Vihertantan tarinoita

Kiinnostus puutarhanhoitoa ja hyötyviljelyä kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvun aikana. ”Kotoilu” kiinnostaa, työelämän kiireiselle pulssille halutaan vastapainoa ja yksilöllisyyttä voi ilmentää myös puutarhassa. Samalla ruoalta vaaditaan entistä voimakkaammin turvallista puhtautta ja lähituotantoa. Ilmastonmuutos ei ole enää pelkästään viherhörhöjen höpinää, ja tietoisuus siitä mitä itse kukin voi tehdä biodiversiteetin varmistamiseksi on kasvanut.

Sotien jälkeen omakotitalojen rakennustyylit noudattivat vuosikymmenittäin pitkälti samanlaista kaavaa, ja tällä vuosituhannella tuota vanhaa rakennuskantaa peruskorjataan kuumeisesti. Entistä niukemmalle tonttimaalle rakennetaan toki uuttakin, mutta tyyli vaihtelee. Lohkotuille tontinpalasille saattaa nousta vieriviereen uusvanhaa puutaloa ja robustia kivitaloa.

Samalla puutarhanhoito valtaa yhä uusia alueita. Uusilla asuntoalueilla kerrostalojen väliin saatetaan jättää tilaa viljelypalstoille, ja katotkin vallataan viherkäyttöön. Maailma muuttuu – ja minusta ehdottomasti parempaan suuntaan.

Mitään yhtenäistä 2000-luvun puutarhan mallia ei ole. Yksi haluaa perinnepihan, toinen helppoa havua ja kolmas kenties japanilaista tyyliä. Antaa kaikkien kukkien kukkia – se tuo ympäristöön monimuotoisuutta ja erilaista silmäniloa.

Ilolla olen huomannut, että viimevuotiset puutarhatrendit nostavat esiin paljon muutakin kuin sen, mitkä kasvit ovat ’in’. Lähiruoka ja biodiversiteetti ovat tärkeitä asioita – kaikille.

(kuva: Garden Media Group)

Jos 2000-luvun puutarhoille pitää keksiä joku yhteinen nimittäjä, niin se voisi olla suunnitelmallisuus ja rakennuttaminen. Yhä useampi tilaa pihalleen ammattilaisen tekemän suunnitelman ja ulkoistaa työn viherrakentajalle. Myös moni ’tee-se-itse’ –ihminen haluaa jossakin vaiheessa ohjeita tai neuvoja ammattilaiselta – ja hyvä niin. Oman näköisen puutarhan rakentaminen on aina investointi – sekä rahan että työn muodossa. Olisi sääli, jos tekee tietämättömyyttään vääriä valintoja ja sitten pettyy, kun lopputulos ei ollut toivotun kaltainen.

Puutarhan rakentamista ja hoitoa ei kuitenkaan pidä ottaa liian vakavasti. Innolla, ilolla, kokeilunhalulla ja mielikuvituksella saa paljon hyvää aikaiseksi!

1990-luvun alussa Suomi ajautui talouskriisiin. Työttömyysaste nousi vuosikymmenen alun muutamasta prosentista huippulukemaan 16,6 % vuonna 1994. Maassamme oli lähes puoli miljoonaa työtöntä, joilla oli paljon aikaa ja vähän rahaa. Laman myötä kiinnostus hyötyviljelyyn kasvoi ja viljelypalstoista tuli kysyttyjä. Hyötyviljely palasi myös kotipihoille, josta se oli saanut väistyä nurmikon ja kukkapenkkien alta hyvinvoinnin lisääntymisen ja kauppojen laajentuneen tarjonnan myötä.

Maailma ympärillä oli muuttunut turvattomammaksi, ja sen vastapainona haettiin turvaa kodista. Kodin rakentamiseen liitettiin hyppysellinen nostalgiaa, ja uusvanhoista puutaloista tuli suosittu vaihtoehto niille, joilla oli varaa rakentaa.

(kuva: talonrakentaja.fi)

Nostalgia ulottui myös puutarhaan, jonne taas mieluusti istutettiin perinnekasveja. Omenapuut ja marjapensaat kokivat uuden tulemisen.  Koska pihat olivat pieniä, niin monen lajikkeen perheomenapuista tuli suosittuja. Pensaista pihaan kuuluivat itseoikeutetusti mm. syreenit, pensasruusut ja hortensiat.

Myös perennapenkkien luonne muuttui. Massaistutuksista luovuttiin ja penkkiin sommiteltiin pienempiä ryhmiä. Tavoitteena oli kaunis ja runsas kukinta läpi kesän. Penkit saatettiin reunustaa pyöreillä luonnonkivillä. Hoidon helpottamiseksi ja kasvien värin korostamiseksi käytettiin usein katetta.  Koska pihat olivat pieniä ja haluttiin runsautta, otettiin runsaasti vaikutteita ns. Cottage garden –tyylistä.

(kuva: gardenoasis.co.uk)

Istutuksia täydennettiin ruukuistutuksilla, ja ruukkuun sopivat niin kukat kuin yrtitkin.

Neuvostoliiton kaatumisen ja Viron itsenäistymisen myötä markkinoille saatiin uusia ja mielenkiintoisia virolaisia kärhöjä.  Pienessä pihassa köynnökset eivät vie paljoa tilaa, joten kärhöistä tuli suosittuja.

Uuden vuosituhannen lähestyessä pihojen monimuotoisuus lisääntyi.  Vuosikymmenelle tyypillistä pihaa oli entistä vaikeampi löytää.

Talojen tasakattobuumi hiipui hiljalleen 1980-luvulla. Valmiiden talopakettien suosio kasvoi ja omakotitalojen rakentaminen teollistui. Uutta oli se, että talomallistojen perustyyppejä voitiin muunnella asiakkaan tarpeen mukaan.

(kuva: rautia.fi)

1980-luku oli vahvaa nousukautta. Hyötykasviviljely oli alamaissa – saihan marketeista jopa joitakin eksoottisia vihanneksia ja hedelmiä.  Siirtolapuutarha- tai palstaviljely ei kiinnostanut juppeja pätkääkään, vaikka Martat tekivät parhaansa syötävien puutarhatuotteiden edistämiseksi.

Tonttikoot pienenivät entisestään. Nurmikko ei ollut enää välttämätön, vaan se saatettiin korvata kokonaan puu- tai betonilaatoilla. Koska naapurit olivat entistä lähempänä, erilaisten näkösuojakasvien tarve lisääntyi. Näkösuojaksi hankittiin mieluusti pieneen tilaan mahtuvia ainavihantia puita ja pensaita. Yksi vahva aitakasvisuosikki oli tuijat.

(kuva: thujabranant.se)

Lisääntyneen matkailun myötä pihoihin hiipi pikkuhiljaa vaikutteita Etelä- ja Keski-Euroopasta. Näyttävät saviruukut, takorautaiset ruukkutelineet ja pienet vesiaiheet ilmestyivät moneen pihaan. Se miten hyvin ne sopivat yhteen suuren suosion saaneiden valkoisten muovikalusteiden kanssa on toki makuasia.

Perennapenkeissä kukinta sai usein jäädä sivuosaan – suosittuja olivat erilaiset näyttävät lehtiperennat. Aikakauden suosikkiperennoja olivat esimerkiksi kuunliljat, kilpirikko ja keijunkukat.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Perennojen lisäksi suosittuja olivat myös erilaiset pikkupensaat ja pienet koristepuut. Pienet pensasangervot, moni-ilmeiset pensaskanukat ja takuuvarma seppelvarpu löytyvät monesta alkuperäisestä 1980-luvun pihasta.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Puutarhanhoito oli 1980-luvulla ”mummojen hommaa”, ja kasvun ihme oli kaupunkilaisille entistä vieraampaa. Mutta sitten kupla puhkesi…

1970-luvulla muutto maaseudulta kaupunkiin rauhoittui, mutta asuntoja tarvittiin edelleen lisää. Hellahuone tai omakotitalon yläkerran alivuokralaiselo haluttiin vaihtaa väljemmäksi asumiseksi ja betonielementtisiä kerrostalolähiöitä nousi kuin sieniä sateella. Kaikki eivät halunneet kerrostaloviidakkoon, joten myös rivi- ja omakotitaloja rakennettiin runsaasti.

Vanhoilla omakotitaloalueilla aloitettiin tonttien pilkkominen ja rakentamisesta tuli entistä tiiviimpää. Erittäin suosittuja olivat yksikerroksiset ja tasakattoiset talot, joissa usein tiiliverhoilu. Kunpa siihen maailman aikaan olisi arvostettu ja osattu rakentaa viherkattoja…

(kuva: ideapihat.fi)

Tontit pienenivät, mutta edelleen toivottiin pientalopihalle yksityisyyttä. Niinpä sangen suosituksi tulivat erilaiset atrium-tyyppiset pihat sekä niiden yhteyteen rakennetut kiinteät tiiligrillit ja kesäkeittiöt. Hyötyviljely oli menneiden sukupolvien juttu, mutta pihalle saatettiin kuitenkin haluta jokunen marjapensas ja kenties omenapuu. Kysyntä monen lajikkeen perheomenapuille oli luotu, vaikka ne nousivat suureen suosioon vasta reilusti myöhemmin.

Pihat olivat usein suorakaiteen muotoisia. ”Moderni kulmikkuus” oli päivän sana, ja niinpä pihojen istutusalueetkin olivat nauhamaisia ja yhtenäisiä. Kovien pintojen toteuttamisessa liuskekivet saivat väistyä. Tilalle tulivat isot betonikivet – paino nimenomaan isolla. Usein betonikivet olivat paikalle valettuja. Pihan tiukkaa symmetriaa saatettiin rikkoa vesiaiheella.

Pihalta toivottiin helppohoitoisuutta, mutta samalla näyttävyyttä. 1970-luvulla pihoille rynnivät erilaiset havupensaat, joita käytettiin sekä maanpeittäjinä että isoina ryhminä. Erittäin suosittu oli kääpiövuorimänty.

(kuva: suomalainentaimi.fi)

Perennaistutukset olivat usein puistomaisia. Massaistutukset olivat suosittuja, ja perennat saivat mieluusti olla sekä lehdiltään näyttäviä että korkeita. Suosittuja perennoja olivat esimerkiksi nauhukset ja liuskavaleangervot

(kuva: suomalainentaimi.fi)

(kuva: Arboretum Mustila)

Pihalla piti ehdottomasti olla myös kesäkukkia. Ne istutettiin usein ruukkuihin, jotka sijoitettiin talon betonilaattaiselle tai puiselle terassille. Taimimyymälöille tämä oli tervetullutta, kun itse siemenestä viljellyt kesäkukat vaihtuivat ostotaimiin. Suosittuja kesäkukkia olivat esimerkiksi petuniat ja samettikukat.

Pihoille istutettiin myös lehtipensaita, joilla helposti saatiin pieneen pihaan puistomainen vaikutelma. Suosittuja pensaskasveja olivat kiiltotuhkapensas, japaninhappomarja, pensashanhikki ja pihlaja-angervo. Koska haluttiin runsautta, niin unohdettiin valitettavan usein se, että pensaat ajan myötä kasvavat. Niinpä sangen usein törmää 1970-luvun alkuperäisessä pihassa siihen, että tilantarve arvioitiin aikanaan väärin ja pensaat ovat melko tehokkaasti vallanneet koko pihan.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: suomalainentaimi.fi)

(kuva: Wikimedia Commons)

1950-luvulla muutto maalta kaupunkiin yleistyi. Rakentaminen jatkui ja kaupunkien lähiöt kaavoitettiin. Kaikkea maata ei varattu kerrostaloille, vaan lähiöihin nousi myös pientaloja ja rivitaloja. Pientalomarkkinoilla uutta olivat valmiit talopaketit, jotka hiljalleen syrjäyttivät tyyppipiirrosten mukaan tehdyt puutalot. Samalla alkoi tonttien koon laskusuunta.

(kuva: senera.fi)

Kauppojen valikoimat kasvoivat, joten hyötykasvien kotitarveviljelyn merkitys väheni. Kasvimaa sai väistyä. Se korvattiin perheen yhteisen ja lisääntyneen vapaa-ajan temmellyskentäksi sopivalla nurmikolla, ja kenties pienellä mansikkamaalla. Vaurastumisen myötä pystyttiin hankkimaan nurmikon hoitamiseen ensimmäinen moottoroitu puutarhatyökalu – ruohonleikkuri. Pihalle haluttiin usein myös ”ulkohuone”, joka toteutettiin laatoituksella. Yleisimmin käytetty kovan pinnan materiaali oli liuskekivi.

(kuva: PerresMotorNostalgi)

Oleskelupiha oli usein talon takana, joten eritoten sisääntulolla haluttiin viestiä kasvaneesta elintasosta.  Sisääntuloon panostettiin, ja suosittuja olivat näyttävät ja kukkivat pensaat. Yleisiä sisääntulon komistajia olivat pensashanhikit, alppiruusut ja erilaiset pensasruusut. Eritoten rapattujen talojen seinustalla säleikkövilliviini oli suosittu.

Kiinnostus luonnonsuojelua kohtaan alkoi jo 1960-luvun alkupuolella. Martoilla vuoden 1963 teema oli  ’Taitovuosi’ ja silloin kotipuutarhaneuvonnassa kiinnitettiin huomiota maisemanhoitoon ja luonnonsuojeluun.  Keskeiseksi osaksi maisemanhoitoa nostettiin kodin lähiympäristön lisäksi myös oma pihapiiri.

Pihapiirissä suosittiin isoja kasvustoja muodostavia perennoja, eikä suurikukkaisuus ollut lainkaan haitaksi – päinvastoin. Niinpä tuon aikakauden suosikkeja olivat mm. pionit, nauhukset ja isotöyhtöangervo. Kasvustonsa ansiosta näyttävä vuorenkilpi oli myös sangen suosittu.

1960-luvulla taimimyymälät lisääntyivät ja kauppoihin saatiin ensimmäiset astiataimet. Markkinoille saatiin myös uusi tuote – erityisesti koristekasveille kehitetty lannoite.  Ensimmäiset askeleet nykyaikaiseen puutarhanhoitoon oli otettu.

Sodan jälkeen maassamme alkoi voimakas jälleenrakentamisen kausi. Uusia koteja tarvittiin puoli miljoonaa kappaletta – pommitettujen tilalle ja evakoille – ja niitä piti saada sekä nopeasti että edullisesti. Niinpä omakotitalot rakennettiin Suomen Arkkitehtiliiton Jälleenrakennustoimiston ohjeiden ja standardien mukaisesti. Syntyi puolitoistakerroksinen puurakenteinen rintamamiestalo, jonka tyyppipiirrosten mukaan hartiapankkirakennettiin vielä pitkälti 1950-luvun puolella.

(kuva: rakentaja.fi)

Materiaalivalikoima oli suppea ja rakentajien käyttövarat äärimmäisen niukkoja. Niinpä talon lisäksi myös puutarha piti rakentaa omin voimin ja mahdollisimman halvalla. Puutarhaan kuului ehdottomasti kasvimaa, hedelmäpuita ja marjapensaita, koska näin saatiin perheen ruokavalioon myös vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Kotipuutarha-lehti ja Martat tekivät parhaansa opettaakseen kansalle miten hyötykasveja viljellään.

Tontit olivat isoja, joten puutarhaan mahtui mainiosti hyötykasvien lisäksi myös koristekasveja sekä hillityn kokoinen nurmikko. Pihan kulkuväylät päällystettiin yleensä kivituhkalla ja jos rahat riittivät pienimuotoiseen laatoitukseen, niin käytettiin ensisijaisesti liuskekiveä. Pihan oleskelualue eroteltiin usein talosta ja muusta piha-alueesta pensasistutuksin. Niinpä monen rintamamiestalon pihassa on edelleenkin syreenimaja.

Puutarhasuunnitteluun otettiin jossakin määrin mallia suomalaisesta luonnosta. Niinpä koivut olivat suosittuja sekä pihapuuna että kujanteena. Pihalle saatettiin myös rakentaa pieni kivikkoryhmä, johon kivet haettiin lähimetsästä. Kuusi oli suosittu aitakasvi.

Kukkapenkki hehkui usein keltaisen, oranssin, punaisen ja liilan sävyissä. Kasvit saatiin usein jakotaimina naapurustosta ja ne edustivat kestäviä ja varmoja maatiaiskantoja. Suosittuja kukkapenkin kasveja olivat mm. akileijat, leimut, harmaamalvikki, kultapiisku, palavarakkaus ja kultapallo. Kukkapenkkiin laitettiin mieluusti myös halpoja ja helposti lisättäviä kylvökukkia – esimerkiksi kehäkukkaa.

Nykyisin vanhan rintamamiestalon piha on usein rehevän vehreä. Iso kasvimaa on todennäköisesti saanut väistyä isomman nurmikon tieltä, tai se on korvattu istutuslaatikoilla. Mutta tähän aikaan vuodesta siellä aika varmasti kukkii omenapuu…

Suomalainen piha- ja puutarhakulttuuri on käynyt läpi aikamoisen mullistuksen viimeisen 70 vuoden aikana. Pihat ja puutarhat eivät kuitenkaan ole muuttuneet erillään muusta kehityksestä, vaan heijastavat itse asiassa vahvasti muutoksia sekä yhteiskunnassa että arkkitehtuurissa.

Aika ajoin asiakkaani kysyvät minulta mitä kasveja ’saa’ ja mitä ’ei saa’ laittaa omalle pihalle. Taustalla on pohdinta oman kodin ja pihapiirin edustamasta aikakaudesta, ja valitettavan usein myös tuttavan tokaisusta, että ”ethän sinä voi sellaista laittaa tällaiselle pihalle!”. On toki hienoa ja arvokasta kunnioittaa perinteitä, mutta mielestäni joku yksittäinen kasvilaji ei perinnettä tuhoa. Jos joku rakastaa tuijia (Thuja) ja ehdottomasti haluaa sellaisen rintamamiestalonsa pihalle, niin siitä vaan. Tokkopa kukaan yrittää löytää rintamamiestalonsa olohuoneeseen mustavalkoista putkitelkkaria, vaikka sellainen jos mikä olisi talon henkeen sopiva…

Edustan siis kasvivalintojen suhteen liberaalia koulukuntaa. Eikä talon ja pihapiirin aikakautensa mukaisen hengen luominen ole ensisijaisesti yksittäisistä kasveista kiinni, vaan kyse on kokonaisuudesta. Kokonaisuuteen vaikuttaa monet tekijät, ja niiden oivaltaminen edellyttää usein pienimuotoista henkistä aikamatkaa oikealle vuosikymmenelle. Vuosien saatossa pihatuotteiden ja –kasvien tarjonta on kasvanut räjähdysmäisesti, joten aikamatkan lisäksi oikeanlaisen kokonaisuuden luominen edellyttää myös omanlaistaan luovuutta.  Uudet materiaalit palvelevat usein vanhoja paremmin, kunhan niitä käytetään menneen ajan henkeen sopivalla tavalla.

On toki jokaisen oma asia haluaako pihan henkivän talon aikakautta. 2000-luvun puutarhakulttuuri on äärimmäisen salliva – tyylejä ja teemoja löytyy takuuvarmasti jokaisen makuun. Tiukan symmetrian ja kurinalaisen värimaailman ystävä on aivan yhtä ”pihatrendikäs” kun rönsyilevän, runsaan ja väreiltään riemunkirjavan pihan omistaja. Eläköön valinnan vapaus!

Koska moni kuitenkin jossakin määrin tuntuu pohtivan oman pihan syntyajan tyylejä ja kasveja, niin päätin ottaa sodanjälkeiset, viime vuosituhannen pihat tarinoinnin aiheeksi.

Niinpä tämä on pienimuotoisen juttusarjan johdanto. ”Stay tuned…”

Sarjan osat löydät täältä:

• 1940-50 -luku: Juoksuhaudantien aikalaiset
• 1950-60 -luku: Puutarhassa pärisee
• 1960-70 -luku: Tiiliä ja tasakattoja
• 1980-luku: Näyttäviä lehtiä
• 1990-luku: Paluu menneeseen
• 2000-luku: Antaa kaikkien kukkien kukkia

Huomenna vietetään äitienpäivää. Niinpä kukkakaupat, myyntikojut ja marketit ovat tulvillaan erivärisiä ja –kokoisia ruukkuruusuja – niitä ”oikeita äitienpäiväruusuja”.  Olen saanut sangen kieroja katseita kun olen mielenkiinnosta kysynyt myytävien ruusujen lajia ja lajiketta…

Äitienpäivänä myytävät ruukkuruusut ovat toki ruusuja (Rosa), eli kuuluvat ruusujen laajaan sukuun. Ruusujen suku kuuluu puolestaan ruusukasvien heimoon (Rosaceae). Ruusukasvien heimo on mielestäni erittäin kiehtova. Siihen kuuluu maailmanlaajuisesti ainakin 130 sukua ja yli 2000 lajia. Heimossa on sekä ruoho- että puuvartisia lajeja, ja monet lajit tuottavat herkkuja.

Perennapenkissä hyvin yleisiä ruusukasveja ovat esimerkiksi poimulehdet (Alchemilla), töyhtöangervot (Aruncus) ja ansikat (Waldsteinia). Pensasaidoissa heimoon saattaa törmätä vaikka orapihlajan (Crataegus), pensasangervon (Spiraea) tai tuhkapensaan (Cotoneaster) muodossa.

Erityisen mieluisia ovat herkkuja tuottavat ruusukasviheimolaiset – esimerkiksi omenapuut (Malus), vatukat (Rubus) ja mansikat (Fragaria). Suomalaisille jopa taloudellisesti tärkeää ruusukasvien heimoon kuuluva lajike on lakka (Rubus chamaemorus).

Ruusukasvien heimoon kuuluva tuomi tuskin tuo kenellekään ensisijaisesti mieleen herkut, mutta Prunus-sukuun kuuluvat tuomien lisäksi myös kirsikat ja luumut.

Ruusukasvien heimo on erittäin laaja ja monipuolinen. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että ruusu on aina ruusu. Se olisi todennäköisesti sangen ylivoimainen voittaja Rosaceae-heimon ”missikisoissa”… Oma suosikkini – juhannusruusu (Rosa spinosissima ’Plena’) – aloittanee kukintansa reilun kuukauden päästä.

Vappuun jos mihin kuuluu pilke silmäkulmassa. Vitsinikkari en ole koskaan ollut, joten tässä kevään juhlan kunniaksi hieman lainattua…

LASTEN SUUSTA

(Heikki Jutilan kirjasta ’Perhonen potkaisi’)

Pikku-Sirpa rakastaa lintuja. Eräänä päivänä hän selitti haluavansa ostaa linnunsiemeniä. – Mutta eihän sinulla ole lintuja, äiti ihmetteli. – Siksipä juuri. Haluan kasvattaa lintuja, Sirpa selitti.

Kaksivuotias Mikko oli isänsä kanssa ostamassa ruohonleikkuria. Kotiin palattuaan hän selitti tomerana: – Nyt me tuotiin ne nalusta vedettävät kynsileikkulit.

Ampiainen oli päässyt pihalla pistämään Pikku-Liisaa, ja hän tuli itkien sisälle. Äidin kysyttyä surun syytä tyttö vastasi: – Sormi on pipi, kun perhonen potkaisi!

TAIMILUETTELON LUKUOHJEITA

(Vapaasti käännetty sivustolta gardeningdigest.com)

’Huoleton’ viittaa pikemminkin kasvin asenteeseen kuin puutarhurin työmäärään.

’Voimakas’ on kiertoilmaisu sanonnalle ’Haluaa Napoleonin tapaan valloittaa maailman’.

’Kasvaa vuosi vuodelta yhä komeammaksi’ tarkoittaa ’Näyttää lähitulevaisuudessa auton alle jääneeltä eläimeltä’.

’Vyöhykkeelle IV suojattuna’ on kauniimpi sanontatapa kuin ’Venäläinen ruletti’.

’Lintujen suosikki’ tarkoittaa että ei pidä istuttaa jalkakäytävien, pyykkinarujen tai autojen läheisyyteen.

’Kosteutta rakastava’ kasvi on ihanteellinen istutettava pihasi suohon tai rämeeseen.

’Isoäidin suosikki’ – kunnes hän löysi kauniimmin kukkivan ja tauteja paremmin kestävän hybridin.

RIKKARUOHOISTA

Kitkentäohje: Paras tapa varmistaa mikä kasvi on rikkaruoho on repiä se maasta. Jos se irtoaa helposti, niin se on istutettu kasvi.

Rikkaruoho on kasvi, jonka hyveitä ei ole koskaan huomattu. ~ Ralph Waldo Emerson

Rikkaruoho on kasvi, joka hallitsee kaikki selviytymisen taidot, mutta ei osaa kasvaa rivissä. ~ Doug Larson

Rikkaruohot ovat luonnon graffiteja. ~ Janice Maeditere

EI HÄVELIÄILLE

Naisen puutarha kasvoi kauniisti, mutta tomaatit eivät ottaneet kypsyäkseen. Koska vihreille tomaateille ei ollut käyttöä, nainen meni kysymään neuvoa naapuriltaan. ”Sinun tomaatit ovat kypsiä ja kauniin punaisia, omani pysyvät vihreinä. Mitä voin tehdä asialle?” Naapuri vastasi: ”Tiedän, että tämä kuulostaa järjettömältä, mutta tee näin. Mene ensi yönä pimeään puutarhaasi ja riisu kaikki vaatteesi. Tomaatit näkevät pimeässä. Ne hämmentyvät ja punastuvat, ja aamulla kaikki tomaattisi ovat punaisia.” Nainen oli epätoivoinen, joten hän päätti kokeilla. Seuraavana aamuna naapuri kysyi miten keino toimi. Nainen vastasi: ”No vähän huonosti. Tomaatit ovat edelleen vihreitä, mutta kurkut ovat nyt neljä tuumaa pitemmät.”

LASTEN SUUSTA

(Mark Levengoodin ja Unni Lindellin kirjasta ’Vanhat tädit eivät muni’)

Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää. ~ Antti 5 v.

Puutarhuri ja maalainen tarkoittavat melkein samaa. Paitsi että puutarhuri kykkii pellolla. ~ Johanna 6 v.

Minun isoisäni oli puutarhuri. Hän kuoli kun isä ja Arthur-setä olivat pieniä. Niin että oikeastaan voi sanoa, että isoäiti on ollut vihreä leski koko ikänsä. ~ Henrik 9 v.

SANALEIKKEJÄ PUUTARHOJEN LUVATUSTA MAASTA

(Lainattu sivustolta nestinstyle.wordpress.com)

Q: Why did the gardener quit? – A: His celery wasn’t high enough

Q: Why did the gardener need a cork? – A:  His garden sprung a leek.

Q: What is a gardener’s favorite novel? – A: War & Peas

Q: Why did the gardener leave the store without a new shovel? – A: He did not have enough cabbage.

Q: What’s the gardeners favorite court sport? – A: Squash

Q: Why was the gardener so busy over the weekend? – A: He had a really long Honeydew list.

Q: Why didn’t anyone laugh at the gardener’s jokes? – A: They were too corney.

H A U S K A A    V A P P U A !

© Milla Paloniemi (norpatti) / kiroilevasiili.fi

Berliini on yli kolmen miljoonan ihmisen kotikaupunki. Se on tunnettu mm. lukuisista tapahtumistaan, surullisenkuuluisasta muuristaan ja suvaitsevaisuudestaan. Harvemmin Berliiniä ylistetään luonnostaan, vaikka se on yksi Euroopan vihreimmistä pääkaupungeista. Ja on tuolla kaupungilla myös oma merkittävä roolinsa siirtolapuutarha-aatteen synnyssä ja leviämisessä.

(kuva: Wikimedia Commons)

Berliinin lounaisosassa sijaitsee yksi suosikkikohteistani tuossa kaupungissa, nimittäin Botanischer Garten und Botanisches Museum Berlin-Dahlem – kasvitieteellinen puutarha ja museo. Kaupungin ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha perustettiin vuonna 1679 keskustaan, Schönbergiin. Sitä haluttiin laajentaa, mutta siihen ei ollut tilaa, ja niinpä uusi puutarha perustettiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Dahlemiin.

Berliini kasvitieteellinen puutarha on valtava. Sen pinta-ala on 43 hehtaaria ja kasvilajeja siellä on noin 22000. Kasvimaantieteellisesti järjestetty ulkotarha kattaa noin 13 hehtaaria ja arboretum (puulajipuisto) on noin 14 hehtaarin kokoinen. Ulkoalueiden lisäksi ihailtavaa löytyy myös kasvihuoneista, joiden pinta-ala on yhteensä noin 6000 m2.

(kuva: bgbm.org)

Jotta kävijän ei tarvitsisi ihan summamutikassa hortoilla ympäriinsä, annetaan hänelle portilla (päivälippu aikuisilta 6 euroa) pieni kausiesite. Siihen on merkattu reitti, jota seuraamalla on takuuvarmasti katsottavaa juuri siihen aikaan vuodesta, ja kartan lisäksi esitteessä on myös hieman tietoa kauden kasveista. Tuota kutsun loistavaksi kävijäpalveluksi.

Suosittelen lämpimästi käyntiä Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa, jos vain aikataulu antaa myöden.  Puutarhassa vierähtää kevyesti kokonainen päivä, mutta se on sielunhoitoa vailla vertaa. Perille pääse näppärästi julkisilla kulkuvälineillä.

Puhukoot alla olevat kuvat kevätreitin varrelta suullisen suosittelun sijaan. Kuvat on otettu touko-kesäkuun vaihteessa viime vuonna. Jos haluat etäseurata puutarhan kukkaloistoa ja tapahtumia läpi vuoden, niin se onnistuu mainiosti Facebookin kautta.

V i e l   v e r g n ü g e n !