Vihertantan tarinoita

Rikkaruoho, rikkakasvi, roskakasvi, … Myös vähemmän rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ihan oikeita kasvejahan nuo rikkakasvitkin ovat, mutta harvempi haluaa nurmikon täyteen voikukkia, pensaanaluset täyteen vuohenputkea tai kasvimaan täyteen vesiheinää.

Rikkakasvit jaetaan usein kahteen ryhmään – yksivuotiset eli siemenrikkakasvit ja monivuotiset eli juuririkkakasvit.

Siemenrikkakasvit

Yksivuotiset rikkakasvit ovat lyhytikäisiä ja leviävät tehokkaasti siementämällä. Niistä kannattaa ehdottomasti hankkiutua eroon ennen kukintaa, koska ne tekevät siemeniä vain kerran. Yksivuotisista tavallisia ovat mm. pihatähtimö (= vesiheinä, Stellaria media), pihasaunio (Matricaria discoidea)   ja kylänurmikka (Poa annua).

Pihatähtimö

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

Pihasaunio

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

Kylänurmikka

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Juuririkkakasvit

Monivuotiset rikkakasvit ovat puutarhan varsinaisia pahiksia. Ne leviävät voimakkaasti siementen, juurakoiden ja maanpäällisten tai maanalaisten rönsyjen avulla. Siksi on erittäin tärkeää saada ne pois juurineen – ja vieläpä niin että maahan ei jää pienintäkään juurenpalasta. Jos juuririkkaruohot ovat täysin vallanneet esimerkiksi kukkapenkin, niistä pääsee kunnolla eroon vain kaivamalla kasvit ylös, puhdistamalla juuripaakut rikkaruohoista ja istuttamalla kasvit uudestaan.  Ole siis tarkkana, varsinkin kun saat ystävältä tai naapurilta jakotaimia…

Monivuotisista rikkakasveista tavallisia ovat mm. voikukat (Taraxacum), vuohenputket (Aegopodium), juolavehnä (Elymus repens), peltokorte (Equisetum arvense), pelto-ohdake (Cirsium arvense) ja hiirenvirna (Vicia cracca).

Voikukka

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

Vuohenputki

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

Juolavehnä

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Peltokorte

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Pelto-ohdake

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

Hiirenvirna

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

(kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.com)

Torjunta ja hävittäminen

Parhaiten rikkakasveista pääsee eroon, kun kitkee ne heti kun nousevat maasta. Varsinkin yksivuotiset rikkakasvit kannattaa kitkeä mahdollisimman pieninä taimina. Monivuotisten rikkakasvien kitkemisessä on syytä olla huolellinen. Kasvien juuret katkeavat helposti ja uusi kasvi kasvaa nopeasti tilalle pienestäkin maahan jääneestä juurenpalasta. Kitketyt rikat kannattaa jättää aurinkoon kuivumaan, jotta ne varmasti kuolevat. Kuivat ja takuuvarmasti kuolleet rikkakasvit voi laittaa kompostiin.

Työkalut helpottavat kitkemistyötä. Voikukkarauta on mielestäni oiva työkalu kaikkeen kitkentään. Kasvimaalla voit helpottaa taimirivien välien kitkemistä käyttämällä heiluriharaa ja nurmikosta saat voikukat näppärästi pois käyttämällä rikkaruohonpoistajaa.

Voikukkarauta (kuva: Hautala Service)

Rikkaruohonpoistaja (kuva: Fiskars)

Rikkaruohohara (kuva: Fiskars)

Kitkin (kuva: Hautala Service)

Heilurihara (kuva: Hautala Service)

Paljaan maanpinnan kattamisella voi estää siemenrikkaruohojen taimettumisen. Katetta voi käyttää myös rikkaruohokasvuston peittäjänä, koska se estää rikkakasvien valonsaannin ja yhteyttämisen, jolloin ne hiljalleen kuolevat. Tiheään vuohenputkikasvustoon kate ei kuitenkaan pure.

Kun rikkakasvustot valtaavat alaa, voi houkutus tarttua myrkkyihin olla suuri. Glyfosaattia ( esim. RoundUp) markkinoidaan tehokkaana ja peräti turvallisena täsmäaseena rikkakasveja vastaan. Turvallisuudesta on kuitenkin olemassa sangen vähän puolueettomia tutkimustuloksia, ja pitkäaikaisvaikutuksista tiedetään erittäin vähän.  Jos ei kuitenkaan voi elää ilman myrkkyjä, niin on hyvä muistaa, että vesistöjen lähellä glyfosaattia ei saa käyttää ollenkaan. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että täällä meillä aine säilyy kylmän talven takia maaperässä tavallista pidempään.

Onko vai eikö?

Monelle aloittelevalle viherpeukalolle rikkakasvien tunnistaminen tuottaa tuskaa. Hyvä idea on hankkia ihan perinteinen kirja, jota voi kukkapenkin reunalla selailla. Hyviä valintoja ovat esimerkiksi Kasvinsuojeluseuran ’Rikkakasviopas’ tai Minerva-kustannuksen ’Rikkakasvit’.

Myös verkosta voi hakea tunnistusapua:

• RoundUpin rikkakasvihaku
• Farmit.net tunnistuskuvat
• Luontoportin kukkakasvien tunnistus

Kevät on ihanaa aikaa. Monelle allergikolle kevät on kuitenkin hieman tuskainen kun nenä vuotaa tai on tukossa, aivastuttaa, silmiä kirvelee…

Vaikka monet kasvit aiheuttavat allergisia oireita, niin ei se kuitenkaan tarkoita sitä että heinänuhaisen henkilön puutarhan pitäisi olla pelkkää kiveä ja tekonurmikkoa. Oikeanlaisilla valinnoilla allergikkokin voi nauttia aidosta ja elävästä vihreästä ympärillään – jopa keväällä.

Kasvit

Allergikon on syytä välttää tuulipölytteisiä kasveja. Monet vaatimattomasti kukkivat lehtipuut  ja –pensaat ovat tuulipölytteisiä, samoin monet heinäkasvit. Hyönteisten pölyttämiä kasveja kannattaa siis suosia, ja useinhan mesikasvit ovat myös erittäin kauniita! Puutarhaan voi perustaa hyönteishotellin, jotta pölyttäjät viihtyvät pihassa – ja samalla tulee vaalittua myös puutarhan monimuotoisuutta.

Kuva: Wikimedia Commons

Vältettävien listalla on myös voimakkaasti tuoksuvat kasvit, koska usein allergikon hengitystiet ovat herkistyneet voimakkaille tuoksuille. Kannattaa siis harkita kahdesti istuttaako puutarhaansa syreenejä, jasmikkeita, liljoja, ruusuja,…

Harmillista kyllä eri lähteissä suositellut ja vältettävät kasvit tuntuvat menevät monesti ristiin – yksi suosittelee, toinen kehottaa välttämään. Jonkinlainen ”sopii allergikon puutarhaan” -yksimielisyys tuntuu kuitenkin vallitsevan ainakin näiden kasvien kohdalla:

• akileijat (Aquilegia)
• kärhöt (Clematis)
• pikkusydämet (Dicentra)
• päivänliljat (Hemerocallis)
• kuunliljat (Hosta)
• kurjenmiekat (Iris)
• imikät (Pulmonaria)
• valeangervot (Rodgersia)
• rikot (Saxifraga)
• orvokit (Viola)
• viiniköynnökset (Vitis)

Clematis

Iris

Hemerocallis

Nurmikko

Allergikon nurmikko on hyvin hoidettu. Se on lyhyeksi leikattu, jotta heinät eivät pääse kukkimaan. Siitä on myös korjattu pois kaikki leikkuujäte. Kannattaa siis harkita keräävän ruohonleikkurin hankkimista.

Rikkaruohot

Allergikon puutarha on rikkaruohoista vapaa. Kukkivat rikkaruohot voivat aiheuttaa allergisia oireita, joten on syytä kitkeä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jos kitkeminen ei maistu, niin voi harkita katteita tai käyttää maanpeitekasveja pitämään rikkaruohot kurissa. Paras ajankohta rikkaruohohommiin on sateen jälkeen tai viileähköinä ja pilvisinä päivinä.

Vaikka ajatus rikkaruohomyrkyistä voi olla houkutteleva, niin vältä niitä. Kaikki myrkyt voivat olla allergisoivia. Myrkyt voivat olla myös haitallisia hyönteisille, joita allergisen puutarhaan toivotaan mahdollisimman paljon.

Pienilläkin toimenpiteillä saa puutarhan allergiaystävällisemmäksi. Ja kun kaivelee multaa ja varovasti altistaa itsensä kaikelle puutarhassa leijuvalle, niin vastustuskyky kasvaa – tutkitusti. Siis hanskat käteen, ja atsiii…

Meidän tulee kiittää keskiaikaisia luostareita siitä, että puutarhanhoito ja puutarhataide löysivät tiensä myös tänne karuun Pohjolaan. Erityisesti yrttitarhat olivat tärkeitä – jopa siinä määrin, että niitä pidettiin luostarin toiseksi pyhimpänä paikkana varsinaisen kirkkosalin jälkeen. Toki  luostareihin kuului myös vihreää tilaa, jossa rauhoittua, levätä ja meditoida.

Luostareissa viljeltiin ensisijaisesti lääkekasveja, mutta myös ruoanlaittoon käytettäviä kasveja sekä kasveja joiden oli tarkoitus suojata pahoja voimia vastaan. Keskiajan lopulla oletettiin sangen yleisesti, että kasvin ulkonäkö antoi viitteitä siitä, mihin sitä lääkekasvina tulisi käyttää. Niinpä sydämen muotoisia lehtiä käytettiin sydänoireiden hoitoon, silmiä muistuttavia kukkia silmäsairauksien hoitoon ja punaisia kasvinosia verenvuotojen tyrehdyttämiseen. Kirkon auktoriteetin heikkeneminen 1500-luvulla vahvisti lääkärien asemaa sekä raivasi tilaa apteekkarien ammattikunnalle. Ennen sitä kaikki lääkkeisiin liittyvä oli ollut tiukasti luostareiden valvonnassa.

Luostareista viljelyinnostus levisi laajasti sekä linnoihin että torppiin – ja niin yleistyivät ”naisten kuningaskunnat”, eli pienet hyötypuutarhat. Naiset osasivat hyödyntää puutarhansa antimia tehokkaasti. Kirkossa saarnan oli tapana olla kovin pitkä, ja niinpä naiset ottivat kirkkoon mukaansa ns. kirkkovihtoja – voimakkaasti tuoksuvista yrteistä (esim. laventeli, timjami ja salvia) tehtyjä pieniä kimppuja, joita huiskuttelivat nenänsä alla pysyäkseen hereillä. Oikeaoppisessa vihdassa piti olla seitsemän eri kasvia.

Munkit toivat Pohjolaan mukanaan kasvin, jonka uskottiin auttavan kihti- ja nivelvaivoihin. Lisäksi sen keväiset vaaleanvihreät lehdet ovat mitä maukkaimpia ja sopivat sekä salaatteihin että yrttimausteeksi. Nykyisin tiedetään kasvin sisältävän myös runsaasti sekä rautaa että c-vitamiinia. Onhan tuo ihan näyttävä kasvi, kun se levittäytyy vihreänä mattona lehtomaisemassa. Mutta miksi se ei voi pysyä poissa puutarhoista, tuo munkkien lahja – vuohenputki (Aegopodium podagraria)!?

Vuohenputki levittäytyy äärimmäisen tehokkaasti, ja tokkopa siitä pelkästään syömällä eroon pääsee. Kasvin maavarret rönsyilevät laajasti, ja vaikka juuria repii maasta parin metrin verran, niin takuuvarmasti sinne jää vielä ainakin toiset kaksi metriä, josta kasvu taas iloisesti yltyy. Vuohenputki leviää myös siemenistä, joten sitä ei missään tapauksessa pitäisi päästää kukkimaan, jos haluaa päästä eroon tuosta ei-toivotusta salaatista!

Vuohenputki valtaa itselleen tilaa – nopeasti ja tehokkaasti. Jos on päässyt käymään niin ikävästi, että tuo rikkakasvi on kokonaan vallannut esimerkiksi perennapenkin, on paras keino kaivaa perennat ylös ja puhdistaa niiden juuristo erittäin huolellisesti.  Kitkeminen on toki ensiapu, mutta se ei poista ongelmaa.

Jos joku kuitenkin päättää yrittää päästä tuosta viheliäisestä rikkariesasta eroon syömällä, niin pitää olla tarkkana! Varoiksi kannattaa vielä katsoa kirjoista tai netistä, että kyseessä varmasti on vuohenputki. Kosteilla paikoilla viihtyvä, hieman kapealehtisempi myrkkykeiso (Cicuta virosa) muistuttaa kovasti vuohenputkea, mutta se on – nimensä mukaisesti – erittäin myrkyllinen ja sitä syöneet on syytä toimittaa oitis lääkäriin.   

Kasvukausi on päässyt kunnolla vauhtiin, ja niinpä myös puutarhojen ei-toivotut kasvit kurkottavat terhakkaana maasta. Siellä täällä paistaa vihreän keskellä keltainen aurinko – voikukat (Taraxacum) ovat puhjenneet kukkaan.

Voikukka on väärässä paikassa viheliäinen rikkakasvi, joka viihtyy erinomaisesti sopivan kosteassa ja ravinteikkaassa maassa. Pelkän lehtiruusukkeen repiminen maasta ei auta – voikukka on monivuotinen juuririkkaruoho ja se leviää herkästi juurenpaloista. Leviäminen voi tapahtua salakavalasti myös kompostimullasta, jos kompostiin on laitettu kitkettyjä voikukkia jotka eivät ole kunnolla kuivuneet. Ja voikukkahan leviää myös siemenestä.

Voikukan kitkemiseen on tarjolla erinäinen määrä erilaisia työkaluja, ja kitkeminen pitää tehdä huolella. Voikukkien hävittämiseen löytyy myös erilaisia täsmämyrkkyjä, jos haluaa harrastaa kemiallista torjuntaa.

Jos voikukat rehottavat puutarhassa, niin miltä kuulostaisi ottaa niistä ilo irti – ennen tuhoamista? Voikukan nuoria lehtiä voi laittaa salaattiin, kukista voi tehdä vaikka viiniä ja paahdetuista juurista saa takuuvarmasti kofeiinitonta korviketta. Voikukkaa on aikojen saatossa käytetty myös nesteenpoistolääkkeenä ja maksarohtona.

Vihertantta ei kuulu voikukkien ylimpiin ystäviin. En halua niitä paistattelemaan päivää keskelle puolivilliä nurmikkoani, enkä varsinkaan valtaamaan kasvimaatani. Tähän aikaan vuodesta voikukkarauta on siis ahkerassa käytössä!

Mutta ei voi kieltää, etteikö niistä saisi jotakin kaunistakin aikaiseksi…