Kivilöytöjä Kevätmessuilta

Puutarhan katseenvangitsijoita ovat useimmiten näyttävät kasvit. Monimuotoisessa puutarhassa on kuitenkin sangen usein myös erilaisia kivirakenteita – käytäviä, muureja tai miksi ei kivestä tehtyjä vesiaiheita. Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilla oli esillä kaksi kivirakentamisen mielenkiintoista uutuutta.

Alan vanha vaikuttaja, Rudus, on juuri messujen ovella avannut verkkoon pihakivilaskurin. Laskuriin voi piirrustella kivetystä vailla olevan alueen mitat ja valita minkälaisen kivetyksen – sekä kuvioinnin että käytettävien materiaalien osalta – haluaa. Laskuri kertoo pihakivien menekin sekä myös kivimateriaalin hinnan. Valitut tuotteet voi siirtää tarjouskoriin, ja lähettämällä sen sisällön yhteystietojen kera Rudukselle – verkossa, totta kai – saat tarjouksen kokonaishinnasta, eli kivimateriaalin lisäksi myös rahdista. Sangen näppärä työkalu tarjouspyyntöjä varten, sekä varsinkin erilaisten materiaalien ja kuviointien hintojen vertailuun.

Tuoreahko tulokas kivimarkkinoilla on heinolalainen Pelkkakivi Oy. Yritys jatkojalostaa harjukiveä mitä moninaisimpiin muotoihin. Valikoimissa on kaikenlaista pihagrilleistä ja muurikivistä kiviruukkuihin ja seinätuikkuihin. Kauniista jääkauden muokkaamasta rakennusmateriaalista saa pihaan sangen luonnollista ilmettä, jos tiukka ruutukuviointi ei ole sitä ominta juttua.

Pelkkakiven tuotteita: muuri, kukkapenkin rajaus, ruukku ja taustalla pihakivetys

 

Pelkkakiven vesiaihe ja taustalla erilaisia kivivaihtoehtoja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihertantta tykkää!

Leave a Reply