Messuilla Turussa

Kotimaan puutarhamessukausi alkoi tänä viikonloppuna Turun Piha & Puutarha -messuilla. Viikon päästä on tarjolla Helsingin Kevätmessut ja siitä viikon päästä Tampereen Supermessut. Melko kattava lista tulevista alan tapahtumista löytyy Puutarhaliiton kotisivulta.

Turun messuilla oli kolmelle hallille omat teemansa: Pihan kuningattaret, Piha ja terassi sekä Keittiöpuutarha, joka piti sisällään myös työkalut. Kovasti olisin toivottanut tervetulleeksi muunkinlaiset teemat, tyyppiä viikko sitten järjestetyn Tukholman Nordiska trädgårdar -messun ’Urban fägring’ (vapasti käännettynä ’urbaani ihanuus’).

Helsingin messuja olen kritisoinut siitä, että kävijän on vaikea löytää oikeastaan mitään, kun kaikki näytteilleasettajat ovat sikin sokin sekaisin keskenään – työkalu siellä, ja toinen täällä ja välissä vähän kirjoja ja siemeniä ja keittiön ihmetyökaluja. Turun suhteen odotusarvo oli nyt korkealla – josko siellä olisi ryhmitelty näytteilleasettajat kävijäystävällisemmin, koska sitähän tuo teemoitus hieman lupasi. Lienee paikallaan sanoa, että en ole aiemmin Turun puutarhamessuilla käynyt, enkä edes koko messu- ja kongressikeskuksessa, jossa ne pidetään.

Messukokemus oli kaikilta osin miellyttävä. Halleissa oli avaruutta ja väljyyttä, joka ei johtunut pelkästään siitä että käyntini sijoittui arkipäivään. Toki messuilla oli esillä paljon sellaista, jonka yhteys pihaan ja puutarhaan ei minulle aukea, mutta jostakin kumman syystä se ärsytti paljon vähemmän kun yleensä. Kenties se johtui siitä, että ”alan tarjonta” oli – odotusten mukaisesti – selkeästi ja loogisesti ryhmitelty. Siitä Turun messu- ja kongressikeskukselle täydet pisteet!

Messujen tavoite oli hyvin selkeästi saada aikaan välitöntä myyntiä näytteilleasettajille. Kenties siksi tuntui ettei reppuun kertynyt juurikaan mitään uusia ideoita tai oivalluksia. Paluumatkalla junassa oivalsin, että ainoa ”trendi” joka jäi mieleen oli keinorottinkihuonekalut terasseille…

Terassi

Yksi mielenkiintoinen uusi tuttavuus messuilta löytyi, nimittäin puutarhakauppa Pavunvarsi. Pavunvarrella on myymälät Turussa ja Tampereella, mutta myös kattava verkkokauppa. Pavunvarren missio on tehdä puutarhanhoidosta ympärivuotinen harrastus, ja tarjoavat siksi runsaasti siihen tarvittavaa välineistöä. Kaupasta löytyy kaikenlaista myös kesäpuutarhureille.

Messujen yleiskoristelualue oli ihan nätti. Valitettavasti vaan lähes kaikki eri otsikon alla esitellyt mallipihat muistuttivat kovasti paljon toisiaan. Kukkia oli käytetty todella runsaasti, mutta aina niitä samoja, ja kenties siksi oli niin samannäköistä. Toki valituissa väreissä oli eroja, mutta…

Yksi alue poikkesi minusta edukseen, nimittäin ’Metsän tuntua’, jonka oli suunnitellut Paula Tiittanen (Pihamestarit Tiittanen). Siinä oli käytetty kunttaa ja siinä oli – nimen mukaisesti – aidosti metsän tuntua. Ei siitä mihinkään pääse, että metsäpohja on kaunis! Se miten järkevää sellaisen käyttö on, tai mihin se aidosti sopii, on sitten taas ihan oma aiheensa.

Makuja on erilaisia – mikä mallipiha on sinun suosikkisi?

'Metsän tuntua'

’Metsän tuntua’

'Metsän tuntua'

’Metsän tuntua’

'Pihatilliä ja pastellia'

’Pihatilliä ja pastellia’

'Värien riemua'

’Värien riemua’

'Värien riemua'

’Värien riemua’

'Helppohoitoisuutta'

’Helppohoitoisuutta’

'Valkoista ja vihreää'

’Valkoista ja vihreää’

'Valkoista ja vihreää'

’Valkoista ja vihreää’

'Salainen puutarha'

’Salainen puutarha’

'Salainen puutarha'

’Salainen puutarha’

'Puuta ja terästä'

’Puuta ja terästä’

'Puuta ja terästä'

’Puuta ja terästä’

'Pelkistettyjä muotoja'

’Pelkistettyjä muotoja’

 

 

 

Leave a Reply