Vihertantan tarinoita

Olen aina rakastanut kukkia – kaikenlaisia sellaisia: pieniä ja vaatimattomia luonnonkukkia; isoja ja näyttäviä puutarhojen komistuksia; yksinkertaisia, kerrottuja, valkoisia, sinisiä, punaisia, keltaisia,… Varmaankin siksi minusta juhlat ilman kukkia ovat kuin letut ilman hilloa: hyvää, mutta se jokin, joka tekee hyvästä taivaallisen herkun, puuttuu.

Rakkaat ystäväni päättivät järjestää talvihäät. Halusin auttaa heitä löytämään floristin, joka loihtisi juuri sen oikean ja pariskunnan näköisen tunnelman, jonka he häihinsä ja hääpaikkaansa haluavat. Etsimään ei tarvinnut lähteä, koska tiesin, että hyvä ystäväni Minna on juuri oikea henkilö tähän vaativaan tehtävään!

Minna Penttala on huippuluokan floristi, jonka hurmaaviin töihin voi tutustua esimerkiksi hänen yrityksen – Penttala Floral Designin – blogissa. PFD on myös tehnyt hääkukkaoppaan, jonka voi tilata veloituksetta kotisivujen kautta.

Vaikka suosittelun lähtökohtana ehdottomasti oli tarjota hääparille vain parasta, niin kieltämättä oli myös pieni vasikka ojassa. Toivoin, että pääsisin auttamaan ammattilaista, ja samalla oppimaan kaikenlaista uutta. Teen toki kimppuja ja asetelmia – ainakin kotitarpeeksi – mutta osaamiseni ei ole lähelläkään hääjuhlan edellyttämää tasoa. Floristin työ on hienomotoriikkaa, kun taas minä viheraluepuutarhurina useimmiten tartun järeisiin työkaluihin. Eläköön se ”pieni” ero!

Kaksi päivää ennen häitä astuin kisällin rooliin, ja autoin Minnaa tekemään häiden pöytäkoristeet sekä valmistelemaan yhtä aika mieletöntä juttua (jota en halua näin ennen häitä paljastaa…). Oli kerrassaan hieno ja erittäin opettavainen päivä!

Koristeisiin tarvitaan kukkia…

… ja asetelmapohjia.

Mestari työn touhussa.

Nyt valmiina on koristeiden vihreä pohja.

Lisätään vihreän sekaan vähän kukkia…

… ja lisää kukkia …

… niin saadaan jo viittä vaille valmista.

Ja sitten ryhdytään valmistelemaan ”juttua”…

Huomenna, päivää ennen häitä, Minna uurastaa hääkimpun ja vieheiden parissa. Lauantaina hän kuljettaa kaikki kukat hääpaikalle, jossa vielä työstää ja viimeistelee sekä asettelee kaiken paikoilleen, jotta kaikki olisi juuri niin kun hääparin kanssa suunniteltiin. Vaikka työ kukkien parissa vaatii hienomotoriikka, niin kyllä floristin työ edellyttää myös aimo annosta logistiikkaosaamista. Ja itse asiassa siinä yhdistyvät hyvän floristin ja hyvän viheraluepuutarhurin osaamisvaatimukset.

Lauantaina kisälli avustaa mestaria viimeistelyssä. Sen jälkeen hän pukeutuu juhlakolttuun, ja tekee parhaansa ettei höpöttele kaikille juhlavieraille että ”olen ollut vähän auttamassa näiden pöytäkoristeiden tekemisessä”… Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!

Lauantain hääparille – jo nyt: GRATTIS KÄRA C & W !!!

Ja vinkki sinulle, jota jäi hatuttamaan ettei tämän tarinan kuvissa ollut mitään lopullisen valmista: seuraa PFD:n blogia…

Lisäys häiden jälkeen: Tällaista tuli!

Hämmästyksekseni huomasin, että työhuoneeni ikkunan alla vähäinen lumi on sulanut ja paljastanut nurmikon. Linnut ilahduttavat varsinkin aamuisin laulullaan, valon määrä on lisääntynyt ja uudet siemenluettelot ovat ilmestyneet. Sieltä se taas tekee tuloaan – kevät!

Tähän aikaan vuodesta on hauska tutustua alan gurujen ajatuksiin alkaneen vuoden puutarhatrendeistä. Brittiläiset ovat niissä yleensä erityisen luovia, mutta eivät ole vielä tainneet herätä lumikellohurmoksestaan. Ainoa, mitä nyt ennustavat on, että sikäläiset puutarhat tulevat olemaan tänä kesänä tulvillaan punaisia unikkoja (Papaver).  Varsinkin Brittiläisen kansainyhteisön maissa punainen unikko on ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivän symboli, jolla kunnioitetaan sodan veteraaneja. Ja tänä vuonnahan tulee kuluneeksi sata vuottaa ensimmäisen maailmansodan syttymisestä.

Yhdysvaltalaisen Garden Media Groupin mukaan nyt halutaan viettää yhä enemmän aikaa ulkona. Näin ollen puutarhasta tulee yhä enenevässä määrin kotiin kuuluva huone taivasalla, ja tuo ”huone” halutaan sisustaa siinä missä katon alla olevat huoneetkin. Niinpä puutarhakalusteille, ulkokeittiöille ja erilaisille patioratkaisuille ruukkuineen tulee olemaan entistä enemmän kysyntää. Laajamittainen puutarhan sisustaminen on sangen iso investointi. Siksi kannattaa harkita ammattilaisavun käyttöä suunnitteluvaiheessa, jos haluaa tehdä isomman remontin.

Sisutettuun pihaan kuuluu myös erilaiset koristeet, ja ne voi valita niin, että niistä on samalla hyötyä. Suosittuja ovat hyönteishotellit, lintujen ruokintapaikat ja linnunpöntöt.  Sisustuselementit voivat olla myös kierrätystavaraa. Jos varastosta tai kirpparilta löytyy vanhoja puulaatikoita tai kauhtuneita (ulkoilman kestäviä) huonekaluja, niin niiden käyttäminen sisustuselementtinä on nyt trendikästä. Sisustusliikkeistäkin niitä toki löytyy, mutta ovat niissä usein hintavia.

Tiukat suorat linjat ja orjallisesti tietyn tyylisuuntauksen mukaan valitut kasvit ovat ’out’. Puutarhassa leikitellään muodoilla, joten Barbapapan muotoinen kukkapenkki on ihan trendikäs. Kasvivalinnoissa monikulttuurisuus on valttia. Eri aikakausia, maita ja tyylisuuntia edustavat kasvit saavat nyt olla sulassa sovussa. Kasvivalinnoissa kiinnitetään myös entistä enemmän huomiota siihen, että puutarha on mahdollisimman houkutteleva mehiläisille ja muille mesikasvien ystäville.

’Superfood’ on päivän sana, ja mistäpä saisi parempaa superia kuin omasta puutarhasta? Sen lähempänä tuotettua ei voi saada. Hyötykasvien viljely ei edellytä omaa pihaa tai palstaa – pienessä mittakaavassa se onnistuu vallan mainiosti myös parvekkeella. Mitäpä jos kokeilisit tulevana kesänä vuoden vihannesta – erikoistomaatteja? Oletettavasti sekä siemeniä että taimia tulee olemaan tarjolla hyvinkin runsaasti. Tai käytä yrttejä kesäkukkaistutuksessa vihreänä.

Sekä GMG:n että The Herald’in trendikatsauksessa hymyilytti se, että niissä kirjataan miehet ”puutarhatrendiksi”.  Yhdysvalloissa miesten ensisijainen kiinnostus puutarhaa kohti ei kuulemma johdu kauneusarvoista, vaan hyötyviljelystä. Omat olutmaltaat ja viinirypäleet tai marjat kotiviiniä varten sekä chilit ovat miesten viljelylistan ykkösenä. Täällä meillä ollaan kyllä tässä(kin) asiassa tasa-arvoisempia – sen olen nähnyt sekä asiakaskunnassani että lähipiirissäni.

Niissä puutarhatrendikatsauksissa, joihin olen tähän mennessä tutustunut, on ollut oikeastaan vain yksi ihan uusi juttu – vapaasti käännettynä ”sormenpääpuutarhurointi”. Kuvien jakaminen ja erilaiset keskustelupalstat ovat olleet suosittuja jo monta vuotta, mutta minulle uutta oli runsaslukuinen määrä erilaisia puutarha-aiheisia mobiilisovelluksia. Suomenkielisenä löytyy ensisijaisesti puutarhalehtien sovelluksia ja sitten tietty Plantagenin ”puutarhuri taskussasi”, mutta englanninkielisten sovellusten kirjo on todella laaja! Ihan heti en oivalla niiden käyttökelpoisuutta, koska älypuhelimet ja tabletit eivät ole järin mullankestäviä. Mutta ehkä nuo ovat ihan näppäriä suunnitteluun tai sohvalla haaveiluun – mene ja tiedä. Kenties innostun jossakin vaiheessa testaamaan…

Jos haluat tutkailla vuoden 2014 puutarhatrendejä kuvamuodossa, niin Pinterestistä löytyy niille oma taulu.

Kylminä ja pimeinä marrasiltoina on mukavaa käpertyä sohvan nurkkaan höyryävän kuuman kupposen kera. Ja mikä olisi oivallisempi juoma kuin tee, jonka keksijä oli – legendan mukaan – kiinalainen keisari Shen Nung vuonna 2737 ennen ajanlaskumme alkua. No, oli vuosiluku mikä tahansa, niin Kiinasta se lähti.

(kuva: Wikimedia Commons)

Euroopan valloituksensa tee aloitti 1600-luvulla, Portugalista ja Hollannista käsin. Portugalilaiset ovat kovin ylpeitä siitä, että naimakauppa kuningas Charles II:n ja portugalilaiseen ylimystöön kuuluneen Catherine Berganzan välillä oli alkulaukaus uutejuoman suosiolle Britanniassa. Hollantilaiset puolestaan tutustuttivat ranskalaiset ja baltit tuohon jaloon juomaan.

Teepensas – Camellia sinensis – kasvaa luonnonvaraisena Intiasta Kiinaan ulottuvalla alueella. Viljeltynä pensas kasvaa jopa puolitoistametriseksi pieneksi puuksi, joka elää yli 50-vuotiaaksi. Camellia-suvussa teepensas on tavallaan poikkeus, koska sen kukinta on sangen vaatimaton. Suvun muita jäseniä käytetään yleisesti puutarhojen kaunistajina. Meillä teen tunnetuin sukulainen on varmaankin kamelia (Camellia japonica).

Camellia sinensis
(kuva: Wikimedia Commons)

Camellia japonica
(kuva: Wikimedia Commons)

Parasta laatua oleva tee valmistetaan pensaan verson pään nupusta ja kahdesta ylimmästä lehdestä. Niinpä kofeiinipitoisuus on parhaissa laaduissa keskimääräistä korkeampi, koska silmuissa ja nuorissa lehdissä on kofeiinia enemmän kuin vanhoissa lehdissä. Kofeiinipitoisuus vaihtelee myös reippaasti eri teetyyppien ja eri kasvatusalueiden välillä.

Sekä musta (tai kiinalaisittain ’punainen’) että vihreä tee tehdään teepensaan lehdistä. Väri riippuu lehtien käsittelystä ja hapettumisesta. Musta tee on eniten käsiteltyä, ja siksi vihreässä teessä on enemmän kasvin vaikuttavia ainesosia – se on siis terveellisempää.

(kuva: Wikimedia Commons)

Suuren suosion saavuttanut ”rooibos-tee” ei itse asiassa ole teetä alkuunkaan. Rooibos (Aspalathus linearis) on hernekasveihin (Fabaceae) kuuluva pensas, joka kasvaa luonnonvaraisena Cederbergin alueella, noin 200 km pohjoiseen Kapkaupungista Etelä-Afrikassa. Kasvin lehtien käsittely on hyvin samanlainen kuin teepensaan lehtien käsittely, ja juoma valmistetaan uuttamalla – aivan kuten teekin.

Aspalathus linearis
(kuva: Wikimedia Commons)

Tee on tärkeä viljelykasvi Kiinassa ja Intiassa, jotka yhdessä tuottavat yli 60 prosenttia kaikesta maailman teestä.  Muita merkittäviä teen tuottajamaita ovat Kenia, Sri Lanka, Turkki ja Vietnam.  Myös Euroopassa on yksi teeviljelmä – tosin ei mantereella. Vuonna 1883 perustettu Cha Gorreana toimii edelleen Portugalille kuuluvien Azorien Sao Miguelin saaren pohjoisosassa. Tuolla viljelmällä kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos Azoreille asti matkustaa.

Teen viljelyn historiassa on valitettavasti myös synkkä puolensa. 1800-luvulla teenviljelijät ottivat haltuunsa siirtomaiden alueita ja hävittivät sieltä luonnollisen kasvillisuuden saadakseen enemmän viljelyalaa teepensaille. Historia siis tavallaan toistaa itseään nyt, kun jotkut rikkaat maat ostavat viljelysmaita köyhemmiltä mailta viljelläkseen biopolttoaineisiin tarvittavia kasveja. 1800-luvulla ei vaan ollut YK:ta, joka olisi tuosta huolestunut…

(kuva: Wikimedia Commons)

Loppuviikosta Messukeskuksen nurkilla on vipinää, kun siellä järjestetään seitsemän samanaikaista ammattitapahtumaa. Oma kiinnostuksen kohteeni oli Vihertek, eli ympäristösuunnittelun, -rakentamisen ja -hoidon vuosittainen ammattitapahtuma.

Viheralan ammattitapahtumalla on monta hyvää puolta. Siellä esitellään jo näin syksyllä uutuuksia, joita voi hyödyntää seuraavalla viherkaudella – ehtii sulatella ja hankkia lisätietoja, eikä joudu heittäytymään suin päin uutuuksien vietäväksi. Lisäksi siellä ei ole kamalaa tungosta, eikä siellä myydä kurkkujen muotoilulaitteita tai muitakaan viheralaan kuulumattomia hilavitkuttimia.

Axxell Överbyn sovellus maksaruohomatosta

Vihertekin yhteydessä järjestetään useita alan seminaareja. Torstaina ohjelmassa on mm. viherkattoseminaari, ja viherkatot olivat myös oivasti esillä näytteilleasettajien toimesta. Mieltäni lämmittää kovasti se, että turha hypetys viherkattojen ympärillä tuntuu nyt hieman laantuneen. Esiin nostetaan selvästi entistä enemmän niiden ekologisia ja taloudellisia hyötyjä, ja kauneusarvot ovat ikään kuin jääneet sivuosaan. Mutta ovathan ne kauniita(kin) – sitä en kiellä!

Viherkaton anatomia

Kalteva katto tarvitsee jykevämmät alusrakenteet

Mielenkiinnolla seuraan miten Helsingin kaupunginvaltuuston toukokuussa hyväksymä aloite viherkattostrategian laatimisesta etenee. Jo nyt suunnitellaan kovasti viherkattoja, kattoterasseja ja viljelyksiä Keski-Pasilaan nousevalle uudelle asuin- ja työpaikka-alueelle, jonka rakentamisen pitäisi alkaa parin vuoden päästä.

Toivottavasti uudelle alueelle rakennetaan myös superkiva leikkipaikka lapsille. Jos minä saisin päättää, niin käyttäisin leikkipaikan alustana kerrassaan hurmaavaa messulöytöä – Childsplay turvatekonurmea. Käytettävissä olisi laaja ja iloinen väriskaala, ja alustaan voisi upottaa valmiita kuvia vaikka traktorista ja maatilan eläimistä. Harmi ettei pienelle messuosastolle mahtunut esimerkkejä niistä…

(kuvat: Nottssport.com)

Tai jos haluttaisiin luontoon uppoava leikkipaikka, niin suosittelisin Lappsetin uutta leikkivälinesarjaa Flora. Sarjan tuotteet näyttävät siltä kuin liikkuisi metsässä – ja lisää kaikenlaista on tulossa, jahka muutkin messukävijät kertovat mielipiteensä siitä millä ja miten sarjaa pitäisi täydentää.

Flora kiipeilyteline messuolosuhteissa

Kotipihoihin harvemmin laitetaan tekoturvanurmea ja isohkoja leikkivälineitä koska leikkijät kasvavat nopeasti, ja perheen teini tuskin kaipaa kiipeilytelinettä. Mutta miksiköhän pihoille harvemmin toivotaan koko perheen yhteistä ”leikkitelinettä”? Tarjolla on runsaasti nimenomaan ulkokäyttöön tarkoitettuja kuntoiluvälineitä, joita koko perhe voisi käyttää – jokainen tavallaan. Vaihtoehtoja löytyy pieneenkin pihaan, ja uskon että niistä olisi pidempiaikaista iloa ja hyötyä kuin trampoliinista…

Olen havainnut, että ihmiset voi – hieman kärjistäen – luokitella kahteen ryhmään sen perusteella miten he säilyttävät tärkeitä papereitaan. Toiset ovat ’muovitasku-lokerikko-välilehti’ –ihmisiä  ja toiset ovat ’kasaihmisiä’. Itse kuulun tuohon ensiksi mainittuun ryhmään, ja kenties siksi minua kiehtoo suuresti kasvien systemaattinen luokittelu.

Vielä 1950-luvulla suomalaiset koululaiset opiskelivat biologian tunneilla Carl von Linnén silloin jo noin kaksisataa vuotta vanhaa kasvijärjestelmää. Linné luokitteli kasvit heteiden määrän ja sijainnin mukaan 24 luokkaan. Tuon luokittelunsa – ’Clavis systematis sexualis’ – Linné esitteli ensimmäistä kertaa vuonna 1735 julkaisemassaan teoksessa ’Systema Naturae’.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Kun luontoa lähdetään lokeroimaan, niin eihän sitä voi jättää pelkästään kasveihin. Linné luokitteli myös eläimet kuuteen ja mineraalit neljään luokkaan. Vaatimattomaksi tuota Ruotsin sadan kruunun seteliä koristavaa aatelisherraa ei voi kutsua – hänen sanotaan tokaisseen, että ”Luoja loi, Linné järjesti”.

Nykyisin Linnén kasvien luokittelu on jo vanhentunut. Hänen luoman luokittelumenetelmän heikkous on se, että heteitä ja emiä voi olla samoja määriä myös sellaisilla kasveilla, jotka eivät ole toisilleen sukua.  Niinpä kasvit nykyisin luokitellaan evoluutiobiologian pohjalta. Jokaisella kasvilla on oma ’sukupuu’, joka ei juurikaan poikkea sukututkijoiden meille ihmisille tuottamista vastaavista. Eliöiden luokittelutiedettä kutsutaan kladistiikaksi.

(kuva: University of Toronto)

Carl von Linnén suuruus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään luokitteluun. Hän nimittäin keksi sen, miten yksinkertaistaa lajien nimistöä. Häntä selvästikin turhautti se, että eri lähteissä eri lajeilla oli – lähteen kirjoittajasta riippuen – erilaiset nimet. Lisäksi nimet olivat äärimmäisen pitkiä. Ja kirjoihin painetuilla nimillä ei sitten taas ollut mitään tekemistä sen kanssa, miksi kansa ko. kasvia (tai eläintä) kutsui. Nimet vaihtelivat sekä kielen että kieliryhmän sisällä eri seutujen välillä. Ota tuosta nyt selvää…

Niinpä Linné tarjosi ratkaisuksi sen, että jokaisella lajilla on kaksiosainen, yksiselitteinen nimi. Nimen alkuosa viittasi sukuun ja loppuosa lajiin. Nimen kieleksi Linné valitsi latinan, koska se oli sen aikainen oppineiden yhteinen kieli.  Kasvien uusi nimistö esiintyy ensimmäistä kertaa Linnén vuonna 1753 julkaisemassa teoksessa ’Species Plantanum’.

(kuva: Wikimedia COmmons)

Suvut ja lajit ovat muuttuneet moneen kertaan Linnén ajan jälkeen, mutta hänen luoma nimeämisen periaate on edelleen voimassa. Jokainen uusi laji saa tuon 260 vuotta vanhan periaatteen mukaisesti kaksiosaisen nimen.

Kenties tuosta Linnén käyttämästä nimeämisen kielestä juontaa juurensa se, että sangen yleisesti puhutaan kasvien ”latinalaisesta nimestä”. Jos pieni saivartelu sallitaan, niin pitäisi puhua kasvien tieteellisestä nimestä. Kaikki kun ei enää ole latinaa, vaikka siltä kuulostaakin…

Huikean upean ruskan värjäämistä lehdistä kohta viimeisetkin varisevat maahan ja paisteinen kasvukausi lähestyy loppuaan. Nyt viheralan ammattilaiset malttavat hetkeksi hengähtää sisätiloissa. Tänään hieman toistasataa alan ammattilaista istahti Helsingin Säätytaloon, joka oli Norjan kruununprinssin vierailun jäljiltä vielä hulppeasti koristeltu kukin. Evira järjesti Säätytalossa Viheralan kasvinterveysseminaarin.

Tack Haakon!

Evira liitettäneen ensisijaisesti erilaisiin ruokakohuihin, joihin se elintarviketurvallisuusviraston roolissa väistämättä joutuu ottamaan kantaa. Mutta Evira on myös maamme kasvinterveysviranomainen. Siinä roolissa virasto suorittaa vuosittain noin 7000 tarkastusta. Mikäli tarkastusten yhteydessä havaitaan vaarallisia kasvintuhoojia, niin annetaan torjuntapäätös, ja se voi pahimmillaan johtaa sangen laajamittaiseen kasvuston hävitysoperaatioon.

Toki Eviran tarkastusten kohteena ovat ensisijaisesti ammattiviljelijät, mutta kasvintuhoojat eivät erottele ammattilaisia harrastajista. Tiesitkö, että mikäli Rosaceae-heimoon (esim. ruusut, orapihlajat, aroniat, tuomipihlajat) kuuluvista kasveista hellyydellä istuttamastasi ja rakkaudella hoitamastasi pensasaidasta  löytyisi tulipoltetta (Erwinina amylovora), niin aitaisi saisi hävitystuomion? Hävittämisen joutuisit tekemään – torjuntapäätöksen perusteella – itse, ja mikään viranomainen tai vakuutus ei korvaisi kasveja. Minä en tiennyt.

Tulipoltteen uhri (kuva: Evira)

Nyt ei kuitenkaan ole syytä paniikkiin, koska Suomi on ainoa EU-maa, jossa tuota kasvintuhoojaa ei ole vielä havaittu. Mutta seminaarissa näytettiin kuvia Norjasta. Kuvissa omakotitaloalueella aitaa kaatui, ja kaikki pensaskasvit hävitettiin. Aika pelottava skenaario…

Kotimainen kasvintuotanto on vähentynyt. Ulkomailta kasveja saadaan usein kotimaista tuotantoa halvemmalla ja kotimaassa ei kannata tuottaa kaikenlaisia erikoisuuksia, joiden kysyntä koko ajan kasvaa. Näin ollen kasvituonti on lisääntynyt huomattavasti, ja sen myötä myös uusien – ja nykyistä vaarallisempien – kasvintuhoojien riski, myös kotipuutarhoissa.

Eikä syyttävällä sormella sovi osoittaa pelkästään kauppaa. Puutarhamatkat esimerkiksi Viroon ovat hyvin suosittuja – olen itsekin sellaiseen osallistunut. Vastuunsa tunteva viherpeukalo kuitenkin aina varmistaa, että ne taimet, jotka aikoo kotimaahan tuoda, ovat terveitä.

Virolainen taimisto

Toistan nyt hieman itseäni, ja viittaan aiempaan kirjoitukseen. Jos puutarhaansa haluaa tutkitusti kestäviä ja kotimaisia taimia kannattaa hankkia FinE® -taimia.

Seminaarin jälkeen huomasin pohtivani, että luontoamme uhkaavat vieraslajit ovat saaneet sangen kiitettävästi julkisuutta, ja uskon että tietoisuus niistä on levinnyt jo melko laajalle joukolle. Toivottavasti seuraavaksi nostetaan esiin vaaralliset kasvintuhoojat, jotta yleinen tietoisuus myös niistä lisääntyisi. Tokkopa kukaan tieten tahtoen hankkii puutarhaansa mitään sellaista, joka ei ole puutarhalle hyväksi!

Globaali tietosanakirja Wikipedia määrittelee kasvitieteellisen puutarhan näin:

Kasvitieteellinen puutarha on puutarha, jossa kasveja viljellään useimmiten tutkimustarkoituksiin tai yleisölle esitettäväksi. Kasvisto koostuu yleensä monien eri ilmastovyöhykkeiden kasveista. … Maailmassa on noin 1 400 kasvitieteellistä puutarhaa ja arboretumia, joissa käy vuosittain yli 100 miljoonaa vierailijaa.

Myönnän auliisti olevani yksi tuosta sadasta miljoonasta – kasvitieteelliset puutarhat ovat hurmaavia ja lumoavia paikkoja, ja kahta samanlaista ei löydy!

Oiva esimerkki kasvitieteellisten puutarhojen erilaisuudesta löytyy eteläisestä naapurimaastamme Virosta. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on nuori ja suuri – perustettu vuonna 1961 ja avattu yleisölle 1970 sekä pinta-alaltaan huimat 123 hehtaaria. Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha on vanha ja pieni – se perustettiin vuonna 1803 (ja siirtyi nykyiselle paikalleen vuonna 1806) ja on pinta-alaltaan ”vain” reilut kolme hehtaaria. Kokoerosta huolimatta Tarton puutarhan sanotaan olevan lajirikkain alue Virossa – kasvilajeja on peräti 6500.

Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa voi vallan hyvin piipahtaa päivämatkalla – mikäli ostoksiltaan ja herkuttelultaan malttaa. Puutarha sijaitsee noin 10 kilometriä Tallinnan keskustasta, Kloostrimetsassa, joka on saanut nimensä Piritan luostarista. Puutarhan vieressä nököttää Tallinnan televisiotorni.

Puutarhassa on huomattavan kokoinen arboretum (puulajipuisto), hurmaava ruusutarha sekä mielenkiintoiset kokoelmat mm. jaloangervoja (Astilbe), kurjenmiekkoja (Iris), leimuja (Phlox) ja liljoja (Lilium). Kesäisin puutarhassa järjestetään erilaisia teemanäyttelyitä, ja vierailla voi talvellakin, koska kasvihuoneet ovat avoinna ympäri vuoden.

Tarton kasvitieteellinen puutarha on keidas aivan kaupungin keskustassa. Kun astuu puutarhan muurien sisäpuolelle, on kuin saapuisi omaan pieneen satumaailmaan. Erityisen upea on puutarhan kivikkotarha, joka sijaitsee keskellä aluetta vanhan kaupunginmuurin raunioiden rinteillä.

 Tarton puutarha on mielenkiintoinen käyntikohde myös muille kuin puutarhakulttuurin ystäville. Puutarhan kivikkotarhassa on kesälava, jolla järjestetään erilaisia konsertteja ja esityksiä. Myös palmuhuoneessa järjestetään konsertteja – suosittuja ovat kuulemma adventin ajan konsertit. Puutarhassa on kasvien lisäksi myös lukuisia veistoksia.

Ei pöllömpi paikka ulkolavalle…

Puutarhureille omistettu veistos

On taas se aika vuodesta, jolloin kotipuutarhurit viihtyvät puskissa ja metsään ei kannata mennä ilman sankoa. Marjasato on kypsynyt! Marjat, hillot, soseet, survokset ja mehut täyttävät pakastimet ja kellarit – ja hyvä niin. Luonnosta saadut vitamiinit ovat meille tuiki tärkeitä kun päivät pikkuhiljaa taas lyhenevät.

Marjasadon kypsymisellä on kuitenkin myös kääntöpuoli, joka konkreettisesti muistutti olemassaolostaan. Ystäväni oli laittanut Facebookin kuvan naapurin puolelta tunkevasta kasvista, jonka kauniit punaiset marjat kovasti kiinnostivat hänen pientä poikaansa. Onneksi poika oli tässä tapauksessa kiikuttanut marjat äidilleen eikä pistänyt poskeensa. Kasvi oli myrkyllinen punakoiso (Solanum dulcarama), muinoin lääkekasvinakin käytetty köynnöstävä puolipensas.

Punakoiso
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Todennäköisesti kattavin verkosta löytyvä luettelo kasvien myrkyllisyydestä on HUS:n Myrkytystietokeskuksen lista. Suomenkielisen nimen mukaan aakkostettu lista on hyvä, mutta sen käyttäminen edellyttää että tuntee kasvit, koska kuvia ei ole. Ruotsalainen Giftinformationscentralen on tässä askeleen pidemmällä – heidän listassa (ruotsinkielisen nimen mukaan aakkostettu) on pienet kuvat, ja sivustolla on myös erillinen valikoima kuvia marjoista.

Luonnossa esiintyvistä myrkyllisistä marjoista löytyy hyvä kooste Metsähallituksen Luontoon.fi –sivustolta.  Kasvit ovat tuossakin listana, mutta oivasti linkitettynä erinomaiseen Luontoportti –sivustoon, jossa jokaisesta kasvista on useita valokuvia. Luontoportin kasviosion aloitussivulla voi myös antaa tuntomerkkejä, joiden perusteella palvelu haarukoi esille tuntomerkkeihin sopivat kasvit.

Oman puutarhan kasvien myrkyllisyys kannattaa ehdottomasti tunnistaa ja tiedostaa. Erittäin myrkyllisiä siemeniä tai marjoja tuottavia ovat kultasateet (Laburnum) ja näsiät (Dahpne)

Kaljukultasade
(kuvat: Wikimedia Commons)

Näsiä
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Kukkakasveista vakavan myrkytyksen voivat aiheuttaa kielo (Convallaria majalis), ukohatut (Aconitum), risiini (Ricinus communis) ja sormustinkukat (Digitalis).

Vasemmalta ukonhattu, risiini ja sormustinkukka
(kuvat: Wikimedia Commons)

Jos lähipiirissä on pieniä lapsia, niin on viisasta pitää heidät erossa myös näistä puutarhassa käytetyistä kasveista:

Konnanmarjat / kimikit (Actaea)

Mustakonnanmarja
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Tähkäkimikki
(kuvat: Wikimedia Commons)

Kuusamat (Lonicera) – Marjasinikuusaman (Lonicera caerulea var. edulis) marjat ovat myrkyttömiä.

Lehtokuusama
(kuva: Wikimedia Commons)

Lumimarja (Symphoricarpos)

Valkolumimarja
(kuva: Wikimedia Commons)

Terttuselja (Sambucus racemosa)

Terttuselja
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio )

Väriherne (Genista)

Pensasväriherne
(kuva: Wikimedia Commons)

Marjoja tuottavista puutarhakasveista myrkyllisiä ovat myös happomarjat (Berberis) ja marjakuuset (Taxus).  Happomarjan kypsät marjat eivät kuitenkaan aiheuta vaara, koska ne ovat myrkyttömiä. Marjakuusen marjoissa siemenet ovat myrkyllisiä, mutta marjan malto ei.

Turvallista marja-aikaa kaikille pienille ja isoille luonnon ystäville!

Mitä yhteistä on hietaorvokilla (Viola rupestris), ruijankissankäpälällä (Antennaria nordhageniana) ja ketomarunalla (Artemisia campestris)? Kaikista on olemassa alalaji, joka on kotoperäinen – endeeminen – täällä pohjoisessa, ja kaikki ovat jossakin määrin uhanalaisia.

Hietaorvokki
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Ruijankissänkäpälä
(kuva: Luontoportti.fi ©Jorma Karjalainen)

Ketomaruna
(kuva: Luontoportti.fi ©Jouko Lehmuskallio)

Kasvin kotoperäinen alalaji on sellainen, joka esiintyy vain jollakin tietyllä, rajatulla ja suhteellisen suppealla maantieteellisellä alueella. Laji on kehittynyt kasvupaikallaan ja sopeutunut sen olosuhteisiin. Täällä Suomessa kotoperäisiä kasveja on vähän, mutta lomamatkalla etelään voi ottaa ohjelmanumeroksi endeemisten kasvien bongauksen.  Esimerkiksi Kanarian saarilla endeemisiä kasvilajeja on yli 500, Madeiralla lähes kahdeksankymmentä ja Azoreilla kuutisenkymmentä.

Maytenus canariensis – endeeminen kasvi Kanariansaarilla
(kuva: canaryislandsflora.com)

Lavateria acerifolia – endeeminen kasvi Kanariansaarilla
(kuva: canaryislandsflora.com)

Sonchus radicatus – endeeminen kasvi Teneriffalla
(kuva: canaryislandsflora.com)

Madeiran orkidea (Dactylorhiza foliosa) – endeeminen kasvi Madeiralla
(kuva: madeirahelp.com)

Myosotis azorica – endeeminen kasvi Azoreilla
(kuva: Wikimedia Commons)

Mutta kyllä kotoperäisiä kasveja löytyy muualtakin kuin saarilta. Endeemisiä alppikasveja löytyy runsaasti ’Italian puutarhasta’ (‘Hortus Italiae’),  lyhyen köysiratamatkan päästä Gardajärven rannalta, Monte Baldolta. Ainakin siellä monimuotoisesta ja mielenkiintoisesta kasvillisuudesta on tehty omanlaisensa nähtävyys, johon pääsee tutustumaan opastetulla luontokävelyllä kahdesti viikossa läpi kesän.

Anemone baldensis – endeeminen kasvi Monte Baldolla
(kuva: Wikimedia Commons)

Vuorenrinteen kukkaloistoa

Kotoperäisten kasvien suurin uhka on vieraslajit, ja uhka on siinä määrin vakava, että monessa maassa on ryhdytty erilaisiin toimenpiteisiin endeemisten kasvien pelastamiseksi. Yksi keino säilyttää ainutlaatuiset hurmaajat on tuoda niitä kasvitieteellisten puutarhojen suojaan. Kotoperäisiä kasveja pääsee näin ollen ihailemaan myös helpommin kuin että lähtee paikallinen kasvio kädessä tarpomaan luontoon.

Kasvio kannattaa kuitenkin hankkia – vaikka ei kyseisen maan kieltä osaisikaan. Kasvien tieteelliset nimet ovat kansainvälisiä, ja jos kasviota ei omaan hyllyynsä halua, niin sen parempaa tuliaista en voi kasveista kiinnostuneelle ajatellakaan.

Näin kesällä moni matkustaa etelään ja ihastelee siellä mitä upeimpia kasveja ja puita. Meillä kasvukausi on valitettavan lyhyt, ja siksi on paljon kasveja joista voimme vain haaveilla omissa puutarhoissamme.

Kannattaa siis suhtautua pienellä varauksella sekä ulkomaisiin puutarhalehtiin ja nettisivuihin että kirjoihin, jotka on suoraan käännetty, ilman sisällön soveltamista Suomen oloihin. Samoin kannattaa käyttää tervettä maalaisjärkeä, jos ulkomaanmatkalta innostuu ostamaan siemeniä. Toki kaikki siemenet meilläkin itävät ja tuovat parhaimmillaan kaunista kukkaloistoa edes yhdeksi kesäksi.

Mutta jos elävästä matkamuistosta haluaa pitkäikäisemmän, niin joutuu kenties turvautumaan puutarhaan istuttamisen sijaan muunlaiseen ratkaisuun. Esimerkiksi Madeiran tunnus kolibrinkukka (Strelizia reginae) kukkii vasta hieman kypsemmässä iässä.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Erittäin monet etelän kasveista soveltuvat mitä oivallisimmin viherkasviksi. Jos siis pakaasiin kotimatkalla ”eksyy” jokunen pistokas, niin on suositeltavaa yrittää saada se kasvamaan ruukussa ja tehdä parhaansa että se selviää pitkästä talvestamme, jossa valoa on niukasti ja sisäilma erittäin kuivaa.

Kolme vuotta sitten ystäväni Gary yllytti minut tuomaan Azoreilta Suomeen juurakon sikäläisestä riesasta. Tuoksuinkivääri (Hedychium gardnerianum)  on Himalajalta kotoisin oleva kasvi, josta on tullut yksi maailmanlaajuisesti haitallisimmista vieraslajeista. Istutin juurakon ruukkuun viherkasviksi, ja haitallinen leviäminen on todella konkretisoitunut. Nyt tuosta juurakosta on kasvanut lähes metrin korkuinen viherkasvi ! Vielä se ei ole kukkinut, mutta kenties jonakin päivänä…

Tällaisesta juurakosta toin pätkän…
(Kuva: Wikimedia Commons)

… ja tämän näköisenä se kenties joskus tulevaisuudessa kukkii.
(Kuva: Wikimedia Commons)

Erinomainen – ja selvästi riskittömämpi – vaihtoehto on se, että suosii kotimaista kukkakauppaa ja ostaa matkamuiston itselleen vasta kotona valmiina viherkasvina. Voin taata, että se ei himmennä muistoa lainkaan! Ainakin seuraavia eteläisemmissä oloissa ihailemiani kasveja löytyy viherkasvina hyvin varustelluista kukkakaupoista:

Kiinanruusu (Hibiscus rosa-sinensis)

Pohjoisin havaintoni ”kiinanruusupuusta” on Malmöstä, Etelä-Ruotsista.

Oleanteri (Nerium oleander)

Oleanteri on viherkasvina vanha, ja oli todella suosittu ainakin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

(Kuva: Wikimedia Commons)

”Oleanterimetsä” Pohjois-Italiassa

Kärsimyskukka (Passiflora)

Lyijykukka (Plumbago)

,

Valitse omasi – ja nauti pitkään elävästä matkamuistosta! 🙂

Muista kuitenkin, että kasvien , kasvinosien ja kasvituotteiden tuonti on erilaisten rajoitusten alaista. Tutustu siis ensin aiheeseen Tullin sivulta.