Oopperapuutarhoja

Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Giuseppe Verdin syntymästä. Mikään lähde ei väitä, että hän olisi ollut suuri puutarhojen ystävä, mutta joku niissä häntä taisi kiehtoa. Verdin 28 oopperasta nimittäin kolmessatoista on kohtauksia, joiden tapahtumapaikkana on puutarha. Jos niiden lisäksi otettaisiin luonnosta mukaan myös metsät, kasvaisi ”viheroopperoiden” määrä vielä jossakin määrin.

Lähde: WIkimedia Commons

Lähde: WIkimedia Commons

Useimmat Verdin oopperapuutarhat ovat fiktiivisiä. Teokset vievät kuulijat aikamatkalle usealle vuosisadalle ja ympäri Eurooppaa.  Mukaan mahtuu linnapuutarhoja, palatsipuutarhoja ja ylimystöpuutarhoja – Skotlannissa, Tirolissa, Palermossa, Genovassa, Palestiinassa, Ranskassa, Britanniassa, … Kahdessa oopperassa kohtaukset on kuitenkin sijoitettu puutarhoihin, jotka kenties ovat tunnistettavissa.

Oopperassa Nabucco kahden kohtauksen näyttämönä on Babylonin riippuvat puutarhat – yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Puutarhaan sijoitettujen kohtausten aariat ovat hienoja, mutta kyseisessä oopperassa on kuitenkin yksi helmi ylitse muiden. Oopperassa Eufratin rannalla esitetty Va pensiero (heprealaisten orjien kuoro) johdatti aikoinaan Giuseppe Verdin hautaan, kun ihmiset – hautajaisten musiikkikiellosta huolimatta – puhkesivat laulamaan.

Lähde: Wikimedia Commons

Lähde: Wikimedia Commons

Oopperassa Don Carlos yhden näytöksen tapahtumapaikkana on kuningattaren puisto keskiyöllä. Kuningattaren puisto on saattanut olla Aranjuezin kuninkaallisen palatsin puisto, koska toinen Madridin mahtikohde – El Escorial – on rakennettu hautapaikaksi. Mutta oli niin tai näin – puistokohtaus on hieno. Nykyisin sekä Aranjuezin kulttuurimaisema että El Escorial ovat Unescon maailmanperintökohteita.

Aranjuez
Lähde: Wikimedia Commons

El Escorial Lähde: Wikimedia Commons

El Escorial
Lähde: Wikimedia Commons

Leave a Reply