Tuolla viljelmällä kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos Azoreille asti matkustaa.

Teen viljelyn historiassa on valitettavasti myös synkkä puolensa. 1800-luvulla teenviljelijät ottivat haltuunsa siirtomaiden alueita ja hävittivät sieltä luonnollisen kasvillisuuden saadakseen enemmän viljelyalaa teepensaille. Historia siis tavallaan toistaa itseään nyt, kun jotkut rikkaat maat ostavat viljelysmaita köyhemmiltä mailta viljelläkseen biopolttoaineisiin tarvittavia kasveja. 1800-luvulla ei vaan ollut YK:ta, joka olisi tuosta huolestunut…

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Leave a Reply