Vihertantan tarinoita

”Yhden päivän kaunis” on – vapaasti käännettynä – nimi, jonka Carl von Linné antoi 260 vuotta sitten huikaisevan kauniille ja erittäin helpolle perennalle. Nimi koostuu Kreikan kielen sanoista hemera = yksi päivä ja kallos = kaunis. Päivänlilja (Hemerocallis) on Ruotsissa vuoden perenna 2013.  Vuoden perennan valitsee Perennagruppen, jonka muodostavat perennoja viljelevät yritykset.

Päivänliljojen heinämäiset lehdet puhkeavat varhain keväällä ja pysyvät komean vehreinä koko kesän. Kasvin varsinainen koristearvo on kuitenkin komeat kukat ja viikkoja kestävä kukinta. Nimensä mukaisesti päivänliljan yksittäinen kukka on kaunis vain yhden päivän. Samassa kukkavarressa on kuitenkin lukuisia nuppuja, jotka puhkeavat eri aikaan, ja siksi kukinnasta saa nauttia pitkään. Jos valitsee kukkapenkkiin eri aikaan kukkivia päivänliljoja, niin kukintaa riittää kesäkuusta syyskuulle. Syyskylmällä, kukinnan jälkeen, pikkupakkasta kestävät lehdet muuttuvat keltaisiksi.

(kuva: hemerocallis-europa.eu)

Perinteisten päivänliljalajikkeiden kukat ovat keltaisia tai oransseja. Jalostettujen lajikkeiden myötä väripaletti on kuitenkin laajentunut. Väreissä löytyy mistä valita – on yksi- tai moniväristä, valkoista, kirkkaanpunaista, syvän viininpunaista, pastellisävyjä,… Kokeile vaikka huviksesi googlen kuvahakua hakusanalla ’hemerocallis’. Myös koossa on mistä valita, sekä kasvin korkeuden että kukan koon suhteen. Pienimmät päivänliljat ovat reilut 20 cm korkeat, suurimmat metrin korkeampia. Pienimmät kukat ovat läpimitaltaan muutaman sentin, suurimmat yli 30 senttisiä.

Arctic Snow (kuva: perennagruppen.se)

Happy Returns (kuva: perennagruppen.se)

Pardon Me (kuva: perennagruppen.se)

Päivänliljat ovat pitkäikäisiä ja talvenkestäviä perennoja, jotka ovat kasvupaikan suhteen sangen vaatimattomia. Umpivarjossa ja märässä maaperässä kasvi ei viihdy, muualla kyllä. Se ei leviä holtittomasti juuriversoilla tai siementen kautta, eli ei kuulu niihin kasveihin jotka alta aikayksikön valtaavat kohtuuttomasti tilaa muilta. Päivänlilja sopii myös kaupunkiympäristöön, koska sen ilmansaasteiden sietokyky on hyvä. Nimestään huolimatta päivänlilja ei kuulu liljakasveihin (Liliaceae). Siksi liljojen pahin tuholainen, liljakukko, jättää kasvin rauhaan, eikä se erityisemmin maistu myöskään rusakoille tai kaneille.

Strawberry Candy (kuva: perennagruppen.se)

Mauna Loa (kuva: perennagruppen.se)

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät päivänliljasta ovat Kungfutsen ajoilta – yli kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. Menneen ajan kiinalaiset käyttivät päivänliljan nuppuja ja nuoria lehtiä vihanneksina sekä juuria ja vanhempia lehtiä kipulääkkeenä. Päivänliljaa voi käyttää myös leikkokukkana.

Summer Wine (kuva: perennagruppen.se)

Pandoras Box (kuva: perennagruppen.se)

Kasviin ihastuneille ja erityisesti vihkiytyneille on olemassa oma yhdistys – Hemerocallis Europe. Ihana kasvi – yksi suosikeistani!

In the early years, daylilies were what I would describe as plain, but consistent, dependable, and hardy – hardy in the sense of being tough! Over the past 25-30 years, the daylily has become greatly refined and can now certainly be described as unique, beautiful, and varied.

– Bill Munson –

Jos joku kehottaa lähtemään ”sinne, missä pippuri kasvaa” ja haluaa toteuttaa kehotusta kirjaimellisesti, niin voi tulla pieni tenkkapoo. Suuntaanko Intiaan, jossa kasvaa Piper nigrum, ryytipippuri (musta- valko- ja viherpippuri)? Vai suuntaanko Jamaikalle, jossa kasvaa Pimenta dioica, maustepippuri – tuo myrtin ja neilikan sukulainen? Vai olisiko oikea suunta Etelä-Amerikka, josta ovat kotoisin chilipippuriksi kutsutut Capsicum-lajikkeet?

Piper nigrum (kuva:Wikimedia Commons)

Pimenta dioica (kuva: Wikimedia Commons)

Capsicum annuum - ruokapaprika (kuva: Wikimedia Commons)

Etelä-Amerikan voi unohtaa, koska Kauppapuutarhaliiton vuoden 2013 vihannekseksi valitsemat chilit eivät ole pippureita alkuunkaan – ne ovat paprikoita. Pippuriviittauksen kasvi lienee saanut jo yli viisisataa vuotta sitten, kun Kolumbuksen merimiehet löysivät Karibialta voimakkaanmakuisia Capsicum-kasveja. Maku muistutti tuttua mustapippuria, ja niinpä merimiehet antoivat kasville nimen pimiento, joka tarkoittaa espanjan kielessä pippuria.

Vuoden vihannes 2013 on ensisijaisesti hyötykasvi, mutta toki sillä on myös koristearvoa. Eri lajikkeiden kukkien koossa, värissä ja tuoksuissa on eroja. Suurin koristearvo löytyy kuitenkin värikkäistä hedelmistä, jotka kasvitieteellisesti ovat itse asiassa marjoja. Capsicum-lajikkeita on tuhansia, ja palkojen väri vaihtelee punaisen eri sävyistä oranssin kautta keltaiseen.

(kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Taimikaupassa työskennellessäni huomasin, että paprikakasvit taitavat olla miehisin hyötykasveistamme. Jos kauppaan tuli nuorehko mies – yksin – niin hän halusi lähes poikkeuksetta ostaa chilikasvin taimia. Mutta toki myös naiset kasvattavat chilejä, ja intohimoisimmille kasvattajille on olemassa jopa oma yhdistys.

Capsicum-kasvit ovat kotiviljelyyn sangen vaativia. Ne tarvitsevat pitkän taimikasvatusajan ennen kukinnan alkua ja hedelmien kehittymistä. Meikäläisissä olosuhteissa suurin haaste on valon vähyys. Valon ja lämmön lisäksi kasvit vaativat myös tarkkaa kastelua, koska juurten osuus kasvin painosta on poikkeuksellisen pieni. Liikakastelua tulee kuitenkin välttää, koska märkyys johtaa herkästi heikentyneeseen satoon. Sato on jaksottainen, ja tasaisemman hedelmien kypsymisen voi varmistaa keräämällä palkoja jatkuvasti.

Tulisten palkojen käsittelyssä kannattaa olla varovainen – käsien suojaaminen ei ole liioittelua. Tulisuus johtuu kapsaisinoideista ja erityisesti yhdisteestä nimeltään kapsaisiini. Se tuottaa aistimuksen kivusta ja poltteesta, jota ei voi lievittää vedellä. Parhaiten tulisuutta voi huuhdella suusta rasvaisilla maitotaloustuotteilla tai leivällä. Chilien tulisuutta mitataan Scovillen asteikolla.

Poltteen lisäksi kapsaisinoidit saavat aikaiseksi myös mielihyvää tuottavan endorfiinin vapautumisen, joten chiliin voi syntyä riippuvuus. Tällainen riippuvuus ei ole vaarallinen, koska chileissä on runsaasti vitamiineja – erityisesti C- ja E-vitamiinia. Kapsaisiinilla on myös todettu olevan joitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia, ja sitä käytetään myös muutamissa kipua lievittävissä lääkeaineissa.

Chilin käyttö suomalaisessa keittiössä on selvästi kasvamaan päin, joten kasvin valinta vuoden vihannekseksi ei ollut suuri yllätys. Jos haluat aloittaa omien chilien kasvattamisen, niin kannattaa pistää töpinäksi. Siemenet olisi hyvä kylvää melko pian vuodenvaihteen jälkeen, ja ennen sitä pitää tietty sekä valita halutut lajikkeet että hankkia siemenet.

Aji Cristal (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Champion (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Guajillo Mexico (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Habanero Sudden Death (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Lemon Drop (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Medina peruschil (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Naga Morich (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Orange Flame (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Rocoto Turbo Pube (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Star Flare (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Starfish (kuva: kukkainfo.fi kuvapankki)

Maamme itsenäisyys vietti 95 vuottaan perinteisin menoin. Yli kaksi miljoonaa suomalaista ”osallistui” television välityksellä tasavallan presidentin juhlavastaanottoon ihaillen kristallikruunujen säihkettä, pukuloistoa ja linnan toinen toistaan upeampia kukkalaitteita.

Linnan kukat ovat tiettävästi peräisin Kultarannan kasvihuoneista. Ilahduin kovasti tiedosta, että kukkalaitteet kierrätetään – niitä toimitetaan juhlien jälkeen lähiseudun hoitolaitoksiin, vanhainkoteihin ja palvelutaloihin.

Kultarannan kasvihuoneet

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tänä vuonna upeat kukkalaitteet jäivät kuitenkin luonnonkasvien varjoon.  Tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion puvun kuosissa oli maakuntakukat, ja useat maakuntalehdet korostivat juhlauutisoinnissaan, että ”olipa siinä mekossa meidänkin kukka”.

Maakuntakukat ovat saattaneet päästä salonkeihin jo ennen Linnan juhlia. Aikoinaan Arabialla oli tuotannossaan peräti kahdenlaisia maakuntakukka-aiheisia seinälautasia. Toisen sarjan suunnittelija oli Kirsti Brandt ja toisen Toivo G. Utriainen. Nykyisin noita seinälautasia on saatavissa vain antiikkiliikkeistä ja verkkohuutokaupoista.

Suopursu (suunnittelija Kirsti Brandt)

Karjalanruusu (suunnittelija Toivo G. Utriainen)

Maakuntakukat on valittu äänestyksellä, jonka ohjeistajina toimivat Suomen Kotien Kukkasrahasto sekä Suomalaisuuden liitto. Kesällä 1981 lähes 60 maakunta- ja paikallislehteä järjestivät lukijoilleen äänestyksen, jonka tulosten pohjalta toimikunta valitsi maakuntakukat. Kasvien lopullisessa valinnassa otettiin äänestystuloksen lisäksi huomioon myös kasvien luonnollinen levinneisyys sekä yleisyys kussakin maakunnassa.  Äänestyksen ulkopuolelle oli jätetty kielo ja kevätesikko. Kielo oli jo vuonna 1967 valittu Suomen kansalliskukaksi, ja kevätesikko oli vuonna 1980 nimetty Ahvenanmaan maakuntakukaksi.

Oman maakuntani kukka - valkovuokko. Viiden kuukauden päästä sen kukinta taas kerran kertoo kevään saapuneen.

’Maakuntakukka’ on hieman harhaanjohtava termi, koska kaikkien maakuntien kasvi ei ole kukka – joukkoon mahtuu myös uljaita puita. Klikkaamalla kasvin nimeä pääset ihailemaan upeita kuvia siitä Luontoportissa.

• Hämeenkylmäkukka (Pulsatilla patens) – Kanta-Häme
• Kanerva (Calluna vulgaris) – Kainuu
• Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) – Etelä-Karjala
• Karjalanruusu (Rosa acicularis) – Pohjois-Karjala
• Keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) – Kymenlaakso
• Kevätesikko (Primula veris) – Ahvenanmaa
• Kissankello (Campanula rotundifolia) – Keski-Pohjanmaa
• Kotipihjala (Sorbus aucuparia) – Pohjois-Savo
• Leskenlehti (Tussilago farfara) – Itä-Uusimaa
• Maitohorsma (Epilobium angustifolium) – Etelä-Pohjanmaa
• Niittykullero (Trollius europaeus) – Lappi
• Niittymesiangervo (Filipendula ulmaria) – Pohjanmaa
• Pohjanlumme (Nymphaea alba ssp. candida) – Etelä-Savo
• Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) – Keski-Suomi
• Ruiskaunokki (Centaurea cyanus) – Päijät-Häme
• Sinivuokko (Hepatica nobilis) – Häme
• Suopursu (Ledum palustre) – Pohjois-Pohjanmaa
• Tammi (Quercus robur) – Varsinais-Suomi’
• Tuomi (Prunus padus) – Pirkanmaa
• Tyrni (Hippophaë rhamnoides) – Satakunta
• Valkovuokko (Anemone nemorosa) – Uusimaa

Kasvilistaa tutkaillessa Vanessa Diffenbaugh’n kirja ’Kukkien kieli’ antaa aiheen olettaa, että Kainuussaa on tarjolla suojelua, Ahvenanmaalla vallitsee suuri luottamus, Etelä-Pohjanmaalla on taipumusta pyrkyryyteen, Pohjanmaalla ollaan kelvottomia, Etelä-Savossa on sydämen puhtautta ja Päijät-Hämeeessä vietetään poikamieselämää… Mene ja tiedä!

Kukkaloisto on kaunista – siitä lienee sangen suuri yksimielisyys. Mutta valitettavasti on sellaistakin kukkaloistoa, joka on uhka luonnolle.

Vieraslajit ovat ihmisen luontoomme tuoneita eliölajeja. Jotkut on tuotu tarkoituksella, toiset vahingossa.  Kasvikunnan vieraslajit ovat pitkälti tarkoituksella tuotuja – on haluttu uusia hyöty- tai koristekasveja. Tokkopa jättiputken (Heracleum) aikoinaan koristeeksi tuoneet osasivat aavistaa, että kasvista tulee kansallinen riesa, jonka hävittämiseksi järjestetään eri puolella maata talkoita…

Heracleum persicum (kuva: Wikimedia Commons)

Puutarhan muita haitallisia vieraslajeja ovat komealupiini (Lupinus polyphyllus), kurtturuusu (Rosa rugosa) ja jättipalsami (Impatiens glandulifera). Näiden tunnistamiseen ja torjuntaan saa oivia ohjeita Maa- ja metsätalousministeriön esitteestä, jossa jokaisen kasvin kohdalla on myös esitetty suositeltavampi kasvivaihtoehto.

Lupinus polyphyllus

Rosa rugosa

Impatiens gladulifera

Erinomaista tietoa vieraslajeista löytyy myös Suomen Luonnossuojeluliiton kotisivulta. Sieltä löytyy myös ohjeet siitä mihin ja miten vastuullinen luontoihminen voi ilmoittaa tekemänsä vieraslajihavainnot.

Huhtikuussa julkaistussa Kansallisessa vieraslajistrategiassa haitallisten kasvien lista on pitempi – mukana on muun muassa piiskuja (Solidago), terttuselja (Sambucus racemosa) ja japanintatar (Fallopia japonica).

Solidago canadensis (kuva: Wikimedia Commons)

Sambucus racemosa

Oma lista löytyy myös tarkkailtavista tai paikallisesti haitallisista vieraslajikasveista. Tuolla listalla on monta yllätystä – en olisi arvannut että jättituija (Thuja plicata), pilvikirsikka (Prunus pensylvanica) tai tarhaomenapuu (Malus domestica) voisivat olla uhka.

Mahdollisesta uhasta huolimatta en aio tarttua moottorisahaan ja kaataa vanhat omenapuuni. Mutta aion pitää silmällä listattuja, koska vastuullinen puutarhuri ei päästä vieraslajeja leviämään luontoon! Kannathan sinäkin vastuusi?

Arjen pulssi on nykyisin hektinen, ja suorituspaineet kovat sekä työssä että vapaa-ajalla. Harvemmin varmaan tullaan ajatelleeksi, että ympäristöllä on erittäin merkittävä vaikutus siihen miten jaksamme suoriutua. Tämän teeman ympärille rakentui Puutarhanaiset ry:n ja Puutarhaliton yhteistyössä järjestämä Hyvinvointiseminaari.

Professori Tari Haahtela

Professori Tari Haahtela taisi viedä jalat alta valtaosalta satapäistä kuulijakuntaa – jossa miehet voitiin laskea yhden käden sormilla – aloituksellaan ”Puutarhanaiset pelastavat maailman”. Haahtelan perusviesti oli, että liian hygieeninen ympäristö aiheuttaa sen, että immuunijärjestelmämme sakkaa.  Siksi yhä useampi sairastuu erilaisiin allergioihin. Kaupunkilaistuminen ja etääntyminen luonnosta  ei enää altista meitä niille ’hyvisbakteereille’, joita maaperässä on. Puutarhaväki pelastaa maailman siksi, että he kaivelevat multaa, heillä on multaa kynsien alla ja he syövät marjoja suoran puskista.

Iske siis sormet multaan – pihalla,  parvekkeella tai viherkasvien avulla sisätiloissa, niin voit paremmin!

Jos Haahtelan aihe kiinnostaa, niin siitä löytyy useita artikkeleita verkossa – esimerkiksi Ylen Akuutin sekä  HUS:in sivuilta. Kannattaa lukea.

Yleistyvätköhän viherseinät toimistoissa jossakin vaiheessa?

Työpaikalla vietetään merkittävä osuus valveillaoloajasta. Siksi työympäristö on erittäin merkittävä hyvinvointitekijä. MMT Erja Rappe Helsingin yliopistosta esitti erittäin vakuuttavia tutkimustuloksia siitä, miten luonnon läheisyys ja sisätilan kasvit parantavat työssä viihtymistä. Hieman yllättäen eniten on tutkittu sitä, miten ikkunanäkymä vaikuttaa. Näkyykö työpaikkasi ikkunasta elävää luontoa – puita tai kukkia? Silloin voit tutkitusti paremmin työssäsi. Jos näkymä on parkkipaikka tai naapuritalon seinä, on stressitasosi korkeampi. Silloin kannattaa peräänkuuluttaa huonekasveja – tai kiikuttaa niitä oma-aloitteisesti työpaikalle.

Seminaarissa oli myös useita yhteistyökumppaneita.

Harrastajapuolella yllättävän monelle puutarhan hoitamisesta tulee jossakin vaiheessa stressi. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä…  Tuon ’pitää-myytin’ kumosi seminaarissa kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta, joka kertoi omista puutarhakokemuksistaan ja niiden elinkaaresta. Hän paljasti omat kymmenen puutarhanautintoaan, ja totesi, että puutarhasta voi nauttia monella tavalla. Elämäntilanteet ja tarpeet muuttuvat, mutta siitä huolimatta puutarhaharrastus voi kulkea mukana – muutosten rinnalla. Kenenkään ei tarvitse suorittaa puutarhassa – mutta jos suorittaminen tuo mielihyvää, niin siitä vaan!

Kahvipöytä koreana odottamassa taukoa.

Puutarhanaiset ry on Puutarhaliiton jäsenjärjestö, jossa toistasataa jäsentä. Jäseninä on sekä alan ammattilaisia että puutarha-alasta kiinnostuneita harrastajia. Vuonna 1949 perustettu yhdistys tarjoaa sekä mukavaa yhdessäoloa että tiedonvaihtoa alan asioista. Puutarhanaiset löydät myös Facebookista.

Vuonna 2010 maailman oliivipuiden (Olea europaea) marjoista tuotettiin 3,3 miljoonaa tonnia neitsytöljyä. Kolme neljäsosaa tuosta öljystä tuotettiin Euroopassa – pääosin Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. (Lähde: FAO:n loistavat tilastot).

Italiassa valtaosa oliivisadosta on peräisin etelästä – saappaan korosta (Puglia), varpaasta (Calabria) tai Sisilian saarelta. Oliivipuita kasvatetaan kuitenkin koko maassa, ja promillen murto-osa maan neitsytöljystä on peräisin pienestä Malcesinen kunnasta Gardajärven itärannalla. Kunnassa on reilu 3 700 asukasta ja laskennallisesti jokainen kunnan asukas tuottaa vuosittain noin 105 kiloa oliiveja.

Gardajärvellä kasvatetaan ensisijaisesti oliivipuun  ’Gargnano’ –lajiketta. Puut ovat sangen pieniä ja niiden taudinkestävyys ei ole paras mahdollinen. Puut kestävät muutaman pakkasasteen, mutta erään menneen talven -12 astetta oli tehnyt Malcesinessa pahaa jälkeä.

Malcesinessa oliiviöljyn tuotanto on sikäläisen osuuskunnan käsissä. Vuonna 1946 perustettuun osuuskuntaan kuuluu noin 550 jäsentä, ja puolet vuosittain tuotettavasta 70-80 000 kilosta öljyä jää osakkaiden omaan käyttöön, loput myydään osuuskunnan kahdessa kaupassa. Vientiä osuuskunta ei harrasta missään muodossa – valitettavasti.

Tänä vuonna oliivien sadonkorjuu aloitettiin parisen viikkoa sitten. Sato korjataan, kun oliivit ovat puoliksi vaihtaneet väriä. Työ tehdään käsin, koska koneellinen sadonkorjuu vahingoittaa herkkiä puita. Käsin poiminnassa käytetään apuvälineenä oliivinkorjuupihtejä, jossa on pyörivät telat. Näin säästetään käsiä, koska oliivipuissa kasvava sieni on kivikova ja karkea.

Lähes korjuukypsiä oliiveja

Oliivinkorjuupihdit

Sienitautinen oksa

Sato toimitetaan osuuskunnan ”jalostamoon”, jossa se puristetaan öljyksi. Oliivien öljypitoisuus on noin 20 %, eli kilosta oliiveja saadaan parisataa grammaa öljyä. Jotkut viljelijät kuivattavat oliivejaan tovin ennen kun toimittavat ne prosessoitavaksi. Osuuskunnan jäsenet maksavat nimittäin käsiteltäväksi toimittamiensa oliivien kilojen mukaan, ja kuivattaminen poistaa marjoista osan vedestä, jolloin ne kevenevät.

Perinteisiä myllykiviä tuotannossa ei käytetä, vaan prosessi hoidetaan täysin koneellisesti. Ensin oliivit pestään, jonka jälkeen ne leikataan paloiksi. Leikkaaminen tekee öljystä vähemmän kitkerää kuin jos marjat murskattaisiin. Leikkausmassa lingotaan, jolloin neste (öljy ja vesi) saadaan talteen. Öljystä erotellaan vesi, ja avot – neitsytöljy on valmista. Lähes järjestäen valmis öljy vielä suodatetaan, jotta siitä tulee kirkasta. Öljy säilytetään isoissa tankeissa, noin 18 asteen lämpötilassa.

Leikkuri

Takana leikkurikone, edessä linko

Vesi sinne, öljy tänne – erottelija siis

Herkkua tankissa

Malcesinen neitsytöljy on väriltään pikemminkin kullankeltaista kun vihertävää, ja sen maku on mantelinen. Jos matka joskus vie Gardajärven itärannalle, niin kannattaa pysähtyä Malcesinen osuuskunnan kaupalle ostoksille. Takaan ettei kaduta!

Tiedätkö mikä yhdistää onnenpensaat, saarnet, jasmiinit ja syreenit?

Ne ovat kaikki Oleaceae kasviheimon edustajia, eli öljypuukasveja.  Sangen itseoikeutetusti heimoon kuuluu myös öljypuu (Olea europaea) – paremmin varmaan oliivipuuna tunnettu.

Oliivipuita on viljelty jo tuhansia vuosia, ja kasvin historia on kiehtova yhdistelmä legendaa, todellisuutta, perinteitä ja uskomuksia. Tarujen mukaan jumalatar Athene (Roomassa Minerva) istutti maailman ensimmäisen oliivipuun. Oliivipuulla on oma roolinsa myös Raamatun tarinoissa – toinen Nooan lähettämistä kyyhkyistä palasi oliivipuun oksa suussaan. Kristinuskon mukaan tämä symboloi sitä, että jumalan viha ihmistä kohtaan oli laantunut.

Ensisijaisesti oliivipuu on kuitenkin rauhan symboli, ja siksi oliivipuun lehvät ympäröivät maailmankarttaa YK:n lipussa. Puuta pidetään myös toivon symbolina – ja epäonnen enteenä. Hmm…

Oli miten oli – upeahan tuo Välimeren seudun lahja luonnolle on! Ei siis ole mikään ihme, että Renoir innostui ikuistamaan oman (pelastamansa) oliivitarhan puita lukuisiin maalauksiinsa. Vanha oliivipuulehto oli näet tarkoitus kaataa, koska 1900-luvun alun Ranskassa ruusut tuottivat paremmin kuin oliivit.

Oliivipuu on pitkäikäinen kasvi – tiettävästi maailman vanhimmat puut ovat noin 2000-vuotiaita. Parhaimmillaan ne saattavat kasvaa jopa lähes 20 metriä korkeiksi, mutta viljelypuut pidetään leikkaamalla matalampana, jotta sato voidaan korjata.  Puiden leikkaaminen on täysin oma taitolajinsa, mutta välttämätöntä jotta puu jatkossakin tuottaa hyvän sadon.   Leikkaaminen tehdään sadonkorjuun jälkeen, eli talvella.

Oliivipuun lajikkeita on tuhansia, ja joitakin lajikkeita viljellään hyvin rajatulla maantieteellisellä alueella. Jotkut lajikkeet ovat erityisen hyviä öljykasveja, kun taas toisia lajikkeita viljellään ensisijaisesti syötäväksi.  Ei siis mikään ihme, että sekä öljyllä että syötävillä marjoilla on runsaasti erilaisia makuvivahteita, riippuen siitä mistä ovat peräisin.

Nykyisin oliivipuihin törmää myös meikäläisissä kukkakaupoissa, jossa niitä myydään huonekasveiksi. Viherkasvinoviisin kannattaa kuitenkin harjoitella ensin muilla kasveilla – oliivipuu on vaativa. Talvella kasvi kärsii valon puutteesta ja huoneenlämpö on sille talvilevon aikana liikaa. Optimilämpötila on 5-10 astetta – pakkasta tuo ”Välimeren patriarkka” ei juurikaan kestä.

Kai se on uskottava, että talvi tekee tuloaan kun lämpötilat pohjoisessa ovat jo pakkasen puolella. Puutarhapuuhat loppuvat toviksi, mutta onneksi sisätilan viherkasvit kaipaavat hoitoa läpi vuoden!

Viherkasvit valtasivat sisätilamme jo 1800-luvulla, ja hyvä niin. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että sisätiloihin sijoitetut kasvit puhdistavat ilmaa. Ja kyllähän kaunis, elävä kasvi myös lisää viihtyvyyttä – eihän niitä muuten käytettäisi piristämässä myös julkisia tiloja.

Joskus kuulee väitettävän, että viherkasvit eivät sovi allergikkojen koteihin, mutta se on harhaluulo. Kaikki viherkasvit eivät toki sovi, mutta oikealla kasvivalinnalla ja valittujen kasvien oikealla hoidolla allergiset ja astmaattisetkin voivat nauttia sisätilansa vihreydestä. Hyviä ohjeita löytyy Allergia- ja astmaliiton kotisivuilta.

Talvella myös viherkasvit lepäävät ja keräävät voimia seuraavaan kasvukauteen. Lepokauden aikana kasvit pärjäävät huomattavasti niukemmalla kastelulla kun kasvukauden aikana – ja toki myös talven pimeys vähentää kasvin veden tarvetta. Siksi kannattaa olla kastelun kanssa erityisen tarkka. Useimmille kasveille riittää kastelu kerran viikossa tai kahdessa, ja kasvia ei kannata kastella jos multa on märkää.

Avokonttoreiden myötä viherkasvit ovat yleistyneet myös toimistoissa. Monet yritykset ostavat suunnittelun ja hoitopalvelun alan yritykseltä – ja silloin toimistossa työskentelevän kannattaa jättää kasvin hoitaminen sikseen. Kuivalta näyttävä kasvi isossa ruukussa ei todennäköisesti tarvitse vettä hoitokertojen välillä – ammattilaisella on hyvinkin tarkka tuntuma joka ikisen kasvin janosta, läpi vuoden.

Vihersisustus on meillä alana vielä sangen pieni, mutta se on selvästi kasvussa. Ammattimainen vihersisustaja suunnittelee ja toteuttaa sisustuksen sekä hoitaa ja huoltaa kasvit. Perinteiset sisustussuunnittelijat toki mielellään sijoittelevat töihinsä viherelementtejä, mutta valitettavasti heidän koulutukseen ei kuulu kasvioppi. Vihersisustuksessa kun on – aivan kuten puutarhanhoidossakin – erittäin olennaista, että käytetään oikeaa kasvia oikeassa paikassa…

Alan kasvuun on reagoitu myös koulutusrintamalla. Maahamme on saatu uusi Vihersisustajan ammattitutkinto, jonka kehittämisessä Suomen Vihersisustajat ry:llä on ollut erittäin keskeinen rooli. Ensimmäiset tuohon tutkintoon tähtäävät opiskelijat istahtanevat koulun penkille ensi vuoden alussa.

Tänä syksynä varmaankin moni omenapuun omistaja on tuntenut tuskaa – mitä tehdä kaikille niille mehukkaille herkku- tai talousomenoille, joita puut puskivat poikkeuksellisen suurella innolla. Vaikka kuinka reippaasti säilöisi, niin säilytystila on aina rajallinen. Omenarikas syksy synnytti alueelliset omenapörssit Facebookiin ja keskustelupalstoilla vinkattiin miten päästä eroon ylimääräisestä sadosta.

Omenapörssiä en kokeillut, koska kysyntää oman alueen suunnalta ei näyttänyt olevan. Kiikutin reippaanlaisesti omenoita oman kerrostalorapun alaovelle ja värkkäsin soman lapun, jossa kehotin viemään vaikka kaikki, ettei tarvitse heittää hyviä omppuja roskiin. Vieno pyyntöni tehosi – toistakymmentä kiloa omenoita löysi uuden kodin. Päällimmäinen tunne oli toki helpotus siitä, että syksyiset talousomenat kelpasivat jollekin, mutta samalla sain kokea antamisen iloa.

Omenatuskan kaltaisia tunteita moni kokee siinä vaiheessa, kun oman puutarhan perennat ovat kasvaneet niin isoksi, että ne on pakko jakaa. Kasvin hyvinvoinnin takia jakaminen on tehtävä, mutta mitä tehdä, kun ”jakojäännökselle” ei löydy omasta puutarhasta tilaa, tai ei kerta kaikkiaan halua yhtä kasvia joka paikkaan? Puutarha.net –palvelussa on palsta ’Myydään, ostetaan, lahjoitetaan, otetaan vastaan’, jossa voi tuosta ylijäämästään ilmoittaa. Harmillista kyllä palsta ei näytä olevan kovin aktiivisessa käytössä.

Perennat eivät toki ole ainoita jaettavia – samaa tuskaa saattaa kokea myös viherkasvien ystävä. Heillekin löytyy verkosta oma kirpputori, osoitteessa huonekasvit.net. Aiheita tuossa vaihtofoorumissa ei ole kovin montaa, mutta aiheiden katsojien määrän perusteella ne kuitenkin kiinnostavat.

Facebookista löysin suljetun taimien, istukkaiden, pistokkaiden ja siementen vaihtoryhmän. Siihen kuuluvat henkilöt kuuluvat laajennettuun ystäväpiiriin. Ryhmän ideana on ”saattaa yhteen ihmisiä vaihtamaan ja lahjoittamaan toisilleen paitsi taimiaan, istukkaitaan, pistokkaitaan ja siemeniään, myös tietoa puutarhan hoidosta.”

Niinpä rupesin miettimään olisiko Fb-vaihtopaikalle laajemminkin tilausta, vaikka pääkaupunkiseudulla? Aihehan ei ole tähän aikaan vuodesta enää hirvittävän ajankohtainen, mutta kevät tulee yllättävän nopeasti. Ja kieltämättä pohdinnan taustalla on oma lehmä ojassa, tavoitteena antamisen ilo. Minulla kun on keväällä listalla aika monta jaettavaa perennaa – esim. alla oleva Iris sibirica…

Puut ovat äärimmäisen tärkeä elementti erilaisissa viherympäristöissä. Harmi vaan että puut usein jäävät jonkinlaisen statistin rooliin. Vaikka ne usein ovat isoja ja näyttäviä, niin niitä ei aina välttämättä edes huomata. Poikkeuksen muodostavat toki kevään kukkivat hedelmäpuut, jotka keräävät runsaasti ihastuneita katseita.

Puutarhamaailmannäyttely Floriadessa oli runsaasti erilaisia puita – tuttuja ja ennestään minulle tuntemattomia. Kolme puuta veivät sydämeni. Saanen siis esitellä nämä erittäin hurmaavat uudet tuttavuudet.

Acer buergerianum – kolmihammasvaahtera

Kolmihammasvaahtera kiinnitti huomioni, koska sen lehdet muistuttavat muratin lehtiä. Muurilan esittely- ja koepuutarhassa tätä talviarkaa vaahteraa kasvatetaan pensaana, ja se saa loistavanpunaisen syysvärityksen. Kolmisormivaahtera on myös suosittu bonsaikasvi.

Cedrus deodara ’Aurea’ – himalajanseetri

Peikkometsästä karannutta hirviötä muistuttava himalajanseetri on katseenvangitsija jos mikä. Jos sellaisen haluaa omaan puutarhaansa, niin vaaditaan malttia – taimi on kasvatettava siemenestä. Siemeniä myyvät ainakin Arboretum Mustila ja Exotic Garden.

Quercus castaneifolia ’Green Spire’ – kastanjatammi

Kastanjatammen lehdistä ei pysty suoraan arvaamaan että kyseessä on tammi. Hitaasti mutta varmasti huiman isoksi kasvavan puun taimia ei ilmeisesti saa Suomesta, mutta jos jollakin matkalla tähän kaunokaiseen törmää, niin kannattaa noukkia mukaan pari tammenterhoa…