Villa Flora on floristiikan ja viherkasvien huikea tyyssija vielä pienen tovin. Se on tulvillaan hengästyttävän kauniita kukka-asetelmia ja toinen toistaan upeampia viherkasveja. Kun Floriaden portit parin viikon päästä sulkeutuvat Villa Flora tekee muodonmuutoksen – siitä tulee toimistotilaa.
Toivottavasti edes jotakin Floriaden aikaisesta hengestä jää elämään…
Pohjois-Italiassa, Lago Maggioren rannalla, on hurmaava kasvitieteellinen puutarha – Giardini Botanici Villa Taranto. Elokuun lopussa tänä vuonna ukkosmyrskyn keskus tuhosi kymmenessä minuutissa 30 % puiston isoista kasveista. (Tuhosta lisää täällä.)
Kasvitieteellisen puutarhan isä oli skotti Neil Mc Eacharn, joka vuonna 1931 osti puiston ja huvilan. Hänellä oli visio. Hän halusi tehdä vanhasta renessanssipuistosta kasvitieteellisen puutarhan, joka samalla muistuttaisi häntä kotikonnuistaan. Ensisijaisesti puistoon piti kuitenkin saada runsaasti kasveja ympäri maailman.
Visionsa toteuttamiseen Mc Eacharn käytti lähes yhdeksän vuotta. Puistoon hankittiin taimia Kiinasta asti, ja osa kasveista kasvatettiin siemenistä.
Toisen maailmansodan riehuessa Mc Eacharn joutui jättämään Italian ja lahjoitti puiston Italian valtiolle. Sodan jälkeen hän palasi, ja vuonna 1952 päätettiin, että puisto avataan kaikille kiinnostuneille. Mc Eacharn kuoli vuonna 1964, ja hänet on haudattu puistoon rakennettuun kappeliin.
Giardini Botanici Villa Taranto on vuosittain houkutellut noin 150 000 kävijää. Välittömästi elokuisen tuhon jälkeen puiston pitkäaikainen johtaja ounasteli, että menee ainakin muutama vuosi ennen kuin puisto saadaan sellaiseen kuntoon että se voi taas ottaa vastaan vierailijoita. Siksi oli ilahduttavaa huomata, että puisto avataankin jo maaliskuussa ensi vuonna. Se on silloin hyvin erilainen kuin neljä vuotta sitten, jolloin tutustuin puistoon, mutta takuuvarmasti käynnin arvoinen silti, jos matka käy Lago Maggioren suuntaan.
Edessä alue, jolle mahtuisi noin sata täysimittaista jalkapallokenttää, ja taskussa kahden päivän lippu. Onko vaarana, että jonkinasteinen viherpuolen vastine Stendahlin syndroomalle iskee?
Kohteena oli Floriade 2012, tuo kerran kymmenessä vuodessa järjestettävä puutarha-alan maailmannäyttely. Odotuksia ei oikeastaan ollut, koska tuntui vaikealta hahmottaa mitä tuollainen tapahtuma pitää sisällään ja mitä kaikkea aivan järjettömän isolle alueelle mahtuu. Puutarhamessut ovat yleensä sisätiloissa, ja vaikka niihin rakennetaan suurella pieteetillä esimerkiksi ideapuutarhoja, niin sisätila on aina sisätila. Asuntomessuilla ollaan ulkona, mutta niissä pihojen vastaistutetut pienet taimet eivät täysin pysty luomaan kuvaa ”valmiista” pihasta.
Floriaden kaikki perusspeksit ovat valmiina jo siinä vaiheessa kun päätös järjestävästä paikkakunnasta tehdään – kymmenen vuotta ennen tapahtumaa. Rakentaminen aloitetaan ilmeisesti kutakuinkin saman tien, ja näin ollen alueella oleva kasvusto on kunnolla etabloitunut. Puut ovat puiden kokoisia, perennapenkit reheviä ja runsaita, nurmikot vahvoja. Sellaisista elementeistä syntyy runsaasti silmäniloa.
Perennapenkeissä kiinnitti huomiota erityisesti se, että niissä käytettiin poikkeuksellisen paljon erilaisia heiniä. Suuriin istutusalueisiin nuo heinät toivat omanlaistaan ilmavuutta ja keveyttä – lähes jotakin keijukaismaista olemusta. Istutuksissa pilkahti myös runsaasti hyötykasveja. ”Maanpeitekasvina” oli käytetty mansikkaa ja ”täytevihreänä” näkyi sekä tilliä että parsaa. Tuo ei toki ole mikään uusi ja ihmeellinen trendi – olihan Helsingissä Kaivohuoneen edessä olevassa kesäkukkaistutuksessa persiljaa ja ryytisalviaa tuomassa vihreyttä tänä kesänä.
Elämän pulssi on tällä hetkellä varmaan kiireisempi kuin koskaan aikaisemmin. Myös tähän puoleen oli Floriadessa kiinnitetty huomiota – olihan tapahtuman perusteema ’Be part of the nature, get closer to the quality of life’. Kiireisen elämän vastapainoksi – jopa toimisto-olosuhteissa – pienikin vihertila voi olla paikka jossa rauhoittua ja rentoutua sekä saada jotakin vastapainoa ympärillä vellovalle kiireelle. Toki sellaisen toteuttaminen ulkosalla olisi meidän olosuhteissa sangen haastavaa, kun kasvukautemme on niin lyhyt.
Voisiko avokonttorissa käyttää sermien sijaan viherkasveja ja ”allassimulaatioita” työpisteiden välissä?
Toimiston neuvottelutila taivasalla
Kahden päivän lippu tapahtumaan ei ollut liioittelua. Syyskuinen viikonloppu oli helteinen ja se verotti hieman voimia, mutta läpijuoksuksi tuo olisi muutenkin yhdessä päivässä mennyt. Pakko myöntää, että aika lailla kadehdin niitä Venlon lähellä asuvia, jotka ovat ostaneet Floriadeen kausilipun. Ulkotila muuttuu kasvukauden edetessä – syyskuussa kukkivat enää loppukesän kukkijat. Kausilipulla olisi voinut aloittaa ihastelun jo kevään tulppaanimerestä…
Floriade on Hollannissa kymmenen vuoden välein järjestettävä puutarhamaailmannäyttely. Tämä on se joka kymmenes vuosi ja Floriade 2012 on auki vielä 25 päivää. Portit sulkeutuvat 7. lokakuuta, jolloin arviolta kaksi miljoonaa kävijää on tutustunut näyttelyyn, joka avattiin huhtikuun alussa. Päättäjäisissä paljastetaan missä puutarhakansa vaeltaa kymmenen vuoden päästä.
Nelisen metriä korkeat saappaat tervehtivät tulijoita portilla
Floriaden juuret ovat Haarlemissa, jossa järjestettiin maan ensimmäinen kukkanäyttely vuonna 1818. Se oli kolmipäiväinen tapahtuma, jossa esillä 264 kasvia. Paljon on vettä virrannut kanaaleista tuon näyttelyn jälkeen, ja kasviaiheiset näyttelyt ovat kasvaneet kasvamistaan. Ensimmäinen virallinen maailmannäyttely järjestettiin Rotterdamissa vuonna 1960.
Seuraavat kaksi Floriadea järjestettiin Amsterdamissa, jossa edelleen voi ihailla vuoden 1972 Amstelparkia ja vuoden 1982 Gaasperplasparkia tekojärvineen. Vuonna 1992 tapahtuma järjestettiin Zoetermeerissä, lähellä Haagia. Puistoalue on tänä päivänä merkittävä vihreä keidas niille uusille asuinalueille jotka syntyivät puiston ympäristöön tapahtuman jälkeen. Vuoden 2002 Floriadepuistossa – nimeltään Haarlemmermeersebog – järjestetään nykyisin erilaisia tapahtumia, ja puiston järvi on suosittu uimapaikka.
Floriade 2012 aluekartta
Floriade 2012 järjestetään Venlossa, noin sadantuhannen asukkaan kaupungissa Saksan rajalla. Tapahtuman motto on ’Be part of the nature, get closer to the quality of life’. Viisi teema-aluetta – ’Environment’, ’Green Engine’, ’Education and Innovation’, ’Relax & Heal’ ja ’World Show Stage’ – muodostavat omat kokonaisuutensa ja kattavat noin 40 hehtaarin kokoisen alan. Alueiden välille on jätetty vanhaa metsää 25 hehtaarin verran, joten ei ole ihme että järjestäjät arvioivat keskivertokävijän viettävän alueella seitsemän tuntia.
Tuulahduksia maailmalta tuovat neljänkymmenen eri maan paviljongit, mukana myös eteläinen naapurimme Viro. Läpi kesän Floriadessa on vietetty eri maiden kansallispäiviä, ja tarjolla on ollut runsaasti muutakin ohjelmaa. Tapahtumaviikkoja on omistettu muodille, viinille ja ruusuille. Oman konserttinsa alueella on pitänyt mm. Buena Vista Social Club.
Kiinan paviljonki
Floriade Theatre
Cinema
Alueeseen voi tutustua paitsi kävellen myös lintuperspektiivistä – alueen halki kulkee toista kilometriä pitkä köysirata. Toinen tapa välttää kävelyä on käyttää alueen omaa Hop-On-Hop-Off –minijunaa.
Kun maailmannäyttely lokakuun alussa päättyy alue hiljenee – hetkeksi. Ajan kanssa alueelle nousee toimistotaloja, kun Venlo GreenPark–hankkeen varsinaiset rakennustyöt alkavat.
Villa Flora on jo valmiina.
Sanotaan, että ”nuorena vitsa väännettävä”. Omalta osaltani se vääntäminen joka tapahtui 1970-luvulla kantoi hedelmää 2010-luvulla aikuisiän alanvaihdon muodossa. Sadan vuoden aikana tuhannet muut nuoret vitsat ovat saaneet osallistua samaan vääntämiseen – nimittäin koulukasvitarhatoimintaan.
Helsingin ensimmäinen koulukasvitarha perustettiin vuonna 1912, ja tällä viikolla juhlitaan toiminnan sataa vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tullaan julkaisemaan historiikki, joka sisältää tarinoita ja muistoja vuosien varrelta – kirjoittajina mukana olleet.
Kasvatus-lehdessä 1/2012 julkaistiin mielenkiintoinen kirjoitus koulukasvitarhatoiminnan satavuotisesta taipaleesta. Suosittelen lämpimästi tutustumista tämän sangen heikosti tunnetun, mutta erittäin upean toiminnan vaiheisiin – kaupunkiviljelyä parhaimmillaan!
Nykyisin kasvitarhatoiminnasta vastaa Lasten ja nuorten puutarhayhdistys. Yhdistys on hyvin aktiivinen ja järjestää runsaasti erilaista toimintaa. Yhdistyksellä on myös blogi, jossa kirjoittajat kertovat kasvitarhan elämästä omasta näkökulmastaan.
Onnea satavuotiaalle toiminnalle, ja yhdistykselle menestystä vähintään seuraavalle sadalle vuodelle!
Toukokuussa Kumpulassa oli vielä hiljaista…
Yksi maamme paristakymmenestä puutarha-alan koulutusta järjestävästä opinahjosta on Lepaa. Irwin Goodmanin ja Mauri Sariolan kotikunnassa Hattulassa sijaitseva Lepaa on nykyisin osa Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin muodostamaa kokonaisuutta. Koulutusta on tarjolla sekä puutarhatalouden ja maisemasuunnittelun tuleville hortonomeille että puutarhatuotannon ja viheralan tuleville puutarhureille. Lepaan koulutustarjontaan kuuluu myös matkailupalvelujen koulutusohjelma, josta valmistuu alan tuottajia. Opiskelijoita Lepaalla on viitisensataa.
Keskiajalta saakka Lepaalla on sijainnut aateliskartano, jolla on pitkä ja värikäs historia. Vuonna 1820 kartanon osti pietarilainen kauppias Heimburger. Kauppiaan kuoltua hänen leskensä avioitui kartanon pehtoorin kanssa. Lesken kuoltua pehtoori Packalén testamenttasi omaisuutensa valtiolle, kirjaten kuitenkin testamenttiin ehdoksi mm. sen, että ”Suomen valtio mainitulle tilalle perustaa ja siellä ylläpitää Carl Fredrik Packalénin säätiö -nimistä maanviljelys- tai puutarhakoulua”. Valtio otti kartanokiinteistön haltuunsa vuonna 1902.
Lepaan ”Mamselli”
Seitsemän vuotta myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunnassa astui voimaan asetus puutarhaopiston perustamisesta Lepaalle. Seuraavana vuonna (1910) ensimmäiset opettajat ja puutarhurit palkattiin ja niinpä Lepaa vietti 100-vuotisjuhliaan kaksi vuotta sitten. Ensimmäiset opiskelijat otettiin kuitenkin vastaan ”vasta” vuonna 1912. Itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1923, Lepaalla aloitettiin puutarhurikoulutus.
Näytemaa
Lepaan kartano on nähtävyys, jota ei kannata ohittaa, jos tuolla suunnalla liikkuu. Upeasti hoidettu puisto, ikiaikaiset puut ja iso omenatarha ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia. Jos suu napsaa vaikka omenasiiderille, kannattaa suunnata Lepaan viinitilan myymälään. Viinitilan tuotteita ei turhaan kehuta! Kaikki tilan tuotteet valmistetaan omista hedelmistä ja marjoista (omena, herukka, karviainen, …). Viinitilan myymälän yläkerrasta löytyy myös erittäin hurmaava pieni puutarhamuseo.
Omenatarha
Museo
Lepaalla järjestetään vuosittain ammattinäyttely – laadussaan Euroopan vanhin. Vuonna 1964 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma kulki silloin nimellä ’Puutarha-alan Rationalisointipäivät’ ja fokus oli nimenomaan työn tehostamisessa. 2000-luvulla näyttelyn painopiste on siirtynyt vahvasti konepuolelle, mutta toki puutarha-ala on esillä laajemminkin. Lepaa 2012 –näyttely järjestettiin 16.-18.8.2012.
Näyttelyn ISOJA traktoreita…
…uutuustraktoreita…
… ja pienoismallitraktoreita.
Siirtolapuutarhaväelle Lepaa lienee ainakin nimenä tuttu Siirtolapuutarhaliiton siellä vuosittain järjestämästä puutarhanhoidon kurssista.
Puutarha-alan koulutuksella on maassamme pitkät perinteet. Maamme ensimmäinen puutarhakoulu perustettiin Kupittaalle vuonna 1841. Koululla oli neljä oppilasta. Turun Kupittaanpuistoa pidetään maamme vanhimpana ja laajimpana kaupunkipuistona. 1800-luvun loppupuolen Helsingissä kauppaneuvos Henrik Borgström ja Finska Trädgårdsförening -yhdistyksensä oli asettanut tavoitteeksi kunnollisen puutarhurikoulutuksen saamista maahamme. Nykyisen Helsingin kaupunginpuutarhan alueella toimikin aikoinaan kaksivuotinen puutarhakoulu, jonka toiminta kuitenkin tyrehtyi yhdistyksen ajauduttua talousvaikeuksiin.
Lähteet eivät kerro olivatko nuo ensimmäiset koulutukset sukupuolten osalta tasa-arvoisia. 1800-luvulla julkaistiin ensimmäiset oppaat, jotka vihkivät naiset sopivan vähähikisten puutarhatöiden suorittamisen saloihin. Nainen puutarhurina ei kuitenkaan tullut kysymykseen! Työläisnaisille sopivia puutarhan tehtäviä olivat rikkaruohojen kitkentä sekä hedelmien ja marjojen poiminta. Ylemmän luokan naisille soveliaita tehtäviä olivat ensisijaisesti pienimuotoinen puutarhapipertely sekä kasvien keräily. Mutta kun ruohonleikkuri oli keksitty, niin sitä markkinoitiin naisnäkökulmalla. Laitetta on niin helppo käyttää, että jopa nainen suoriutuu siitä.
Kuva kirjasta ’I en trädgårdsmästares fotspår’
Maailma on kuitenkin muuttunut. Nykyisin reilusti yli puolet puutarha-alan opiskelijoista on naisia. Puutarhuriopiskelijanaiset hallitsevat traktorin ja bobcatin käytön siinä missä miehetkin. He myös hoitavat – mahdollisesta hikoiluista kärsimättä – trimmaamisen ja pensaiden leikkaamisen niihin tarkoitetuilla (sangen painavilla) 2-tahtilaitteilla, jahka ovat ensin tehneet niitä varten oikean bensasekoituksen sekä tarkistaneet koneen kunnon ja öljyt. Eläköön uusi aika!
Viherrakentamisen opiskeiljoita Axxell Överbyssä
Punaherukka (Ribes Rubrum-ryhmä) taitaa olla niitä marjoja, joiden hyödyntäminen jää vähän paitsioon. Flunssantorjuntamehu keitetään perinteisesti mustaherukoista (Ribes nigrum) ja googlatessa punaherukkareseptit näyttävät olevan ensisijaisesti leivonnaisia tai vispipuuroa.
Vihertantta ei ole mikään keittiövelho, mutta jo vuosikausia omat punaherukat ovat sujahtaneet pakastimeen puolen litran pusseissa (perattuna). Sieltä ne ovat talven mittaan löytäneet tiensä kattilan kautta herkulliseksi mehukeitoksi, joka sopii janojuomaksi tai vaikka tuoremehun vaihtoehdoksi. Ei tarvita mehumaijaa eikä keitettyjä pulloja – soppa kiehuu (melkein) itsekseen vaikka iltauutisia katsellessa.
Reseptin olen saanut äidiltäni. Hänellä on tarkka tieto siitä kuinka monta puolen litran pussia pakkasessa pitää olla, että viimeinen pakastemarjasoppa keitetään juuri ennen uuden sadon kypsymistä. 🙂
PUNAHERUKKAKEITTO
½ litraa punaherukoita (tuoreita tai pakastettuja)
2 litraa vettä
sokeria (1 dl, tai maun mukaan, ja sen voi myös korvata makeutusaineella)
3 rkl perunajauhoja
Laita marjat kattilaan, kaada vesi päälle ja laita liedelle kiehumaan. Mitä pidempään marjat kiehuvat, sitä voimakkaamman makuiseksi keitto tulee. Vihertantta ottaa kattilan liedeltä siinä vaiheessa, kun marjat ovat hieman hailakoituneet ja vesi on muuttunut kauniin punaiseksi. Maistaakin voi.
Siivilöi keitto ja lisää sokeri/makeutusaine. Lisää perunajauhot (sekoitettuna pieneen määrään vettä) ja kiehauta. Avot – soppa on valmis!
Tuolla perunajauhomäärällä keitosta tulee hyvin mehumaista – jos haluat paksumpaa keittoa, niin lisää perunajauhojen määrää.
Sitten vaan soppa kannuun ja jääkaappiin – kylmänä se on todella raikasta!
Maailman pohjoisin kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Norjan Tromssassa. Kaupunki on kutakuinkin samalla leveyspiirillä kuin Suomen pohjoisin kylä, Nuorgam. Jos matka suuntaa Tromssaan, tai edes lähelle kaupunkia, niin kannattaa ehdottomasti piipahtaa tuossa puutarhassa. Kaupungin keskustasta sinne pääsee näppärästi bussilla, ja turistineuvonnan ystävällinen henkilökunta auttaa auliisti.
Tuota puutarhaa ylläpitää maailman pohjoisin yliopisto. Tromssassa on – kuulemma – aika paljon kaikenlaista ”maailman pohjoisinta”, kuten vaikkapa panimo ja Burger King.
Sijainnistaan johtuen Tromssan kasvitieteellinen puutarha on erikoistunut kylmien alueiden kasveihin – edustettuna on arktisia, antarktisia ja korkeiden vuoristojen kasveja ympäri maailman. Mukaan mahtuu myös Pohjois-Norjan perinteisiä koristekasveja sekä hyötykasveja. Täysin syystä BBC:n maailmankuulu spesialisti Monty Don on valinnut tämän kasvitieteellisen puutarhan omalle top 5 –listalleen.
Kuvat puhukoon puolestaan…
Ne hurmaavat kauneudellaan ja saattavat turhauttaa satunnaisella oikukkuudellaan. Mutta ovathan ne ihastuttavia, nuo kärhöt (Clematis)!
Kärhöjä on alun perin kasvatettu hyötykäyttöön ja käytetty köysimateriaalina jo 1100-luvulla. Joitakin lajikkeita on hyödynnetty myös kansanlääketieteessä, mutta sillä saralla ei kannata tehdä omia kokeiluja. Kasvi on myrkyllinen, joskin aiheuttaa ensisijaisesti paikallisia ärsytysoireita. Kerrotaan, että muinaisen Rooman kerjäläiset hyödynsivät tätä ominaisuutta niin, että käyttivät kasvia punotuksen tai rakkuloiden aikaansaamiseksi.
Parhaiten tunnettu kärhölajike on varmasti suurikukkainen Clematis Jackmannii-ryhmä, mutta se on vain yksi monista. Innokkaat kärhöharrastajat kehittävät jatkuvasti uusia risteytyksia, ja lajikkeita on jo neljättä tuhatta. Pienin kärhölajike, Clematis marmoraria, kasvaa vain noin 10 senttiä korkeaksi ja suurin lienee Clematis gourianana, jonka köynnökset voivat kasvaa parikymmenmetrisiksi. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan viihdy meikäläisillä leveysasteilla.
Karkeasti kärhöt jaetaan pieni- ja isokukkaisiin, mutta luokituksia on useita. Kärhöt mielletään yleensä köynnöskasveiksi, mutta niistä on myös pystykasvuisia lajikkeita, joten ostoksilla on syytä olla tarkkana.
Kiinnostunut? Oletko jo tutustunut näihin sivustoihin?
