Archive for the ‘Luonnonkasvit’ Category

Lentävää kauneutta

lauantai, heinäkuu 12th, 2014

Kaunis keveä perhonen
lentää kukasta kukkaan
lemmikistä neilikkaan,
sinikellosta apilaan
ja sieltä nurmen nukkaan.

Kaunis iloinen perhonen
kukkien mettä maistaa
niityillä sinisillä.
Aina on kiire sillä.
Ihana aurinko paistaa.

(Tsekkiläinen kansanruno, käännös Eeva-Liisa Manner)

 

Olen huono perhostuntija, joten olen erittäin kiitollinen erinomaisesta ja palkitusta Luontoportista. Perhoset ovat kauniita, ja lasken herkästi työkalun kädestäni pysähtyäkseni ihailemaan perhosten lentoa omassa puutarhassani. Niistä on hyötyä pölyttäjinä, aivan kuten mehiläisistä, kimalaisista ja kukkakärpäsistä.

25072010217

Perhoset viihtyvät niityillä ja kedoilla. Kun perinnemaisemat harvinaistuvat, perhoslajit vähenevät. Ylihoidetut ja tiukkaan parturoidut nurmikot sekä pitkälle jalostetut tuontikasvit eivät muodosta sellaista monimuotoista ympäristöä, joka houkuttelisi perhosia. Jokainen voi omilla valinnoillaan luoda perhosille suotuisan ympäristön. Eikä siihen tarvita kokonaista pihaa – myös parvekkeesta voi tehdä perhosystävällisen.

P1000516

Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistys on listannut perhospuutarhan kultaiset säännöt seuraavasti.

Perhoset tarvitsevat ravintoa koko elämänsä ajan. Toukka syö isäntäkasvia, ja aikuinen perhonen imee mettä. Muista huomioida perhosten kasvitarve koko niiden elinkaaren ajaksi.

Perhospuutarhan perustavan on siis syytä olla jopa hieman huolimaton rikkakasvien kitkemisessä. Pihan laidoille tai vaikka kompostin viereen on hyvä jättää kasveja perhosten lastentarhaa varten.

Istuta voimakkaan värisiä mesikasveja.

Tuosta säännöstä olen osittain eri mieltä… Perhoset valitsevat kukan sen värin, muodon ja tuoksun perusteella, ja eri lajeilla on erilaiset mieltymykset. Päiväperhosille suosittuja värejä ovat purppura, violetti ja keltainen, kun taas yöperhoset pitävät enemmän vaaleista, jopa ihan valkoisista, kukista.

Suosi yksinkertaisia ja vanhoista kannoista peräisin olevia kasveja. Monet pitkälle jalostetut kasvit eivät tuoksu ja niissä on niukasti mettä.

Perinnekasvit kuuluvat itseoikeutetusti perhospuutarhaan!

Kevään kukkapuute on pullonkaula monelle perhoslajille. Istuta aikaisia kukkijoita.

Hyvässä perhospuutarhassa kukkii itse asiassa läpi kesän.

Istuta mesikasvit ryppäisiin, ei erilleen kasvi sinne ja toinen tänne. Silloin perhoset löytävät kasvit helpommin.

Myös toukkien isäntäkasvit on syytä kasvattaa ryppäissä, ettei ravinto lopu. Nokkoset, hernekasvit ja ristikukkaiskasvit ovat monien perhoslajien isäntäkasveja.

Syyssyrikkä, mäkimeirami (= oregano), laventeli, timjami ja ohdakkeet ovat erinomaisia mesikasveja.

Perusta perhosravintolasi mieluiten tuulelta suojattuun ja aurinkoiseen paikkaan.

Älä käytä mitään kemikaaleja torjunta- tai lannoiteaineena.

(kuva: Naturskyddsföreningen)

(kuva: Naturskyddsföreningen)

Jos perhosystävällinen puutarha kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi tutustumista Riku Cajanderin sympaattiseen kirjaan ’Puutarhan parhaat perhoskasvit. Kirja kertoo perhosten ja kasvien yhteiselosta sekä listaa hoito-ohjeineen kirjoittajan oman subjektiivisen ”perhoskasvien top 100 –listan”. Ja löytyy sieltä myös perhoskiljun teko-ohje…

Voit myös katsoa tämän videon:

Flora Danica

lauantai, maaliskuu 22nd, 2014

Kyllä maailma on tulvillaan kaikenlaista hienoa! Eikä siitä mihinkään pääse, että verkon kautta pääsee tutustumaan kaikenlaiseen sellaiseen, jota ei edes tiennyt olevan olemassa. Kenties minulla oli iso aukko sivistyksessä, kun en tuntenut Flora Danicaa, johon hurahdin täysin.

Hurahtaminen sai alkukipinänsä Puutarhanaisten vuosikokousesitelmästä. Esitelmän piti Heinolan kaupunginmuseon johtaja Kari-Paavo Kokki, joka toimii myös Glorian Antiikki –lehden  erikoisasiantuntijana. Aiheena olivat kukat sisustuksessa eri aikakausina, ja esitelmän lopussa Kokki kertoi Heinolan museon olevan erityisen ylpeä Flora Danica -astioista, joita ovat saaneet testamenttilahjoituksena. Museolla ei kuulemma olisi mitään mahdollisuuksia ostaa sellaisia.

Esitelmöitsijä

Esitelmöitsijä

Alkuperäinen Flora Danica –astiasto sai alkunsa vuonna 1790, kun Tanskan kruununprinssi Frederik tilasi lahjan Venäjän keisarinna Katariina II:lle (myös Katariina Suurena tunnettu). Astiasto ei kuitenkaan koskaan päätynyt Venäjälle, koska Katariina otti ja kuoli vuonna 1796, eikä astiasto ollut silloin vielä valmis. Tuo alkuperäinen astiasto on Tanskan hovin omaisuutta, ja sitä käytetään kuulemma joskus kun on riittävän arvokkaat syömingit.

Posliinitehdas Royal Copenhagen on tehnyt alkuperäisistä astioista replikoita, ja niitä voi ostaa nettikaupasta. Kaupan halvin tuote on 14 cm lautanen, jonka hinta on 712 euroa. Soppakulhosta joutuu pulittamaan yli 16.000 euroa…

Flora Danica lautanen (kuva: Royal Danish nettikauppa)

Flora Danica lautanen 14 cm – 712 euroa (kuva: Royal Copenhagen nettikauppa)

Flora Danisa soppakulho (kuva: Royal Danish nettikauppa)

Flora Danica soppakulho 500 cl – 16.248 euroa  (kuva: Royal Copenhagen nettikauppa)

Mutta en minä astioihin hurahtanut, vaan noissa astioissa oleviin kasvikuviin.  Kuvat ovat Flora Danicasta, kerrassaan huikeasta kasviosta.  Vuonna 1753 Kööpenhaminan yliopiston kasvitieteen professori G. C. Oeder ehdotti, että julkaistaisiin kuvat kaikista Tanskan luonnonkasveista. Kasvion ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1761 ja viimeinen 123 vuotta myöhemmin. Projekti oli Tanskan hovin rahoittama.

Flora Danica koostuu 51 osasta ja kolmesta lisäosasta. Se pitää sisällään 3.240 kuparikaiverrettua  levyä, joista otetut vedokset värjättiin käsin. Levyistä tehtiin myös mustavalkoisia ”halpisversioita”, joita jaettiin piispoille. Heidän tehtävänä oli varmistaa, että kasvion alkuperäinen tavoite – kasvattaa kansan tietoutta kasveista – leviäisi.

Tussilago farfara - leskenlehti (kuva: Flora Danica)

Tussilago farfara – leskenlehti (kuva: Flora Danica)

Anemone ranunculoides - keltavuokko  (kuva: Flora Danica)

Anemone ranunculoides – keltavuokko (kuva: Flora Danica)

Campanula patula - harakankello  (kuva: Flora Danica)

Campanula patula – harakankello (kuva: Flora Danica)

Fragaria vesca - ahomansikka  (kuva: Flora Danica)

Fragaria vesca – ahomansikka (kuva: Flora Danica)

Hurahtaminen tuohon uskomattomaan käsityöhön on nykyihmiselle todella helppoa, koska Tanskan kansalliskirjasto on skannannut kaikki alkuperäiset värivedokset, ja julkaissut ne verkkoon.  Tutustu omalla vastuulla!

Årets stude 2014

perjantai, maaliskuu 14th, 2014

Myös Norjan puutarhaliiton perennajaosto valitsee vuoden perennan.  Vuonna 2003 alkanut perinne on vuosittain nostanut parrasvaloihin sekä tuttuja että hieman tuntemattomampia kasveja. Valinta on aina osunut yksittäiseen lajikkeeseen ja viime vuonna tuon ”arvonimen”  sai koristekastikan (Calamagrostis x acutiflora) Overdam-lajike.

Tänä vuonna vuoden perennaksi valittiin lajike, jolle en ahkerasta salapoliisityöstä huolimatta löytänyt täysin varmaa suomenkielistä nimeä. Tuo ”mysteerinen” lajike on Corydalis omeiana, eli joku kiurunkannus (nunneört). The Plant List’in mukaan kyseessä on safiirikiurunkannuksen (Corydalis flexuosa – pandanunneört) alalaji (subsp.) tai muoto (f.).

Oli miten oli…

(kuva: stauder.net)

(kuva: stauder.net)

Kiurunkannukset ovat unikkokasveihin (Papaveraceae) kuuluvia kasveja, jotka kukkivat sangen aikaisin keväällä.  Kukinnon värissä on mistä valita. Lajikkeesta riippuen terttumaiset kannukselliset kukat ovat valkoisia, keltaisia, puna- tai lilansävyisiä – tai sinisiä, kuten vuonomaan vuoden perennassa.

(kuvat: Wikimedia Commons)

(kuvat: Wikimedia Commons)

Erään arvovaltaisen lähteen mukaan sinikukkaiset kiurunkannukset olivat aikoinaan erityisen arvostettuja, koska niiden kasvattaminen oli vaikeaa ja elinikä lyhyt.  Nykyisin sinikukkaisia kiurunkannuksia löytyy laajemmin, eikä niiden hoito ole muunvärisiä vaikeampaa. Tästä saamme kiittää kiinalaisia ja kolmea brittiläistä kasvitieteilijää.

Corydalis omeiana  (kuva: obp.no)

Corydalis omeiana (kuva: obp.no)

Suomen luonnossa kasvaa kolme lajiketta: jalokiurunkannus (Corydalis nobilis), pystykiurunkannus (Corydalis solida) ja hentokiurunkannus (Corydalis intermedia). Jalokiurunkannus on viljelykarkulainen. Pystykiurunkannusta löytyy myös monesta  puutarhasta, kuuluuhan se perinnepihan vanhimpaan lajistoon. Hentokiurunkannus on rauhoitettu entisten Oulun ja Lapin läänin alueella.

Jalokiurunkannus (kuva: Luotoportti © Jouko Lehmuskallio)

Jalokiurunkannus (kuva: Luotoportti © Jouko Lehmuskallio)

Pystykiurunkannus (kuva: Luontoportti © Jouko Lehmuskallio)

Pystykiurunkannus (kuva: Luontoportti © Jouko Lehmuskallio)

Hentokiurunkannus (kuva: Luontoportti © Jouko Lehmuskallio)

Hentokiurunkannus (kuva: Luontoportti © Jouko Lehmuskallio)

Puutarhassa kiurunkannukset viihtyvät parhaiten puolivarjossa. Kasvualustaksi sopii parhaiten kalkkipitoinen ja runsasravinteinen hiekkamulta. Kovin kranttu kiurunkannus ei ilmeisesti kasvualustansa osalta ole. Nimittäin omassa puutarhassani pystykiurunkannukset kukkivat iloisesti sekä kovassa savimaassa että vattupensaiden alla – ja jopa hiekkatiellä…

Vattupensaan aluskasvillisuutta viime keväänä (valkovuokkoja, skilloja ja pystykiurunkannuksia)

Vattupensaan aluskasvillisuutta viime keväänä (valkovuokkoja, skilloja ja pystykiurunkannuksia)

Joissakin lähteissä sanotaan kiurunkannusten olevan myrkyllisiä.  Myrkytystietokeskuksen kasviluettelon mukaan se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Calle pisti ojennukseen

perjantai, marraskuu 8th, 2013

Olen havainnut, että ihmiset voi – hieman kärjistäen – luokitella kahteen ryhmään sen perusteella miten he säilyttävät tärkeitä papereitaan. Toiset ovat ’muovitasku-lokerikko-välilehti’ –ihmisiä  ja toiset ovat ’kasaihmisiä’. Itse kuulun tuohon ensiksi mainittuun ryhmään, ja kenties siksi minua kiehtoo suuresti kasvien systemaattinen luokittelu.

Vielä 1950-luvulla suomalaiset koululaiset opiskelivat biologian tunneilla Carl von Linnén silloin jo noin kaksisataa vuotta vanhaa kasvijärjestelmää. Linné luokitteli kasvit heteiden määrän ja sijainnin mukaan 24 luokkaan. Tuon luokittelunsaClavis systematis sexualis’ – Linné esitteli ensimmäistä kertaa vuonna 1735 julkaisemassaan teoksessa ’Systema Naturae’.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Kun luontoa lähdetään lokeroimaan, niin eihän sitä voi jättää pelkästään kasveihin. Linné luokitteli myös eläimet kuuteen ja mineraalit neljään luokkaan. Vaatimattomaksi tuota Ruotsin sadan kruunun seteliä koristavaa aatelisherraa ei voi kutsua – hänen sanotaan tokaisseen, että ”Luoja loi, Linné järjesti”.

Nykyisin Linnén kasvien luokittelu on jo vanhentunut. Hänen luoman luokittelumenetelmän heikkous on se, että heteitä ja emiä voi olla samoja määriä myös sellaisilla kasveilla, jotka eivät ole toisilleen sukua.  Niinpä kasvit nykyisin luokitellaan evoluutiobiologian pohjalta. Jokaisella kasvilla on oma ’sukupuu’, joka ei juurikaan poikkea sukututkijoiden meille ihmisille tuottamista vastaavista. Eliöiden luokittelutiedettä kutsutaan kladistiikaksi.

(kuva: University of Toronto)

(kuva: University of Toronto)

Carl von Linnén suuruus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään luokitteluun. Hän nimittäin keksi sen, miten yksinkertaistaa lajien nimistöä. Häntä selvästikin turhautti se, että eri lähteissä eri lajeilla oli – lähteen kirjoittajasta riippuen – erilaiset nimet. Lisäksi nimet olivat äärimmäisen pitkiä. Ja kirjoihin painetuilla nimillä ei sitten taas ollut mitään tekemistä sen kanssa, miksi kansa ko. kasvia (tai eläintä) kutsui. Nimet vaihtelivat sekä kielen että kieliryhmän sisällä eri seutujen välillä. Ota tuosta nyt selvää…

Niinpä Linné tarjosi ratkaisuksi sen, että jokaisella lajilla on kaksiosainen, yksiselitteinen nimi. Nimen alkuosa viittasi sukuun ja loppuosa lajiin. Nimen kieleksi Linné valitsi latinan, koska se oli sen aikainen oppineiden yhteinen kieli.  Kasvien uusi nimistö esiintyy ensimmäistä kertaa Linnén vuonna 1753 julkaisemassa teoksessa Species Plantanum’.

(kuva: Wikimedia COmmons)

(kuva: Wikimedia COmmons)

Suvut ja lajit ovat muuttuneet moneen kertaan Linnén ajan jälkeen, mutta hänen luoma nimeämisen periaate on edelleen voimassa. Jokainen uusi laji saa tuon 260 vuotta vanhan periaatteen mukaisesti kaksiosaisen nimen.

Kenties tuosta Linnén käyttämästä nimeämisen kielestä juontaa juurensa se, että sangen yleisesti puhutaan kasvien ”latinalaisesta nimestä”. Jos pieni saivartelu sallitaan, niin pitäisi puhua kasvien tieteellisestä nimestä. Kaikki kun ei enää ole latinaa, vaikka siltä kuulostaakin…

Marja-aika on parhaimmillaan – ja pahimmillaan

tiistai, heinäkuu 30th, 2013

On taas se aika vuodesta, jolloin kotipuutarhurit viihtyvät puskissa ja metsään ei kannata mennä ilman sankoa. Marjasato on kypsynyt! Marjat, hillot, soseet, survokset ja mehut täyttävät pakastimet ja kellarit – ja hyvä niin. Luonnosta saadut vitamiinit ovat meille tuiki tärkeitä kun päivät pikkuhiljaa taas lyhenevät.

Marjasadon kypsymisellä on kuitenkin myös kääntöpuoli, joka konkreettisesti muistutti olemassaolostaan. Ystäväni oli laittanut Facebookin kuvan naapurin puolelta tunkevasta kasvista, jonka kauniit punaiset marjat kovasti kiinnostivat hänen pientä poikaansa. Onneksi poika oli tässä tapauksessa kiikuttanut marjat äidilleen eikä pistänyt poskeensa. Kasvi oli myrkyllinen punakoiso (Solanum dulcarama), muinoin lääkekasvinakin käytetty köynnöstävä puolipensas.

Punakoiso  (kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Punakoiso
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Todennäköisesti kattavin verkosta löytyvä luettelo kasvien myrkyllisyydestä on HUS:n Myrkytystietokeskuksen lista. Suomenkielisen nimen mukaan aakkostettu lista on hyvä, mutta sen käyttäminen edellyttää että tuntee kasvit, koska kuvia ei ole. Ruotsalainen Giftinformationscentralen on tässä askeleen pidemmällä – heidän listassa (ruotsinkielisen nimen mukaan aakkostettu) on pienet kuvat, ja sivustolla on myös erillinen valikoima kuvia marjoista.

Luonnossa esiintyvistä myrkyllisistä marjoista löytyy hyvä kooste Metsähallituksen Luontoon.fi –sivustolta.  Kasvit ovat tuossakin listana, mutta oivasti linkitettynä erinomaiseen Luontoportti –sivustoon, jossa jokaisesta kasvista on useita valokuvia. Luontoportin kasviosion aloitussivulla voi myös antaa tuntomerkkejä, joiden perusteella palvelu haarukoi esille tuntomerkkeihin sopivat kasvit.

Oman puutarhan kasvien myrkyllisyys kannattaa ehdottomasti tunnistaa ja tiedostaa. Erittäin myrkyllisiä siemeniä tai marjoja tuottavia ovat kultasateet (Laburnum) ja näsiät (Dahpne)

Kaljukultasade  (kuvat: Wikimedia Commons)

Kaljukultasade
(kuvat: Wikimedia Commons)

Näsiä  (kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Näsiä
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Kukkakasveista vakavan myrkytyksen voivat aiheuttaa kielo (Convallaria majalis), ukohatut (Aconitum), risiini (Ricinus communis) ja sormustinkukat (Digitalis).

Vasemmalta ukonhattu, risiini ja sormustinkukka (kuvat: Wikimedia Commons)

Vasemmalta ukonhattu, risiini ja sormustinkukka
(kuvat: Wikimedia Commons)

Jos lähipiirissä on pieniä lapsia, niin on viisasta pitää heidät erossa myös näistä puutarhassa käytetyistä kasveista:

Konnanmarjat / kimikit (Actaea)

Mustakonnanmarja (kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Mustakonnanmarja
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Tähkäkimikki  (kuvat: Wikimedia Commons)

Tähkäkimikki
(kuvat: Wikimedia Commons)

Kuusamat (Lonicera) – Marjasinikuusaman (Lonicera caerulea var. edulis) marjat ovat myrkyttömiä.

Lehtokuusama  (kuva: Wikimedia Commons)

Lehtokuusama
(kuva: Wikimedia Commons)

Lumimarja (Symphoricarpos)

Valkolumimarja  (kuva: Wikimedia Commons)

Valkolumimarja
(kuva: Wikimedia Commons)

Terttuselja (Sambucus racemosa)

Terttuselja  (kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio )

Terttuselja
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio )

Väriherne (Genista)

Pensasväriherne  (kuva: Wikimedia Commons)

Pensasväriherne
(kuva: Wikimedia Commons)

Marjoja tuottavista puutarhakasveista myrkyllisiä ovat myös happomarjat (Berberis) ja marjakuuset (Taxus).  Happomarjan kypsät marjat eivät kuitenkaan aiheuta vaara, koska ne ovat myrkyttömiä. Marjakuusen marjoissa siemenet ovat myrkyllisiä, mutta marjan malto ei.

Turvallista marja-aikaa kaikille pienille ja isoille luonnon ystäville!

Hurmaavat harvinaisuudet

torstai, heinäkuu 18th, 2013

Mitä yhteistä on hietaorvokilla (Viola rupestris), ruijankissankäpälällä (Antennaria nordhageniana) ja ketomarunalla (Artemisia campestris)? Kaikista on olemassa alalaji, joka on kotoperäinen – endeeminen – täällä pohjoisessa, ja kaikki ovat jossakin määrin uhanalaisia.

Hietaorvokki  (kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Hietaorvokki
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Ruijankissänkäpälä (kuva: Luontoportti.fi ©Jorma Karjalainen)

Ruijankissänkäpälä
(kuva: Luontoportti.fi ©Jorma Karjalainen)

Ketomaruna  (kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Ketomaruna
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Kasvin kotoperäinen alalaji on sellainen, joka esiintyy vain jollakin tietyllä, rajatulla ja suhteellisen suppealla maantieteellisellä alueella. Laji on kehittynyt kasvupaikallaan ja sopeutunut sen olosuhteisiin. Täällä Suomessa kotoperäisiä kasveja on vähän, mutta lomamatkalla etelään voi ottaa ohjelmanumeroksi endeemisten kasvien bongauksen.  Esimerkiksi Kanarian saarilla endeemisiä kasvilajeja on yli 500, Madeiralla lähes kahdeksankymmentä ja Azoreilla kuutisenkymmentä.

Maytenus canariensis – endeeminen kasvi Kanariansaarilla (kuva: canaryislandsflora.com)

Maytenus canariensis – endeeminen kasvi Kanariansaarilla
(kuva: canaryislandsflora.com)

Lavateria acerifolia – endeeminen kasvi Kanariansaarilla  (kuva:  canaryislandsflora.com)

Lavateria acerifolia – endeeminen kasvi Kanariansaarilla
(kuva: canaryislandsflora.com)

Sonchus radicatus – endeeminen kasvi Teneriffalla  (kuva: canaryislandsflora.com)

Sonchus radicatus – endeeminen kasvi Teneriffalla
(kuva: canaryislandsflora.com)

Madeiran orkidea (Dactylorhiza foliosa) – endeeminen kasvi Madeiralla  (kuva: madeirahelp.com)

Madeiran orkidea (Dactylorhiza foliosa) – endeeminen kasvi Madeiralla
(kuva: madeirahelp.com)

Myosotis azorica – endeeminen kasvi Azoreilla  (kuva: Wikimedia Commons)

Myosotis azorica – endeeminen kasvi Azoreilla
(kuva: Wikimedia Commons)

Mutta kyllä kotoperäisiä kasveja löytyy muualtakin kuin saarilta. Endeemisiä alppikasveja löytyy runsaasti ’Italian puutarhasta’ (‘Hortus Italiae’),  lyhyen köysiratamatkan päästä Gardajärven rannalta, Monte Baldolta. Ainakin siellä monimuotoisesta ja mielenkiintoisesta kasvillisuudesta on tehty omanlaisensa nähtävyys, johon pääsee tutustumaan opastetulla luontokävelyllä kahdesti viikossa läpi kesän.

Anemone baldensis – endeeminen kasvi Monte Baldolla  (kuva: Wikimedia Commons)

Anemone baldensis – endeeminen kasvi Monte Baldolla
(kuva: Wikimedia Commons)

Vuorenrinteen kukkaloistoa

Vuorenrinteen kukkaloistoa

Kotoperäisten kasvien suurin uhka on vieraslajit, ja uhka on siinä määrin vakava, että monessa maassa on ryhdytty erilaisiin toimenpiteisiin endeemisten kasvien pelastamiseksi. Yksi keino säilyttää ainutlaatuiset hurmaajat on tuoda niitä kasvitieteellisten puutarhojen suojaan. Kotoperäisiä kasveja pääsee näin ollen ihailemaan myös helpommin kuin että lähtee paikallinen kasvio kädessä tarpomaan luontoon.

Kasvio kannattaa kuitenkin hankkia – vaikka ei kyseisen maan kieltä osaisikaan. Kasvien tieteelliset nimet ovat kansainvälisiä, ja jos kasviota ei omaan hyllyynsä halua, niin sen parempaa tuliaista en voi kasveista kiinnostuneelle ajatellakaan.

Pääsiäispuu

perjantai, maaliskuu 29th, 2013

Voinee väittää, että siinä missä jouluun kuuluu kuusi, niin pääsiäiseen kuuluu pajunkissat.

Pajujen (Salix) pyhäkausi alkaa palmusunnuntaina, jolloin pienet trullit innokkaasti virpovat ja varpovat – joidenkin riemuksi ja toisten kauhuksi. Virvonta on alun perin itäsuomalainen siunaamisen perinne, jossa pajunoksat ovat toimineet palmulehtien korvikkeena – palmuja kun ei täällä pohjoisessa juurikaan kasva.  Nykyisessä virpomisessa tuo siunaus on yhdistetty pääsiäisen toiseen perinteeseen, eli pääsiäisnoitiin.  Noidat mellastavat – pajunvitsoilla sidotuilla luudillaan lentäen – pääsiäislauantaina, jolloin Jumalan suojeleva vaikutus on pienimmillään.

Pääsiäislauantain häirikkö

Pääsiäislauantain mellastaja valmiina lähtöön.

Pajulajeja on useita satoja, ja niitä kasvaa lähes kaikkialla maailmassa, lukuun ottamatta Australiaa ja Etelämannerta. Suomessa lajeja on kolmisenkymmentä  – niistä yleisin on kiiltopaju (Salix phylicifolia). Salix-suvun lajien koko vaihtelee varpumaisista lehtipensaista isoihin 20 metrisiin puihin. Puumaisia lajeja kutsutaan nykyisin pääosin salaviksi, erotuksena pääsääntöisesti pensasmaisista pajuista. Eri pajulajit risteytyvät helposti ja siksi lajin tunnistaminen voi joskus olla haasteellista, koska samalla lajilla voi olla eri paikoissa erilaiset lehdet.

Salix phylicifolia Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti

Salix phylicifolia
Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti

Pajut ovat nopeakasvuisia, ja maan laadun suhteen sangen vaatimattomia. Salavat soveltuvat lyhytikäisyydestään ja nopeakasvuisuudestaan johtuen hyvin vaikkapa suojapuuksi. Hopeasalavaa (Salix alba var. sericea ’Sibirca’) lukuun ottamatta salavien tuulenkestävyys on hyvä. On syytä välttää salavien istuttamista lähelle viemäreitä ja vesijohtoja. koska vahva ja laaja juuristo hakeutuu voimakkaasti veteen. Sekä pajut että salavat kestävät hyvin leikkaamisen.

Salix alba var. sericea ’Sibirca’ Kuva: Wikimedia Commons

Salix alba var. sericea ’Sibirca’
Kuva: Wikimedia Commons

Elias Lönnrotin mukaan pajun Kuori on avullinen vilutaudissa. Vilutautilääke valmistetaan Lönnrotin ohjeen mukaan niin, että otetaan kuorta 2-3 -vuotiaista haaroista ja kuivataan ja jauhetaan. Jauhetta annetaan 1-2 teelusikallista 3-4 tunnin välein. Yliannostusta kannattaa välttää, koska lääke on laksatiivinen.  Lääkekasvina pajua on käytetty pitkään – jo muinaiset kansat tiesivät sen auttavan reumatismiin ja kuumetauteihin. Paju sisältää salisiiniglykosodia, josta valmistetaan salisyliinia – samaa ainetta, jonka synteettinen johdannainen on aspiriinin vaikuttava aine.

Pajusta saadaan myös biopolttoainetta – se on erittäin energiatehokas ja tuottoista. Taloudellista merkitystä pajulla on lisäksi myös mm. punontatöiden raaka-aineena, ja siksi siitä on tullut myös viljelykasvi. Viljelty paju on luonnossa kasvanutta tasalaatuisempaa ja käyttöominaisuuksiltaan parempaa.

George Stubbs: The Farmer's Wife and the Raven Kuva: Wikimedia Commons

George Stubbs: The Farmer’s Wife and the Raven
Kuva: Wikimedia Commons

Taikauskoiselle pajulla on runsaasti erilaisia merkityksiä. Japanilaisen tarun mukaan ensimmäisen ihmisen selkäranka oli tehty pajusta. Muinaisille egyptiläisille paju oli ilon symboli, kiinalaiset liittivät sen naiselliseen kauneuteen ja kreikkalaisille se edusti hedemällisyyttä.  Raamatussa pajua kuvataan lohduttavan varjon ja veden tarjoajana; bardeille ja runoilijoille se on inspiraation puu.

Ja virpojille tiedoksi seuraavan palmusunnuntain varalle: Älä läpsäytä pajunvitsalla lasta tai eläintä, koska silloin niiden kasvu pysähtyy…

Kevättä ilmassa

maanantai, helmikuu 25th, 2013

Tuli mieleen, että en tiedä ensimmäistäkään laulua, jossa iloisesti rallateltaisiin että ”vielä on talvea jäljellä…”.  Mutta kevättä tervehtiviä lauluja tulee lonkalta mieleen montakin. Siitä hersyvimmästä päästä on alla oleva M. A. Nummisen versio sävellyksestä ’American Patrol’.

Vaikka vielä on vasta helmikuu, niin kevättä on jo ilmassa!

Minulle ensimmäinen kevään lähestymisen merkki on se, että jossakin vaiheessa havahdun ettei olekaan koko ajan niin kamalan pimeää.  Talvipäivän seisauksesta päivä pitenee hitaasti mutta varmasti kohti kevätpäivän tasausta, johon nyt on alle kuukausi aikaa. Tähtitieteellisesti kevät alkaa tänä vuonna 21.3. Hyvä päivämäärä – koska silloin saattaa olla jo pikkukenkäkeli. Lapsuudenystävälläni on nimittäin syntymäpäivä 22.3. ja hänellä oli aikoinaan tapana järjestää synttärikutsut. Pienenä ihmisenä jännitin joka vuosi antaako äiti luvan laittaa pikkukengät jalkaan kun menen kutsuille, vai pitääkö jalat vielä tunkea talvisaappaisiin…

Toinen kevään merkki on havahtuminen linnunlauluun aamuisin. Se kertoo siitä, että tiput ovat aloittamassa pesintänsä. Linnut nimittäin laulavat merkitäkseen pesimäreviirinsä, houkutellakseen kumppania ja karkottaakseen kilpailijoita. Meillä ensimmäisiä kevään viestin tuojia ovat talitilaiset, joiden jälkeen laulunsa aloittavat viherpeippo, sinitiainen ja mustarastas.

Ja jossakin vaiheessa ulkona vaan tuoksuu keväältä

Viime viikolla näin kevään ensimmäiset pajunkissat. Sisällä viherkasvini ovat heränneet talvihorroksestaan, koska puskevat jo varovasti uutta kasvua. Ja ne ovat janoisempia kuin talven pimeimpään aikaan. Ilmiselviä kevään merkkejä nuokin!

Pajunkissa_blogi

Seuraavaksi pitää sitten odotella ensimmäisiä leskenlehtiä (Tussilago farfara). Viime vuonna niitä oli jo ennen maaliskuun puoltaväliä – joku ilmaislehden lukija oli bongannut keltaisia kevään tuojia lähikulmiltani Pikku-Huopalahdesta. Ja toki minunkin piti mennä ihmettelemään niitä. Arvatenkin askeleeni kulkevat ohi tuon ”bongauspaikan” kohtapuolin…

Leskenlehtien jälkeen tulevat lumikellot (Galanthus nivalis). Oma puutarhani on alavalla maalla – vanhaa merenpohjaa – jossa kylmyys ja lumi viihtyvät sangen pitkään. Siellä ensimmäiset lumikellot puskevat keväthangen läpi yleensä huhtikuun ensimmäisen puoliskon aikana. Ja niiden jälkeen tulevat krookukset (Crocus vernus)…

Kevätkukkia

Lumikellojen ja krookusten kukkiessa voidaankin sitten jo ryhtyä odottamaan äitienpäivän hujakoilla kukkivia valkovuokkoja (Anemone nemorosa). Valkovuokot, jos mitkä, ovat selvä lupaus siitä, että ihan kohta on kesä. Ja äitienpäivään on enää runsaat kymmenen viikkoa aikaa… 🙂

valkovuokko

Salonkikelpoiset luonnonkasvit

sunnuntai, joulukuu 9th, 2012

Maamme itsenäisyys vietti 95 vuottaan perinteisin menoin. Yli kaksi miljoonaa suomalaista ”osallistui” television välityksellä tasavallan presidentin juhlavastaanottoon ihaillen kristallikruunujen säihkettä, pukuloistoa ja linnan toinen toistaan upeampia kukkalaitteita.

Linnan kukat ovat tiettävästi peräisin Kultarannan kasvihuoneista. Ilahduin kovasti tiedosta, että kukkalaitteet kierrätetään – niitä toimitetaan juhlien jälkeen lähiseudun hoitolaitoksiin, vanhainkoteihin ja palvelutaloihin.

Kultarannan kasvihuoneet

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tänä vuonna upeat kukkalaitteet jäivät kuitenkin luonnonkasvien varjoon.  Tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion puvun kuosissa oli maakuntakukat, ja useat maakuntalehdet korostivat juhlauutisoinnissaan, että ”olipa siinä mekossa meidänkin kukka”.

Maakuntakukat ovat saattaneet päästä salonkeihin jo ennen Linnan juhlia. Aikoinaan Arabialla oli tuotannossaan peräti kahdenlaisia maakuntakukka-aiheisia seinälautasia. Toisen sarjan suunnittelija oli Kirsti Brandt ja toisen Toivo G. Utriainen. Nykyisin noita seinälautasia on saatavissa vain antiikkiliikkeistä ja verkkohuutokaupoista.

Suopursu (suunnittelija Kirsti Brandt)

Karjalanruusu (suunnittelija Toivo G. Utriainen)

Maakuntakukat on valittu äänestyksellä, jonka ohjeistajina toimivat Suomen Kotien Kukkasrahasto sekä Suomalaisuuden liitto. Kesällä 1981 lähes 60 maakunta- ja paikallislehteä järjestivät lukijoilleen äänestyksen, jonka tulosten pohjalta toimikunta valitsi maakuntakukat. Kasvien lopullisessa valinnassa otettiin äänestystuloksen lisäksi huomioon myös kasvien luonnollinen levinneisyys sekä yleisyys kussakin maakunnassa.  Äänestyksen ulkopuolelle oli jätetty kielo ja kevätesikko. Kielo oli jo vuonna 1967 valittu Suomen kansalliskukaksi, ja kevätesikko oli vuonna 1980 nimetty Ahvenanmaan maakuntakukaksi.

Oman maakuntani kukka - valkovuokko. Viiden kuukauden päästä sen kukinta taas kerran kertoo kevään saapuneen.

’Maakuntakukka’ on hieman harhaanjohtava termi, koska kaikkien maakuntien kasvi ei ole kukka – joukkoon mahtuu myös uljaita puita. Klikkaamalla kasvin nimeä pääset ihailemaan upeita kuvia siitä Luontoportissa.

Kasvilistaa tutkaillessa Vanessa Diffenbaugh’n kirja ’Kukkien kieli’ antaa aiheen olettaa, että Kainuussaa on tarjolla suojelua, Ahvenanmaalla vallitsee suuri luottamus, Etelä-Pohjanmaalla on taipumusta pyrkyryyteen, Pohjanmaalla ollaan kelvottomia, Etelä-Savossa on sydämen puhtautta ja Päijät-Hämeeessä vietetään poikamieselämää… Mene ja tiedä!

Yhteinen vastuu

torstai, marraskuu 22nd, 2012

Kukkaloisto on kaunista – siitä lienee sangen suuri yksimielisyys. Mutta valitettavasti on sellaistakin kukkaloistoa, joka on uhka luonnolle.

Vieraslajit ovat ihmisen luontoomme tuoneita eliölajeja. Jotkut on tuotu tarkoituksella, toiset vahingossa.  Kasvikunnan vieraslajit ovat pitkälti tarkoituksella tuotuja – on haluttu uusia hyöty- tai koristekasveja. Tokkopa jättiputken (Heracleum) aikoinaan koristeeksi tuoneet osasivat aavistaa, että kasvista tulee kansallinen riesa, jonka hävittämiseksi järjestetään eri puolella maata talkoita…

Heracleum persicum (kuva: Wikimedia Commons)

Puutarhan muita haitallisia vieraslajeja ovat komealupiini (Lupinus polyphyllus), kurtturuusu (Rosa rugosa) ja jättipalsami (Impatiens glandulifera). Näiden tunnistamiseen ja torjuntaan saa oivia ohjeita Maa- ja metsätalousministeriön esitteestä, jossa jokaisen kasvin kohdalla on myös esitetty suositeltavampi kasvivaihtoehto.

Lupinus polyphyllus

Rosa rugosa

Impatiens gladulifera

Erinomaista tietoa vieraslajeista löytyy myös Suomen Luonnossuojeluliiton kotisivulta. Sieltä löytyy myös ohjeet siitä mihin ja miten vastuullinen luontoihminen voi ilmoittaa tekemänsä vieraslajihavainnot.

Huhtikuussa julkaistussa Kansallisessa vieraslajistrategiassa haitallisten kasvien lista on pitempi – mukana on muun muassa piiskuja (Solidago), terttuselja (Sambucus racemosa) ja japanintatar (Fallopia japonica).

Solidago canadensis (kuva: Wikimedia Commons)

Sambucus racemosa

Oma lista löytyy myös tarkkailtavista tai paikallisesti haitallisista vieraslajikasveista. Tuolla listalla on monta yllätystä – en olisi arvannut että jättituija (Thuja plicata), pilvikirsikka (Prunus pensylvanica) tai tarhaomenapuu (Malus domestica) voisivat olla uhka.

Mahdollisesta uhasta huolimatta en aio tarttua moottorisahaan ja kaataa vanhat omenapuuni. Mutta aion pitää silmällä listattuja, koska vastuullinen puutarhuri ei päästä vieraslajeja leviämään luontoon! Kannathan sinäkin vastuusi?