Vihertantan tarinoita

’Ain laulain työtäs tee’  oli Lumikin seitsemän kääpiön ohje sille, miten saada hommat luistamaan sujuvammin. Oman versionsa tuosta rallatuksesta ovat tehneet myös Uuno Turhapuron kaverit.

Olen etuoikeutettu, kun saan tehdä töitä ulkona. Kun kevätaurinko lämmittää niskaa tai melkein sokaisee, niin on helppo ryhtyä rallattelemaan. Mikä sopisi puutarhurille paremmin kuin laulut, joissa puhutaan kasveista? Ja niitähän on niin paljon, ettei tarvitse samaa ”levyä” pyörittää koko päivää!

Kevättunnelmaan pääsee mukavasti hyräilemällä Uudenmaan maakuntakukalle – valkovuokolle (Anemone nemorosa) – omistettua laulua.

Jos meinaa tulla hiki ja tekisi mieli riisua takki, niin voi muistuttaa itseään kevätsään petollisuudesta lapsuuden laululla. Sinivuokot (Hepatica nobilis) eivät vilustu, mutta lasten (ja puutarhureiden) on vielä syytä pitää kengät ja sukat jalassa…

Kevät on tänä vuonna ollut niin lämmin, että tulppaanien alut jo kurkkivat maasta. Pihatöitä tehdessä voi unelmoida matkasta Keukenhofiin ja pyörähdellä lämpimikseen Iloisen Amsterdamin tahtiin.

Ruusuja leikatessa eteen tulee jo valinnan vaikeus, koska ruusu lienee se kasvi josta on tehty kaikista eniten lauluja. Väreissä löytyy omansa ainakin tulipunaisille (Tulipunaruusut), punaiselle (Ruusu on punainen), keltaiselle (Preerian keltainen ruusu) ja mustalle (Musta ruusu). Oodin voi lurauttaa myös Villiruusulle, Orjanruusulle tai vaikka miljoonalle ruusulle. Jos mukaan haluaa jalometallia, voi ruusut asettaa hopeamaljaan.

Jos on hieman epävarma leikkaamisen lopputuloksesta, on tämä laulu kenties hyvä valinta.

Kesäkukkia istuttaessa voi hieman herkistellä…

… tai jos liikuttuu liikaa äidin sokeudesta, niin voi heittäytyä keväthuumaan Anttilan kera.

Rikkaruohoista ei ole lauluja kirjoitettu, vaikka juuri niiden kitkemiseen tarvittaisiin jotakin potkukasta laulettavaa. Paremman puutteessa voi ottaa avuksi maitohorsman (Epilobium angustifolium).

Laulellen työt puutarhassa tai pihalla sujuvat leikiten – riippumatta siitä tekeekö niitä työkseen tai harrastuksena. Ja syksyllekin  on ihan oma ohjelmistonsa.

Hyvä mieli on yhtä tärkeä asia kun hyvä työergonomia!

Ja unelmoidakin saa – vaikka raparperitaivaasta…

Kyllä maailma on tulvillaan kaikenlaista hienoa! Eikä siitä mihinkään pääse, että verkon kautta pääsee tutustumaan kaikenlaiseen sellaiseen, jota ei edes tiennyt olevan olemassa. Kenties minulla oli iso aukko sivistyksessä, kun en tuntenut Flora Danicaa, johon hurahdin täysin.

Hurahtaminen sai alkukipinänsä Puutarhanaisten vuosikokousesitelmästä. Esitelmän piti Heinolan kaupunginmuseon johtaja Kari-Paavo Kokki, joka toimii myös Glorian Antiikki –lehden  erikoisasiantuntijana. Aiheena olivat kukat sisustuksessa eri aikakausina, ja esitelmän lopussa Kokki kertoi Heinolan museon olevan erityisen ylpeä Flora Danica -astioista, joita ovat saaneet testamenttilahjoituksena. Museolla ei kuulemma olisi mitään mahdollisuuksia ostaa sellaisia.

Esitelmöitsijä

Alkuperäinen Flora Danica –astiasto sai alkunsa vuonna 1790, kun Tanskan kruununprinssi Frederik tilasi lahjan Venäjän keisarinna Katariina II:lle (myös Katariina Suurena tunnettu). Astiasto ei kuitenkaan koskaan päätynyt Venäjälle, koska Katariina otti ja kuoli vuonna 1796, eikä astiasto ollut silloin vielä valmis. Tuo alkuperäinen astiasto on Tanskan hovin omaisuutta, ja sitä käytetään kuulemma joskus kun on riittävän arvokkaat syömingit.

Posliinitehdas Royal Copenhagen on tehnyt alkuperäisistä astioista replikoita, ja niitä voi ostaa nettikaupasta. Kaupan halvin tuote on 14 cm lautanen, jonka hinta on 712 euroa. Soppakulhosta joutuu pulittamaan yli 16.000 euroa…

Flora Danica lautanen 14 cm – 712 euroa (kuva: Royal Copenhagen nettikauppa)

Flora Danica soppakulho 500 cl – 16.248 euroa  (kuva: Royal Copenhagen nettikauppa)

Mutta en minä astioihin hurahtanut, vaan noissa astioissa oleviin kasvikuviin.  Kuvat ovat Flora Danicasta, kerrassaan huikeasta kasviosta.  Vuonna 1753 Kööpenhaminan yliopiston kasvitieteen professori G. C. Oeder ehdotti, että julkaistaisiin kuvat kaikista Tanskan luonnonkasveista. Kasvion ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1761 ja viimeinen 123 vuotta myöhemmin. Projekti oli Tanskan hovin rahoittama.

Flora Danica koostuu 51 osasta ja kolmesta lisäosasta. Se pitää sisällään 3.240 kuparikaiverrettua  levyä, joista otetut vedokset värjättiin käsin. Levyistä tehtiin myös mustavalkoisia ”halpisversioita”, joita jaettiin piispoille. Heidän tehtävänä oli varmistaa, että kasvion alkuperäinen tavoite – kasvattaa kansan tietoutta kasveista – leviäisi.

Tussilago farfara – leskenlehti (kuva: Flora Danica)

Anemone ranunculoides – keltavuokko (kuva: Flora Danica)

Campanula patula – harakankello (kuva: Flora Danica)

Fragaria vesca – ahomansikka (kuva: Flora Danica)

Hurahtaminen tuohon uskomattomaan käsityöhön on nykyihmiselle todella helppoa, koska Tanskan kansalliskirjasto on skannannut kaikki alkuperäiset värivedokset, ja julkaissut ne verkkoon.  Tutustu omalla vastuulla!

Naistenpäivä on kerrassaan oiva ajankohta nostaa esiin vireä ja aktiivinen viheryhdistys: Puutarhanaiset – Trädgårdskvinnorna ry. Yhdistykselle tulee kesällä ikää komeat 65 vuotta, ja merkkipäivää tullaan juhlistamaan marraskuussa seminaarin muodossa. Helsingin Allergiatalossa 13.11.2014 järjestettävän seminaarin teemana ovat marjat ja hedelmät. Kannattaa harkita osallistumista, koska kaksi vuotta sitten järjestetty Hyvinvointiseminaari oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa.

Puutarhanaisten perustamisen alkulaukaus ammuttiin huhtikuussa 1949, kun kaksitoista puutarha-alan naista kokoontui Puutarhaviljelijäin Liiton (nykyisin Puutarhaliitto ry) toimistoon. Yhdistys piti saada pystyyn, koska syyskuussa 1949 Helsingin Messuhallissa (nykyisin Töölön kisahalli) järjestettävään 7. Pohjoismaiseen puutarhanäyttelyyn tarvittiin alan naisia hommiin. Perustamisasiakirjan päivämäärää 5.6.1949 pidetään yhdistyksen syntymäpäivänä. Ja siitä se sitten lähti…

En kerta kaikkiaan malta olla nostamatta esiin yhtä tekoa yhdistyksen 50-vuotisen taipaleen kunniaksi tehdystä historiikista:

Olympiakisat 1952 toivat toimintaa Puutarhanaisillekin. Tanskan kauppapuutarhaliitto lahjoitti kymmenentuhatta neilikkaa, joista piti sitoa yli 800 kimppua mitalimiehille ja naisille ojennettavaksi. Puutarhanaiset toteuttivat työn talkoovoimin 20.7. – 3.8. välisenä aikana Kaupunginpuutarhan tiloissa.

Lähde: Puutarhanaiset – Trädgårdskvinnorna ry 1949-1999 / Terttu Kalevi & Liisa Jyränkö

Alusta asti yhdistyksen tarkoitus on ollut koota yhteen puutarha-alasta kiinnostuneita naisia. Alkuaikojen tavoitteita olivat puutarhakulttuurin tunnetuksi tekeminen sekä puutarhatuotteiden käytön lisääminen. Puutarhakulttuuria yhdistys edistää vielä tänäkin päivänä, vaikka konkreettinen tekeminen sen eteen on vuosien saatossa muuttunut ja muokkaantunut aina ajan henkeen parhaiten sopivaksi. Nykyisin yhdistys ei enää toimi yhtä aktiivisesti puutarhatuotteiden käytön lisäämiseksi, koska sitä tarkoitusta varten on vuosien varrella perustettu useita ”täsmäyhdistyksiä” Puutarhaliiton sateenvarjon alle.

Tarkoitustaan yhdistys on alusta asti toteuttanut tekemällä retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin, järjestämällä esitelmätilaisuuksia jäsenistöä kiinnostavista aiheista sekä elämällä avarakatseisesti ja mahdollisimman monipuolisesti ulospäin.

Yhdistyksen ulospäin eläminen ei rajoitu pelkästään kotimaan rajoihin. Vuonna 2011 Puutarhanaisista tuli kehitysyhteistyöprojektin kummi Sansibarin saarella. Projekti on nyt toisessa vaiheessaan, ja siihen voi tutustua yhdistyksen kotisivulla.

Tällä hetkellä Puutarhanaisia on noin 180. Yhdessä he oppivat, verkostoituvat ja viihtyvät. Heistä kaksi kolmesta on alan harrastajia ja loppu kolmannes alan ammattilaisia. Yhteistä heille on naiseus sekä suuri intohimo puutarhaa kohtaan. Puutarhanaisten maailmassa ”puutarha” ei tarkoita tiettyä muotoa tai neliömäärä. Puutarha voi olla kaikkea hehtaarin ja neliön väliltä, se voi olla mitä tahansa, missä tahansa ja millainen tahansa – olennaista on se, että se on jollekin puutarha. Yhdistyksen tunnuslausetta lainatakseni: ”Puutarhasta on moneksi”.

Toiminnasta ennen ja nyt kertokoon tämä kuvakavalkadi.Kaikki mustavalkoiset kuvat ovat historiikista ’Puutarhanaiset – Trädgårdskvinnorna ry 1949-1999 / Terttu Kalevi & Liisa Jyränkö’.

Ilmeisesti alkuajoista asti miehetkin ovat olleet tervetulleita niihin yhdistyksin tilaisuuksiin, jotka ovat kaikille avoimia.

Puutarhailta 13.1.2014 teemalla ’Jäseneltä jäsenelle ja yliopistonäkökulmaa’.

Vuosikokouksiin on aina panostettu.

”Vuosikokoustarjoilua” kotiin viemiseksi Annalassa 16.3.2013.

Vuosien varrella yhdistys on retkillään tutustunut lukuisiin puutarhoihin ja kartanoihin.

Kevätretken 8.6.2013 suuntana oli itäinen Uusimaa.
Tänä vuonna retkeillään 7.6. Mäntsälän suuntaan.

Elokuussa 2013 yhdistyksen jäsenillä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Königstedtin kartanoon Heidi Hautalan vieraana.
Lokakuussa 1983 yhdistys oli vieraillut Heidi Hautalan kasvisravintolassa.

Ensimmäinen retki ulkomaille tehtiin v. 1970. Vuosien varrella kohteita ovat olleet mm. Tallinna, Tukholma, Leningrad, Gotlanti ja Taalainmaa.

Heinäkuussa 2013 tehtiin kesämatka Viroon, jossa tutustustuttiin kasvitieteellisiin puutarhoihin sekä tehtiin taimiostoksia. Kesälle 2014 yhdistys suunnittelee puutarhamatkaa Berliiniin.

Yhdistyksen ensimmäiset omat pikkujoulut järjestettiin vuonna 1960. Joulun alla v. 1957 yhdistyksen jäsenet viettivät puku- ja naamiaisjuhlia.

Pikkujouluperinne palautettiin v 2012. Pikkujouluissa 4.12.2013 esiintyi Vantaan kamarikuoro.

 Puutarhasta on moneksi!

Olen aina rakastanut kukkia – kaikenlaisia sellaisia: pieniä ja vaatimattomia luonnonkukkia; isoja ja näyttäviä puutarhojen komistuksia; yksinkertaisia, kerrottuja, valkoisia, sinisiä, punaisia, keltaisia,… Varmaankin siksi minusta juhlat ilman kukkia ovat kuin letut ilman hilloa: hyvää, mutta se jokin, joka tekee hyvästä taivaallisen herkun, puuttuu.

Rakkaat ystäväni päättivät järjestää talvihäät. Halusin auttaa heitä löytämään floristin, joka loihtisi juuri sen oikean ja pariskunnan näköisen tunnelman, jonka he häihinsä ja hääpaikkaansa haluavat. Etsimään ei tarvinnut lähteä, koska tiesin, että hyvä ystäväni Minna on juuri oikea henkilö tähän vaativaan tehtävään!

Minna Penttala on huippuluokan floristi, jonka hurmaaviin töihin voi tutustua esimerkiksi hänen yrityksen – Penttala Floral Designin – blogissa. PFD on myös tehnyt hääkukkaoppaan, jonka voi tilata veloituksetta kotisivujen kautta.

Vaikka suosittelun lähtökohtana ehdottomasti oli tarjota hääparille vain parasta, niin kieltämättä oli myös pieni vasikka ojassa. Toivoin, että pääsisin auttamaan ammattilaista, ja samalla oppimaan kaikenlaista uutta. Teen toki kimppuja ja asetelmia – ainakin kotitarpeeksi – mutta osaamiseni ei ole lähelläkään hääjuhlan edellyttämää tasoa. Floristin työ on hienomotoriikkaa, kun taas minä viheraluepuutarhurina useimmiten tartun järeisiin työkaluihin. Eläköön se ”pieni” ero!

Kaksi päivää ennen häitä astuin kisällin rooliin, ja autoin Minnaa tekemään häiden pöytäkoristeet sekä valmistelemaan yhtä aika mieletöntä juttua (jota en halua näin ennen häitä paljastaa…). Oli kerrassaan hieno ja erittäin opettavainen päivä!

Koristeisiin tarvitaan kukkia…

… ja asetelmapohjia.

Mestari työn touhussa.

Nyt valmiina on koristeiden vihreä pohja.

Lisätään vihreän sekaan vähän kukkia…

… ja lisää kukkia …

… niin saadaan jo viittä vaille valmista.

Ja sitten ryhdytään valmistelemaan ”juttua”…

Huomenna, päivää ennen häitä, Minna uurastaa hääkimpun ja vieheiden parissa. Lauantaina hän kuljettaa kaikki kukat hääpaikalle, jossa vielä työstää ja viimeistelee sekä asettelee kaiken paikoilleen, jotta kaikki olisi juuri niin kun hääparin kanssa suunniteltiin. Vaikka työ kukkien parissa vaatii hienomotoriikka, niin kyllä floristin työ edellyttää myös aimo annosta logistiikkaosaamista. Ja itse asiassa siinä yhdistyvät hyvän floristin ja hyvän viheraluepuutarhurin osaamisvaatimukset.

Lauantaina kisälli avustaa mestaria viimeistelyssä. Sen jälkeen hän pukeutuu juhlakolttuun, ja tekee parhaansa ettei höpöttele kaikille juhlavieraille että ”olen ollut vähän auttamassa näiden pöytäkoristeiden tekemisessä”… Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!

Lauantain hääparille – jo nyt: GRATTIS KÄRA C & W !!!

Ja vinkki sinulle, jota jäi hatuttamaan ettei tämän tarinan kuvissa ollut mitään lopullisen valmista: seuraa PFD:n blogia…

Lisäys häiden jälkeen: Tällaista tuli!

Olen havainnut, että ihmiset voi – hieman kärjistäen – luokitella kahteen ryhmään sen perusteella miten he säilyttävät tärkeitä papereitaan. Toiset ovat ’muovitasku-lokerikko-välilehti’ –ihmisiä  ja toiset ovat ’kasaihmisiä’. Itse kuulun tuohon ensiksi mainittuun ryhmään, ja kenties siksi minua kiehtoo suuresti kasvien systemaattinen luokittelu.

Vielä 1950-luvulla suomalaiset koululaiset opiskelivat biologian tunneilla Carl von Linnén silloin jo noin kaksisataa vuotta vanhaa kasvijärjestelmää. Linné luokitteli kasvit heteiden määrän ja sijainnin mukaan 24 luokkaan. Tuon luokittelunsa – ’Clavis systematis sexualis’ – Linné esitteli ensimmäistä kertaa vuonna 1735 julkaisemassaan teoksessa ’Systema Naturae’.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Kun luontoa lähdetään lokeroimaan, niin eihän sitä voi jättää pelkästään kasveihin. Linné luokitteli myös eläimet kuuteen ja mineraalit neljään luokkaan. Vaatimattomaksi tuota Ruotsin sadan kruunun seteliä koristavaa aatelisherraa ei voi kutsua – hänen sanotaan tokaisseen, että ”Luoja loi, Linné järjesti”.

Nykyisin Linnén kasvien luokittelu on jo vanhentunut. Hänen luoman luokittelumenetelmän heikkous on se, että heteitä ja emiä voi olla samoja määriä myös sellaisilla kasveilla, jotka eivät ole toisilleen sukua.  Niinpä kasvit nykyisin luokitellaan evoluutiobiologian pohjalta. Jokaisella kasvilla on oma ’sukupuu’, joka ei juurikaan poikkea sukututkijoiden meille ihmisille tuottamista vastaavista. Eliöiden luokittelutiedettä kutsutaan kladistiikaksi.

(kuva: University of Toronto)

Carl von Linnén suuruus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään luokitteluun. Hän nimittäin keksi sen, miten yksinkertaistaa lajien nimistöä. Häntä selvästikin turhautti se, että eri lähteissä eri lajeilla oli – lähteen kirjoittajasta riippuen – erilaiset nimet. Lisäksi nimet olivat äärimmäisen pitkiä. Ja kirjoihin painetuilla nimillä ei sitten taas ollut mitään tekemistä sen kanssa, miksi kansa ko. kasvia (tai eläintä) kutsui. Nimet vaihtelivat sekä kielen että kieliryhmän sisällä eri seutujen välillä. Ota tuosta nyt selvää…

Niinpä Linné tarjosi ratkaisuksi sen, että jokaisella lajilla on kaksiosainen, yksiselitteinen nimi. Nimen alkuosa viittasi sukuun ja loppuosa lajiin. Nimen kieleksi Linné valitsi latinan, koska se oli sen aikainen oppineiden yhteinen kieli.  Kasvien uusi nimistö esiintyy ensimmäistä kertaa Linnén vuonna 1753 julkaisemassa teoksessa ’Species Plantanum’.

(kuva: Wikimedia COmmons)

Suvut ja lajit ovat muuttuneet moneen kertaan Linnén ajan jälkeen, mutta hänen luoma nimeämisen periaate on edelleen voimassa. Jokainen uusi laji saa tuon 260 vuotta vanhan periaatteen mukaisesti kaksiosaisen nimen.

Kenties tuosta Linnén käyttämästä nimeämisen kielestä juontaa juurensa se, että sangen yleisesti puhutaan kasvien ”latinalaisesta nimestä”. Jos pieni saivartelu sallitaan, niin pitäisi puhua kasvien tieteellisestä nimestä. Kaikki kun ei enää ole latinaa, vaikka siltä kuulostaakin…

On taas se aika vuodesta, jolloin kotipuutarhurit viihtyvät puskissa ja metsään ei kannata mennä ilman sankoa. Marjasato on kypsynyt! Marjat, hillot, soseet, survokset ja mehut täyttävät pakastimet ja kellarit – ja hyvä niin. Luonnosta saadut vitamiinit ovat meille tuiki tärkeitä kun päivät pikkuhiljaa taas lyhenevät.

Marjasadon kypsymisellä on kuitenkin myös kääntöpuoli, joka konkreettisesti muistutti olemassaolostaan. Ystäväni oli laittanut Facebookin kuvan naapurin puolelta tunkevasta kasvista, jonka kauniit punaiset marjat kovasti kiinnostivat hänen pientä poikaansa. Onneksi poika oli tässä tapauksessa kiikuttanut marjat äidilleen eikä pistänyt poskeensa. Kasvi oli myrkyllinen punakoiso (Solanum dulcarama), muinoin lääkekasvinakin käytetty köynnöstävä puolipensas.

Punakoiso
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Todennäköisesti kattavin verkosta löytyvä luettelo kasvien myrkyllisyydestä on HUS:n Myrkytystietokeskuksen lista. Suomenkielisen nimen mukaan aakkostettu lista on hyvä, mutta sen käyttäminen edellyttää että tuntee kasvit, koska kuvia ei ole. Ruotsalainen Giftinformationscentralen on tässä askeleen pidemmällä – heidän listassa (ruotsinkielisen nimen mukaan aakkostettu) on pienet kuvat, ja sivustolla on myös erillinen valikoima kuvia marjoista.

Luonnossa esiintyvistä myrkyllisistä marjoista löytyy hyvä kooste Metsähallituksen Luontoon.fi –sivustolta.  Kasvit ovat tuossakin listana, mutta oivasti linkitettynä erinomaiseen Luontoportti –sivustoon, jossa jokaisesta kasvista on useita valokuvia. Luontoportin kasviosion aloitussivulla voi myös antaa tuntomerkkejä, joiden perusteella palvelu haarukoi esille tuntomerkkeihin sopivat kasvit.

Oman puutarhan kasvien myrkyllisyys kannattaa ehdottomasti tunnistaa ja tiedostaa. Erittäin myrkyllisiä siemeniä tai marjoja tuottavia ovat kultasateet (Laburnum) ja näsiät (Dahpne)

Kaljukultasade
(kuvat: Wikimedia Commons)

Näsiä
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Kukkakasveista vakavan myrkytyksen voivat aiheuttaa kielo (Convallaria majalis), ukohatut (Aconitum), risiini (Ricinus communis) ja sormustinkukat (Digitalis).

Vasemmalta ukonhattu, risiini ja sormustinkukka
(kuvat: Wikimedia Commons)

Jos lähipiirissä on pieniä lapsia, niin on viisasta pitää heidät erossa myös näistä puutarhassa käytetyistä kasveista:

Konnanmarjat / kimikit (Actaea)

Mustakonnanmarja
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Tähkäkimikki
(kuvat: Wikimedia Commons)

Kuusamat (Lonicera) – Marjasinikuusaman (Lonicera caerulea var. edulis) marjat ovat myrkyttömiä.

Lehtokuusama
(kuva: Wikimedia Commons)

Lumimarja (Symphoricarpos)

Valkolumimarja
(kuva: Wikimedia Commons)

Terttuselja (Sambucus racemosa)

Terttuselja
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio )

Väriherne (Genista)

Pensasväriherne
(kuva: Wikimedia Commons)

Marjoja tuottavista puutarhakasveista myrkyllisiä ovat myös happomarjat (Berberis) ja marjakuuset (Taxus).  Happomarjan kypsät marjat eivät kuitenkaan aiheuta vaara, koska ne ovat myrkyttömiä. Marjakuusen marjoissa siemenet ovat myrkyllisiä, mutta marjan malto ei.

Turvallista marja-aikaa kaikille pienille ja isoille luonnon ystäville!

Vappu on meillä siitä erikoinen juhla, että ainoa siihen tiiviisti liitettävä kukka on vappukukka – ja se ei ole elävä.  Vappukukka (Majblomman) on Suomen vanhin hyväntekeväisyysmerkki ja ensimmäiset kukat myytiin jo vuonna 1908.

Kuva: folkhalsan.fi

Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä, jonka perinteet ulottuvat pitkälle historiaan. Vapussa yhdistyvät germaanisten kansojen valpurinyö, kelttien Beltane-juhla ja muinaisten roomalaisten Floralia. Flora oli kukkien, kasvillisuuden ja hedelmällisyyden roomalainen jumalatar.

Eteläisemmän Euroopan vappuperinteet liittyvät vahvasti kesän alkuun. Esimerkiksi Kreikassa vapunpäivänä vietetään Protogomagia – kukkien juhlaa, jolloin talot koristetaan kukkalaittein ja päät kukkaseppelin. Monessa maassa pystytetään vappusalkoja ja joissakin maissa sytytetään kokkoja. Miten noista väistämättä tulee mieleen meikäläinen juhannus… ?

Jos meillä vietettäisiin vappuna kukkien juhlaa, niin juhlakaluja olisi sangen vähän. Ulkona kukkivat nyt varhaisimmat sipulikasvit, ja toki olisi leskenlehtiä ja vuokkoja. Mutta ei niillä vielä pitkälle pötkitä… Tiesitkö muuten, että väitetään että ensimmäisen näkemänsä kukkivan vuokon syöminen keväällä tuo onnea?

Vappu tarkoittaa toukokuun alkamista, ja se tarkoittaa paljon hommia puutarhoissa. Iloista kasvukautta ja hauskaa vappua kaikille!

Tänään käynnistyivät Kevätmessut 2013 Helsingin Messukeskuksessa. Messuja markkinoidaan konseptilla ”neljät messut yhden hinnalla” – saman sateenvarjon alla ovat Kevätpuutarha,  Oma Koti, OmaMökki ja Sisusta! –messut. Tohinaa oli jo ensimmäisenä päivänä, ja sitä riittää varmaan loppuviikollekin – viime vuonna Kevätmessuihin tutustui  53 000 kävijää.

Sattuneista syistä omaa sydäntäni lähimpänä on Kevätpuutarha. Tutustuessani messujen tarjontaan etukäteen kiinnitin huomiota siihen, että tänä vuonna ollaan kovin trendikkäitä – tai ainakin puhutaan paljon puutarhatrendeistä. Ennen sana ’trendi’ liitettiin ensisijaisesti muotimessuihin. Mutta oli trendi mikä tahansa – muoti tai puutarha – niin se valuu meille tänne pohjolaan muutaman vuoden viiveellä. Nyt on keskustelu puutarhantrendeistä ilmiselvästi valunut tänne!

On toki hyvä, että puutarha-ala nostetaan trendikkäiden ilmiöiden joukkoon, mutta minusta siinä piilee myös pieni vaara. Puutarhan rakentaminen ja hoitaminen on pitkäjänteistä puuhaa, eikä sen vekslaaminen sinne tänne trendien mukaan kuulosta kovinkaan järkevältä. Kasvit vaativat oman aikansa asettuakseen kasvupaikalleen ja kasvukin vie aikaa. Poikkeus on tietysti kesäkukat, joilla voi kikkailla niin paljon kun sielu sietää. Toivottavasti kukaan ei unohda tätä!

Messujen lehdistömateriaali sisältää VRJ Groupin Inari Janssonin koosteen trendeistä maailmalla. Hän listaa puutarhojen valtatrendeiksi seuraavat:

• Takaisin luontoon, puutarha saa nyt rehottaa
• Väriä!
• Monilajisuus
• Käsintehty, paikallinen, uniikki
• Helppohoitoisuus

Messujen aattona Plantagen julkaisi tämänvuotisen Puutarhabarometrinsa tulokset. Barometri tutkii kiinnostusta puutarha-alaa kohtaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, sekä kertoo myös minkälaisia trendejä on odotettavissa. Plantagen löysi kolme selkeää trendiä:

• Luonnonmukainen luonto
• Räiskyvät värit
• Ulkona on entistä enemmän kuin sisällä

Kolmannen näkökulman trendeihin tuo maisemasuunnittelija Tanja Niemisen näkemys. Hän puhuu päivittäin Kevätpuutarha-messujen ohjelmalavalla otsikolla ’Puutarhan trendit 2013: trendikatsaus, trendivärit, teemat, kasvit’. Puheenvuoro perustuu Niemisen kirjoittaman kirjan ’Uusi puutarha – ajan ja paikan hengessä’ sisältöön, ja yllättävän moni poistui ohjelmalavan yleisöstä kesken esityksen. Ilmeisesti puheenvuoro ei vastannut odotuksia. Niemisen mukaan puutarhat toteutetaan nyt teemapuutarhoina, ja hänen esittämät trendikkäät teemat ovat:

• RUOKAILU – luksusta ja kodikkuutta
• OLESKELU – kukkivaa ja tyylikästän
• LUONTO  – nuorekas skandinaavinen
• FLOWER FIESTA – koko kesän kukkiva perennapenkki

Olen varmaan tylsä ja konservatiivinen, mutta en voi sille mitään, että tämä puutarhapuolen trendipelleily saa niskakarvani hieman koholle. Minusta puutarhan pitää olla omistajansa näköinen, paikka jossa itse viihtyy, jossa tekee sen verran kun huvittaa – jos huvittaa. Puutarhan valmis sabluuna on minulle täysin vieras. Mutta kenties se johtuu vaan siitä, että en itse ole – minkäänlaisella mittarilla – trendikäs persoona.

Ja ihan vaan ollakseni yleisesti tylsä, niin laitan tähän postaukseen yhden ainoan kuvan – omasta paratiisistani. 🙂

Tämän kuun loppupuolella taimimyymälät avaavat taas ovensa innokkaille ostajille. Aurinkoisina päivinä myymälöissä riittää sitten vilskettä melkein juhannukseen asti. Jos kaipaat taimimyymälässä paljon neuvoja myyjältä, niin kannattaa suunnata ostoksille vähän huonommalla kelillä.

Taimikauppaan pätevät samat lainalaisuudet kuin mihin tahansa kauppaan – jotkut toimijat ostavat ja myyvät suuria volyymeja halvemmalla ja toiset suppeampaa valikoimaa vähän kalliimmalla. Oli niin tai näin, niin olosuhteet taimimyymälässä ovat kasveille haasteelliset, ja valitettavasti joskus näkee huonolla hoidolla olevia taimia myymälöissä – niin isoissa kun pienissä. Ostaja tunnistaa hyvin hoidetun taimen siitä, että se näyttää hyvältä. Siinä ei ole nuutuneita versoja ja lehtiä, lehdet ovat luonnollisen värisiä ja kasvu on tukevaa.

Kesäkukat ovat meillä pitkälti kertakäyttöisiä, vaikka monet kesäkukkina myytävistä kasveista ovat itse asiassa monivuotisia. Meillä talviolosuhteet ovat kuitenkin sen verran vaativat, että monivuotisten kesäkukkien talvettaminen vaatisi paljon työtä, sekä erikoistiloja, joita harvalla on. Jos oma aika tai innostus ei riitä kesäkukkien kasvattamiseen siemenestä, niin niitä saa sangen edullisesti monesta paikasta.

Rakastettu ja vihattu – kesäkukkien Aurajuusto.
Tagetes patula (ryhmäsamettikukka)

Perennojen ja pensaiden hankkiminen on kesäkukkia huomattavasti suurempi investointi. Niistä riittää hyvin hoidettuna iloa todella pitkäksi aikaa, ja siksi niiden taimien hankinnassa kannattaa olla tarkka. Taimistoviljelijöiden kotisivulta löytyy hyvät ja napakat ohjeet hyvän taimen valintaan.

Jos haluat tutkitusti kestävän ja kotimaisen taimen kannattaa hankkia FinE® -taimi. FinE tarkoittaa, että taimi on Finnish Elite, eli suomalainen valiotaimi. Tavaramerkin omistaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus  MTT, ja sen käytöstä päättävät MTT ja Taimistoviljelijät ry. yhdessä. Tunnus myönnetään vain tarkoin valituille kasveille.

Viime kesänä lanseerattu uusi FinE-logo

Ensimmäiset laatutaimivalinnat tehtiin 1980-luvulla Helsingissä, kun haluttiin kestäviä ja terveitä kasviyksilöitä kaupungin viheralueille. Sittemmin laatutaimien kehittäminen siirtyi MTT:lle. Uusia kasviehdokkaita viljellään vähintään viisi vuotta eri puolella Suomea, ennen kuin varsinainen arviointi aloitetaan. Arvioinnissa huomioidaan mm. talvenkestävyys, kasvunopeus ja terveys.  Arvioinnin läpäisseet kasvikannat saavat FinE® –tunnuksen. Niinpä tunnus takaa, että nämä kasvit on aina lisätty ilmastonkestävyydeltään ja käyttöominaisuuksiltaan tutkituista ja tautitestatuista emokasveista.  Erinomaisia kasveja suomalaisiin puutarhoihin siis!

Nyt FinE® -kasvivalikoima kattaa parisataa kasvia, ja valikoima laajenee koko ajan. Valikoimaan voit tutustua MTT:n Kasper-portaalissa.

Voinee väittää, että siinä missä jouluun kuuluu kuusi, niin pääsiäiseen kuuluu pajunkissat.

Pajujen (Salix) pyhäkausi alkaa palmusunnuntaina, jolloin pienet trullit innokkaasti virpovat ja varpovat – joidenkin riemuksi ja toisten kauhuksi. Virvonta on alun perin itäsuomalainen siunaamisen perinne, jossa pajunoksat ovat toimineet palmulehtien korvikkeena – palmuja kun ei täällä pohjoisessa juurikaan kasva.  Nykyisessä virpomisessa tuo siunaus on yhdistetty pääsiäisen toiseen perinteeseen, eli pääsiäisnoitiin.  Noidat mellastavat – pajunvitsoilla sidotuilla luudillaan lentäen – pääsiäislauantaina, jolloin Jumalan suojeleva vaikutus on pienimmillään.

Pääsiäislauantain mellastaja valmiina lähtöön.

Pajulajeja on useita satoja, ja niitä kasvaa lähes kaikkialla maailmassa, lukuun ottamatta Australiaa ja Etelämannerta. Suomessa lajeja on kolmisenkymmentä  – niistä yleisin on kiiltopaju (Salix phylicifolia). Salix-suvun lajien koko vaihtelee varpumaisista lehtipensaista isoihin 20 metrisiin puihin. Puumaisia lajeja kutsutaan nykyisin pääosin salaviksi, erotuksena pääsääntöisesti pensasmaisista pajuista. Eri pajulajit risteytyvät helposti ja siksi lajin tunnistaminen voi joskus olla haasteellista, koska samalla lajilla voi olla eri paikoissa erilaiset lehdet.

Salix phylicifolia
Kuva: ©Jouko Lehmuskallio / Luontoportti

Pajut ovat nopeakasvuisia, ja maan laadun suhteen sangen vaatimattomia. Salavat soveltuvat lyhytikäisyydestään ja nopeakasvuisuudestaan johtuen hyvin vaikkapa suojapuuksi. Hopeasalavaa (Salix alba var. sericea ’Sibirca’) lukuun ottamatta salavien tuulenkestävyys on hyvä. On syytä välttää salavien istuttamista lähelle viemäreitä ja vesijohtoja. koska vahva ja laaja juuristo hakeutuu voimakkaasti veteen. Sekä pajut että salavat kestävät hyvin leikkaamisen.

Salix alba var. sericea ’Sibirca’
Kuva: Wikimedia Commons

Elias Lönnrotin mukaan pajun ”Kuori on avullinen vilutaudissa.” Vilutautilääke valmistetaan Lönnrotin ohjeen mukaan niin, että otetaan kuorta 2-3 -vuotiaista haaroista ja kuivataan ja jauhetaan. Jauhetta annetaan 1-2 teelusikallista 3-4 tunnin välein. Yliannostusta kannattaa välttää, koska lääke on laksatiivinen.  Lääkekasvina pajua on käytetty pitkään – jo muinaiset kansat tiesivät sen auttavan reumatismiin ja kuumetauteihin. Paju sisältää salisiiniglykosodia, josta valmistetaan salisyliinia – samaa ainetta, jonka synteettinen johdannainen on aspiriinin vaikuttava aine.

Pajusta saadaan myös biopolttoainetta – se on erittäin energiatehokas ja tuottoista. Taloudellista merkitystä pajulla on lisäksi myös mm. punontatöiden raaka-aineena, ja siksi siitä on tullut myös viljelykasvi. Viljelty paju on luonnossa kasvanutta tasalaatuisempaa ja käyttöominaisuuksiltaan parempaa.

George Stubbs: The Farmer’s Wife and the Raven
Kuva: Wikimedia Commons

Taikauskoiselle pajulla on runsaasti erilaisia merkityksiä. Japanilaisen tarun mukaan ensimmäisen ihmisen selkäranka oli tehty pajusta. Muinaisille egyptiläisille paju oli ilon symboli, kiinalaiset liittivät sen naiselliseen kauneuteen ja kreikkalaisille se edusti hedemällisyyttä.  Raamatussa pajua kuvataan lohduttavan varjon ja veden tarjoajana; bardeille ja runoilijoille se on inspiraation puu.

Ja virpojille tiedoksi seuraavan palmusunnuntain varalle: Älä läpsäytä pajunvitsalla lasta tai eläintä, koska silloin niiden kasvu pysähtyy…