Vihertantan tarinoita

Sanotaan, että ”nuorena vitsa väännettävä”. Omalta osaltani se vääntäminen joka tapahtui 1970-luvulla kantoi hedelmää 2010-luvulla aikuisiän alanvaihdon muodossa. Sadan vuoden aikana tuhannet muut nuoret vitsat ovat saaneet osallistua samaan vääntämiseen – nimittäin koulukasvitarhatoimintaan.

Helsingin ensimmäinen koulukasvitarha perustettiin vuonna 1912, ja tällä viikolla juhlitaan toiminnan sataa vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tullaan julkaisemaan historiikki, joka sisältää tarinoita ja muistoja vuosien varrelta – kirjoittajina mukana olleet.

Kasvatus-lehdessä 1/2012 julkaistiin mielenkiintoinen kirjoitus koulukasvitarhatoiminnan satavuotisesta taipaleesta. Suosittelen lämpimästi tutustumista tämän sangen heikosti tunnetun, mutta erittäin upean toiminnan vaiheisiin – kaupunkiviljelyä parhaimmillaan!

Nykyisin kasvitarhatoiminnasta vastaa Lasten ja nuorten puutarhayhdistys. Yhdistys on hyvin aktiivinen ja järjestää runsaasti erilaista toimintaa. Yhdistyksellä on myös blogi, jossa kirjoittajat kertovat kasvitarhan elämästä omasta näkökulmastaan.

Onnea satavuotiaalle toiminnalle, ja yhdistykselle menestystä vähintään seuraavalle sadalle vuodelle!

Toukokuussa Kumpulassa oli vielä hiljaista…

Yksi maamme paristakymmenestä puutarha-alan koulutusta järjestävästä opinahjosta on Lepaa. Irwin Goodmanin ja Mauri Sariolan kotikunnassa Hattulassa sijaitseva Lepaa on nykyisin osa Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin muodostamaa kokonaisuutta. Koulutusta on tarjolla sekä puutarhatalouden ja maisemasuunnittelun tuleville hortonomeille että puutarhatuotannon ja viheralan tuleville puutarhureille. Lepaan koulutustarjontaan kuuluu myös matkailupalvelujen koulutusohjelma, josta valmistuu alan tuottajia. Opiskelijoita Lepaalla on viitisensataa.

Keskiajalta saakka Lepaalla on sijainnut aateliskartano, jolla on pitkä ja värikäs historia. Vuonna 1820 kartanon osti pietarilainen kauppias Heimburger. Kauppiaan kuoltua hänen leskensä avioitui kartanon pehtoorin kanssa. Lesken kuoltua pehtoori Packalén testamenttasi omaisuutensa valtiolle, kirjaten kuitenkin testamenttiin ehdoksi mm. sen, että ”Suomen valtio mainitulle tilalle perustaa ja siellä ylläpitää Carl Fredrik Packalénin säätiö -nimistä maanviljelys- tai puutarhakoulua”. Valtio otti kartanokiinteistön haltuunsa vuonna 1902.

Lepaan ”Mamselli”

Seitsemän vuotta myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunnassa astui voimaan asetus puutarhaopiston perustamisesta Lepaalle.  Seuraavana vuonna (1910) ensimmäiset opettajat ja puutarhurit palkattiin ja niinpä Lepaa vietti 100-vuotisjuhliaan kaksi vuotta sitten. Ensimmäiset opiskelijat otettiin kuitenkin vastaan ”vasta” vuonna 1912. Itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1923, Lepaalla aloitettiin puutarhurikoulutus.

Näytemaa

Lepaan kartano on nähtävyys, jota ei kannata ohittaa, jos tuolla suunnalla liikkuu. Upeasti hoidettu puisto, ikiaikaiset puut ja iso omenatarha ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia. Jos suu napsaa vaikka omenasiiderille, kannattaa suunnata Lepaan viinitilan myymälään. Viinitilan tuotteita ei turhaan kehuta! Kaikki tilan tuotteet valmistetaan omista hedelmistä ja marjoista (omena, herukka, karviainen, …). Viinitilan myymälän yläkerrasta löytyy myös erittäin hurmaava pieni puutarhamuseo.

Omenatarha

Museo

Lepaalla järjestetään vuosittain ammattinäyttely – laadussaan Euroopan vanhin. Vuonna 1964 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma kulki silloin nimellä ’Puutarha-alan Rationalisointipäivät’ ja fokus oli nimenomaan työn tehostamisessa. 2000-luvulla näyttelyn painopiste on siirtynyt vahvasti konepuolelle, mutta toki puutarha-ala on esillä laajemminkin. Lepaa 2012 –näyttely järjestettiin 16.-18.8.2012.

Näyttelyn ISOJA traktoreita…

…uutuustraktoreita…

… ja pienoismallitraktoreita.

Siirtolapuutarhaväelle Lepaa lienee ainakin nimenä tuttu Siirtolapuutarhaliiton siellä vuosittain järjestämästä puutarhanhoidon kurssista.

Puutarha-alan koulutuksella on maassamme pitkät perinteet. Maamme ensimmäinen puutarhakoulu perustettiin Kupittaalle vuonna 1841. Koululla oli neljä oppilasta. Turun Kupittaanpuistoa pidetään maamme vanhimpana ja laajimpana kaupunkipuistona. 1800-luvun loppupuolen Helsingissä kauppaneuvos Henrik Borgström ja Finska Trädgårdsförening -yhdistyksensä oli asettanut tavoitteeksi kunnollisen puutarhurikoulutuksen saamista maahamme. Nykyisen Helsingin kaupunginpuutarhan  alueella toimikin aikoinaan kaksivuotinen puutarhakoulu, jonka toiminta kuitenkin tyrehtyi yhdistyksen ajauduttua talousvaikeuksiin.

Lähteet eivät kerro olivatko nuo ensimmäiset koulutukset sukupuolten osalta tasa-arvoisia. 1800-luvulla julkaistiin ensimmäiset oppaat, jotka vihkivät naiset sopivan vähähikisten puutarhatöiden suorittamisen saloihin. Nainen puutarhurina ei kuitenkaan tullut kysymykseen! Työläisnaisille sopivia puutarhan tehtäviä olivat rikkaruohojen kitkentä sekä hedelmien ja marjojen poiminta. Ylemmän luokan naisille soveliaita tehtäviä olivat ensisijaisesti pienimuotoinen puutarhapipertely sekä kasvien keräily. Mutta kun ruohonleikkuri oli keksitty, niin sitä markkinoitiin naisnäkökulmalla. Laitetta on niin helppo käyttää, että jopa nainen suoriutuu siitä.

Kuva kirjasta ’I en trädgårdsmästares fotspår’

Maailma on kuitenkin muuttunut. Nykyisin reilusti yli puolet puutarha-alan opiskelijoista on naisia. Puutarhuriopiskelijanaiset hallitsevat traktorin ja bobcatin käytön siinä missä miehetkin. He myös hoitavat – mahdollisesta hikoiluista kärsimättä – trimmaamisen ja pensaiden leikkaamisen niihin tarkoitetuilla (sangen painavilla) 2-tahtilaitteilla, jahka ovat ensin tehneet niitä varten oikean bensasekoituksen sekä tarkistaneet koneen kunnon ja öljyt. Eläköön uusi aika!

Viherrakentamisen opiskeiljoita Axxell Överbyssä

Punaherukka (Ribes Rubrum-ryhmä) taitaa olla niitä marjoja, joiden hyödyntäminen jää vähän paitsioon. Flunssantorjuntamehu keitetään perinteisesti mustaherukoista (Ribes nigrum) ja googlatessa punaherukkareseptit näyttävät olevan ensisijaisesti leivonnaisia tai vispipuuroa.

Vihertantta ei ole mikään keittiövelho, mutta jo vuosikausia omat punaherukat ovat sujahtaneet pakastimeen puolen litran pusseissa (perattuna). Sieltä ne ovat talven mittaan löytäneet tiensä kattilan kautta herkulliseksi mehukeitoksi, joka sopii janojuomaksi tai vaikka tuoremehun vaihtoehdoksi. Ei tarvita mehumaijaa eikä keitettyjä pulloja – soppa kiehuu (melkein) itsekseen vaikka iltauutisia katsellessa.

Reseptin olen saanut äidiltäni. Hänellä on tarkka tieto siitä kuinka monta puolen litran pussia pakkasessa pitää olla, että viimeinen pakastemarjasoppa keitetään juuri ennen uuden sadon kypsymistä. 🙂

PUNAHERUKKAKEITTO

½ litraa punaherukoita (tuoreita tai pakastettuja)

2 litraa vettä

sokeria (1 dl, tai maun mukaan, ja sen voi myös korvata makeutusaineella)

3 rkl perunajauhoja

Laita marjat kattilaan, kaada vesi päälle ja laita liedelle kiehumaan. Mitä pidempään marjat kiehuvat, sitä voimakkaamman makuiseksi keitto tulee. Vihertantta ottaa kattilan liedeltä siinä vaiheessa, kun marjat ovat hieman hailakoituneet ja vesi on muuttunut kauniin punaiseksi. Maistaakin voi.

Siivilöi keitto ja lisää sokeri/makeutusaine. Lisää perunajauhot (sekoitettuna pieneen määrään vettä) ja kiehauta. Avot – soppa on valmis!

Tuolla perunajauhomäärällä keitosta tulee hyvin mehumaista – jos haluat paksumpaa keittoa, niin lisää perunajauhojen määrää.

Sitten vaan soppa kannuun ja jääkaappiin – kylmänä se on todella raikasta!

Keskikesän juhla on ovella, ja monissa puutarhoissa sitä sulostuttaa juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia ’Plena’). Ruusuihin liittyy runsaasti taikaa ja uskomuksia, joiden kera haluan toivottaa hyvää juhannusta!

”Kun Eurooppa kääntyi kristinuskoon, ruusu oli kielletty Neitsyt Marian symbolina, koska se oli liittynyt Venukseen, Bacchukseen ja muihin pakanallisiin jumaluuksiin.”

”Valkoiset ruusut puhdistavat ja selvittävät rakkausongelmia.”

”Syö ruusuilla höystettyjä ruokia lisätäksesi tietoisuutta toisista todellisuuksista.”

”Ruusuntuoksu poistaa ahdistusta, estoja ja stressiä.”

”Terälehtien sanotaan helpottavan ruoansulatusta, pahoinvointia, ummetusta, ripulia ja hengitystietulehduksia sekä hoitavan haavoja.”

”Roomalaiset pitivät ruusunseppeleitä päässään uskoen sen lievittävän viinin vaikutuksia.”

Lainaukset Sinikka Piipon kirjasta ’Kasvien salaiset voimat’ (Helmi Kustannus 2008)

Tukholman puutarhamessuilla yllätyin iloisesti Ruotsin vapaa-ajan viljelyn liiton (FOR Fritidsodlingens riksförbund) messualueesta, jossa yli 30 näytteilleasettajaa antoivat kävijöille neuvontaa sekä myivät taimia ja kaikenlaisia tykötarpeita. Edustettuina olivat omat yhdistykset mm. daalioiden, alppiruusujen, palmujen, kaktusten ja ruusujen harrastajille.

Hauska kuriositeetti oli ’Skandinaviska sällskapet för insektätande växter’. Yhdistys on omistautunut erilaisten hyönteissyöjäkasvien viljelemiselle ja tutkimiselle. Vastaavanlaista yhdistystä ei taida omasta maastamme löytyä, mutta yliopistojen kasvitieteen laitokset ovat myös tästä kasvien ryhmästä hyvin perillä. Kannattaa siis käydä kasvitieteellisissä puutarhoissa bongaamassa vihreitä hyönteissyöjiä.

Hurmaava uusi tuttavuus oli myös ’Svenska Bonsaisällskapet’, jonka meikäläinen vastine lienee Bonsai-seura Kitabi Finland.

Mänty (Pinus sylvestris), pihlaja (Sorbus aucuparia), pelargoni (Pelargonium) tai kuunlilja (Hosta) eivät ole sellaisia kasveja, jotka lonkalta tulisivat mieleen kun puhutaan ruukkupuista. Mutta eihän tuota harrastusta rajoita mikään muu kuin oma mielikuvitus!

Hyviä vinkkejä ja neuvoja bonsaista innostuvalle löytyy Suomalaisen bonsai-yhteisön foorumilta.