Archive for the ‘Perennat’ Category

Vuoden perenna Saksassa

sunnuntai, maaliskuu 3rd, 2013

Myös Saksassa perennaviljelijöiden yhdistys (Bund deutscher Staudengärtner) valitsee vuoden perennan. Tänä vuonna tuon kunnian sai kokonainen kasvisuku, eli tyräkit (Euphorbia).

Staude des Jahres  (Kuva: ©BdS)

Staude des Jahres
(Kuva: ©BdS)

Tyräkkien suvusta tunnetaan reilusti toistatuhatta lajia. Joukkoon mahtuu perennoja, viherkasveja, puolipensasmaisia luonnonlajeja sekä yksi- tai kaksivuotisia kasveja. Meille varmaan kaikista tutuin tyräkki on Euphorbia pulcherrima, eli joulutähti. Tuota kylmälle erittäin arkaa sesonkikasvia ei kuitenkaan kannata istuttaa puutarhaan.

Tyräkit ovat myrkyllisiä, ja voivat aiheuttaa sekä silmä- ja ihoärsytystä että mahan ärsytysoireita. Jos silmään tai käsille joutuu kasvimehua, niin pitää oitis huuhdella ja jos joku pistää tyräkkejä poskeensa, niin on annettava runsaasti juotavaa. Kannattaa siis vetää hanskat käsiin ennen kun käsittelee tyräkkejä.

Tyräkkien varsinaiset kukat ovat useimmiten vihertäviä, todella pieniä ja erittäin huomaamattomia. Se mikä näyttää komealta kukalta on itse asiassa tukilehtiä, joiden tehtävä on houkutella kasviin hyönteisiä.

Puutarhassa tyräkit on syytä sijoittaa lämpimälle ja aurinkoiselle tai puolivarjoiselle kasvupaikalle. Maaperän tulee olla läpäisevä ja kalkkipitoinen. Taimistojen valikoimissa yleisimpiä ovat kultatyräkki (Euphorbia polychroma), rantatyräkki (Euphorbia palustris), tarhatyräkki (Euphorbia cyparissias), himalajantyräkki (Euphorbia griffithii) ja mantelityräkki (Euphorbia amygdaloides). Tyräkkejä voi lisätä myös jakamalla.

Euphorbia polychroma (Kuva: ©Anja Weckman / Suomalainen taimi)

Euphorbia polychroma
(Kuva: ©Anja Weckman / Suomalainen taimi)

Euphorbia palustris  (Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti)

Euphorbia palustris
(Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti)

Euphorbia cyparissias  (Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti)

Euphorbia cyparissias
(Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti)

Euphorbia griffithii  (Kuva: Wikimedia Commons)

Euphorbia griffithii
(Kuva: Wikimedia Commons)

Euphorbia amygdaloides (Kuva: Wikimedia Commons)

Euphorbia amygdaloides
(Kuva: Wikimedia Commons)

Tyräkkeihin voi törmätä myös luonnossa, mutta useimmiten on kyse karkulaisista tai viljelyjäänteistä. Ainoa alkuperäinen tyräkkimme on rantatyräkki (Euphorbia palustris). Se kasvaa Suomenlahden rannikolla Haminan ja Pellingin välisellä alueella, mutta sinne ei saa lähteä taimenhakumatkalle – kasvi on nimittäin rauhoitettu.

Suomessa viljelijät eivät enää valitsee vuoden perennaa, mutta Taimistoviljelijät ry valitsee kasvukauden aikana kuukausille nimikkokasveja. Edellisvuosien ’Kuukauden kasvit’ – mukana myös tyräkit – löytyvät yhdistyksen kasvivinkeistä.

Vuonomaan vuoden perenna

sunnuntai, helmikuu 24th, 2013

Monivuotiset heinät ovat mielestäni aliarvostettuja perennoja. Heinät sopivat erinomaisesti perennaryhmien välikasveiksi ja ne antavat upeaa ilmavuutta vastapainoksi muiden kasvien lehtimassaan. Siksi koin ilahduttavaksi uutiseksi sen, että Norjan puutarhaliiton (Norsk Gartnerforbund) perennajaosto oli valinnut heinän vuoden 2013 perennaksi.

Vuonomaan vuoden perenna on koristekastikan (Calamagrostis x acutiflora) Overdam-lajike.

Infoblatt.jgp

Kuva: OBP.no

Koristekastikka on näyttävä läpi vuoden. Keväällä kasvu alkaa aikaisin ja kasvi muodostaa kauniita mättäitä. Lehdet ovat koristeelliset läpi kesän ja syksyllä kasvi ilahduttaa kauniilla syysvärillään. Talveksi heinä kannattaa jättää törröttäjäksi, joka leikataan alas vasta lumien sulettua.

Kuva: OBP.no

Kuva: OBP.no

Kuva: OBP.no

Kuva: OBP.no

Noin metrin korkuiseksi kasvava koristekastikka sopii sekä yksittäiskasviksi että osaksi ryhmää.  Ryhmässä hyviä vieruskasveja ovat esimerkiksi tädykkeet (Veronica), päivänhatut (Rudbeckia) ja asterit (Aster). Kasvi on sinänsä helppo, koska se ei tee siemeniä eikä leviä ympäriinsä juuriversoilla. Koristekastikka sopii myös ruukkuistutuksiin tai sitä voi käyttää kuivakukka-asetelmissa.

Kuva: OBP.no

Kuva: OBP.no

Kuva: OBP.no

Kuva: OBP.no

Vuoden perenna

keskiviikko, tammikuu 2nd, 2013

Yhden päivän kaunis” on – vapaasti käännettynä – nimi, jonka Carl von Linné antoi 260 vuotta sitten huikaisevan kauniille ja erittäin helpolle perennalle. Nimi koostuu Kreikan kielen sanoista hemera = yksi päivä ja kallos = kaunis. Päivänlilja (Hemerocallis) on Ruotsissa vuoden perenna 2013.  Vuoden perennan valitsee Perennagruppen, jonka muodostavat perennoja viljelevät yritykset.

Päivänliljojen heinämäiset lehdet puhkeavat varhain keväällä ja pysyvät komean vehreinä koko kesän. Kasvin varsinainen koristearvo on kuitenkin komeat kukat ja viikkoja kestävä kukinta. Nimensä mukaisesti päivänliljan yksittäinen kukka on kaunis vain yhden päivän. Samassa kukkavarressa on kuitenkin lukuisia nuppuja, jotka puhkeavat eri aikaan, ja siksi kukinnasta saa nauttia pitkään. Jos valitsee kukkapenkkiin eri aikaan kukkivia päivänliljoja, niin kukintaa riittää kesäkuusta syyskuulle. Syyskylmällä, kukinnan jälkeen, pikkupakkasta kestävät lehdet muuttuvat keltaisiksi.

(kuva: hemerocallis-europa.eu)

Perinteisten päivänliljalajikkeiden kukat ovat keltaisia tai oransseja. Jalostettujen lajikkeiden myötä väripaletti on kuitenkin laajentunut. Väreissä löytyy mistä valita – on yksi- tai moniväristä, valkoista, kirkkaanpunaista, syvän viininpunaista, pastellisävyjä,… Kokeile vaikka huviksesi googlen kuvahakua hakusanalla ’hemerocallis’. Myös koossa on mistä valita, sekä kasvin korkeuden että kukan koon suhteen. Pienimmät päivänliljat ovat reilut 20 cm korkeat, suurimmat metrin korkeampia. Pienimmät kukat ovat läpimitaltaan muutaman sentin, suurimmat yli 30 senttisiä.

Arctic Snow (kuva: perennagruppen.se)

Happy Returns (kuva: perennagruppen.se)

Pardon Me (kuva: perennagruppen.se)

Päivänliljat ovat pitkäikäisiä ja talvenkestäviä perennoja, jotka ovat kasvupaikan suhteen sangen vaatimattomia. Umpivarjossa ja märässä maaperässä kasvi ei viihdy, muualla kyllä. Se ei leviä holtittomasti juuriversoilla tai siementen kautta, eli ei kuulu niihin kasveihin jotka alta aikayksikön valtaavat kohtuuttomasti tilaa muilta. Päivänlilja sopii myös kaupunkiympäristöön, koska sen ilmansaasteiden sietokyky on hyvä. Nimestään huolimatta päivänlilja ei kuulu liljakasveihin (Liliaceae). Siksi liljojen pahin tuholainen, liljakukko, jättää kasvin rauhaan, eikä se erityisemmin maistu myöskään rusakoille tai kaneille.

Strawberry Candy (kuva: perennagruppen.se)

Mauna Loa (kuva: perennagruppen.se)

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät päivänliljasta ovat Kungfutsen ajoilta – yli kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. Menneen ajan kiinalaiset käyttivät päivänliljan nuppuja ja nuoria lehtiä vihanneksina sekä juuria ja vanhempia lehtiä kipulääkkeenä. Päivänliljaa voi käyttää myös leikkokukkana.

Summer Wine (kuva: perennagruppen.se)

Pandoras Box (kuva: perennagruppen.se)

Kasviin ihastuneille ja erityisesti vihkiytyneille on olemassa oma yhdistys – Hemerocallis Europe. Ihana kasvi – yksi suosikeistani!

In the early years, daylilies were what I would describe as plain, but consistent, dependable, and hardy – hardy in the sense of being tough! Over the past 25-30 years, the daylily has become greatly refined and can now certainly be described as unique, beautiful, and varied.

– Bill Munson –

Jackmannii ja tuhannet sisaruksensa

tiistai, heinäkuu 10th, 2012

Ne hurmaavat kauneudellaan ja saattavat turhauttaa satunnaisella oikukkuudellaan. Mutta ovathan ne ihastuttavia, nuo kärhöt (Clematis)!

Kärhöjä on alun perin kasvatettu hyötykäyttöön ja käytetty köysimateriaalina jo 1100-luvulla. Joitakin lajikkeita on hyödynnetty myös kansanlääketieteessä, mutta sillä saralla ei kannata tehdä omia kokeiluja. Kasvi on myrkyllinen, joskin aiheuttaa ensisijaisesti paikallisia ärsytysoireita. Kerrotaan, että muinaisen Rooman kerjäläiset hyödynsivät tätä ominaisuutta niin, että käyttivät kasvia punotuksen tai rakkuloiden aikaansaamiseksi.

Parhaiten tunnettu kärhölajike on varmasti suurikukkainen Clematis Jackmannii-ryhmä, mutta se on vain yksi monista. Innokkaat kärhöharrastajat kehittävät jatkuvasti uusia risteytyksia, ja lajikkeita on jo neljättä tuhatta. Pienin kärhölajike, Clematis marmoraria, kasvaa vain noin 10 senttiä korkeaksi ja suurin lienee Clematis gourianana, jonka köynnökset voivat kasvaa parikymmenmetrisiksi. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan viihdy meikäläisillä leveysasteilla.

Karkeasti kärhöt jaetaan pieni- ja isokukkaisiin, mutta luokituksia on useita. Kärhöt mielletään yleensä köynnöskasveiksi, mutta niistä on myös pystykasvuisia lajikkeita, joten ostoksilla on syytä olla tarkkana.

Kiinnostunut? Oletko jo tutustunut näihin sivustoihin?

  • Clematis on the Web sisältää noin 3500 kärhön tietokannan
  • Kärhökerho on suomalaisten alan harrastajien yhteenliittymä – sivustolla useita linkkejä
  • Puutarhakeskus Sofianlehto on kirjan ’Suomalaisen kärhöopas’ kirjoittajan Börje Frin taimimyymälä, jossa tarjolla laaja valikoima kärhöjä sekä taatusti asiantuntevaa opastusta

Vihreä matto

sunnuntai, kesäkuu 10th, 2012

Luonnossa kasvillisuus valtaa hyvin nopeasti kaiken vapaana olevan tilan, ja maan peittää tasainen vihreä matto. Julkisessa viherrakentamisessa tuon vihreän maton roolin on saanut maanpeitekasvit, mutta kotipuutarhoissa niitä käytetään harmittavan harvoin. Kenties halutaan panostaa ensisijaisesti näyttävään ja runsaasti kukkivaan? Maanpeitekasveilla on kuitenkin runsaasti hyviä ominaisuuksia, ja ansaitsisivat niille kuuluvan arvonnousun kaikissa puutarhoissa.

Ajuga reptans ’Atropurpurea’ – rönsyakankaali (kuva: Wikimedia Commons)

Puiden ja pensaiden alle maanpeittäjät ovat todella oivallisia. Niillä voidaan myös helposti luoda kasvipintoja, jotka täydentävät puutarhan muuta kasvillisuutta ja nostavat isommat kukkivat kasvit hienosti esille. Lisäksi monet maanpeittäjät viihtyvät jopa sellaisissa paikoissa, joissa nurmikko ei kasva. Ja mitä parasta – vahvat maanpeittäjät pystyvät pitämään rikkakasvit aisoissa, kunhan istuttaa ne riittävän taajaan ja kitkee istutuspaikan ennen istutusta. Maanpeittäjät hoitavat myös katteen virkaa, eli kuivina kausina ne estävät veden haihtumista ja vähentävät kastelun tarvetta.

Geranium x cantabrigiense – peittokurjanpolvi (kuva: Wikimedia Commons)

Maanpeittäjiä löytyy joka lähtöön. Useat niistä viihtyvät hyvin niin auringossa kun puolivarjossa tai peräti täysin varjossa. Myös maaperän suhteen maanpeittäjäkasvit ovat vaatimattomia. Monet viihtyvät lähes minkälaisessa maaperässä tahansa ja kasvialustaksi riittää 20-30 cm multakerros. Karujen olojen kasvit viihtyvät jopa hiekassa.

Glechoma hederaceae – maahumala (kuva: Wikimedia Commons)

Näyttävän vihreän maton aikaansaaminen edellyttää runsaasti taimia – maanpeittäjien istutustiheys on yleensä 6-14 kpl/m2. Yhden taimen hinta on muutama euro, joten ison alueen peittäminen on sangen merkittävät investointi. Siksi kannattaa lähteä liikkeelle pienemmästä yhtenäisestä alueesta, jolle istuttaa maanpeittäjiä riittävään taajaan. Useimmat maanpeittäjät leviävät sangen nopeasti, ja kun kasvusto on umpeutunut voi taimia jakaa ja laajentaa maanpeittäjäaluetta laajemmalle.

Vinca minor – pikkutalvio (kuva: Wikimedia Commons)

Eväitä aarteiden ja kadonneen nuoruuden metsästykseen

sunnuntai, huhtikuu 29th, 2012

Monessa puutarhassa narsissit ja tulppaanit julistavat kevään olevan täydessä vauhdissa. Sipulikasvit vievät yleensä huomion ensimmäisenä kukkivilta perennoilta, eli esikoilta.

Esikkojen (Primula) suku on laaja – siihen kuuluu lähes 400 Euroopasta ja Aasiasta kotoisin olevaa lajia. Perennaryhmissä esikot jäävät helposti toiseksi kasvien elinkamppailussa, mutta pensaiden alla tai kivikkoryhmissä ne ovat oivia ja hurmaavia kevään lähettiläitä.

Kevätesikko (Primula veris) kasvaa luonnonvaraisena lounaisimmassa Suomessa. Se on myös Ahvenanmaan maakuntakukka. Koristekasvina sillä on maassamme pitkä historia – se on mainittu puutarhakasvien joukossa jo 1600-luvun lopulla.

Kevätesikkoa ei ole kuitenkaan kasvatettu pelkästään koristeeksi, vaan sitä on käytetty myös rohtokasvina yskässä limaa irrottavana, sekä hien ja virtsan eritystä lisäävänä. Elias Lönnrot kirjoitti Flora Fennicassa näin: ”Kukat viinaan rohdoksi hyviä. Myös kiitetään niistä sokurin ja sitruunan kanssa vedessä käyttämällä viiniä saatavan, juuri parantaa juomisen maulleen, lehdet kelpaavat keväällä salaatiksi.”  Rohtokokeilut kannattanee kuitenkin jättää sikseen, koska esikot ovat myrkyllisiä, vaikka ne pienenä määränä syötynä eivät aiheuta oireita.

Pohjoismaisessa mytologiassa kevätesikko on omistettu Freijalle – rakkauden jumalattarelle. Sillä on uskottu olevan myös suojeleva vaikutus ja sen on uskottu auttavan löytämään aarteen. Lisäksi sen on uskottu häätävän pois sairautta, parantavan muistia sekä auttanut säilyttämään nuoruuden tai elvyttämään jo kadonneen nuoruuden.

Kevätesikko (engl. cowslip) on myös päässyt mukaan Shakespearen tuotantoon. Myrskyn (The Tempest) viidennen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa Ariel (ilmahenki) lausahtaa:

Where the bee sucks, there suck I
In a cowslip’s bell I lie.

Suomenkielisessä käännöksessä (Paavo Cajander, 1958) kevätesikko on kuitenkin vaihtunut kieloon:

Mettä kukist’ imaisen ma
Kielon kuvuss’ asustan

Hurmaava kasvi, tuo kevätesikko! Lisää tietoa siitä löytyy mm. kerrassaan upeasta Luontoportista.