Vihertantan tarinoita

Alanvaihtajana saan usein kysymyksen ”Mitä sinä nykyisin oikeastaan teet?”. Viheralalla toimiminen on tuttu juttu, mutta mikä on se, joka oikeasti täyttää päivät – ainakin kasvukauden aikana?

Päivät täyttyvät hyvin erilaisesta tekemisestä. Alkukausi painottuu leikkaamiseen. Sen jälkeen alkaa kevättyöt ja kesäkukkahommat. Ennen juhannusta on viherrakennuskiirettä ja juhannuksen jälkeen tekeminen on pitkälti perushoitoa. Syksyn lähestyessä alkavat syystyöt. Läpi kauden kulkevat neuvonta ja suunnittelu. Kaikenlaista siis – ja kaikki yhtä mielekästä työtä. Nimenomaan työtä, ja vielä sellaista, jonka tekemisestä olen aidosti ylpeä.

Missioni on auttaa. Auttaa sellaisia jotka eivät halua, eivät ehdi, eivät osaa, eivät jaksa. Siksi tuntuu aina yhtä hassulta, kun joku asiakas kokee tarpeelliseksi selitellä miksi on palkannut puutarhurin hoitamaan jonkun pihansa työn. Tokkopa kukaan selittelee automekaanikolle miksi tuo autonsa huoltoon tai sähkömiehelle miksi on tilannut hänet vetämään johtoja . Ei siis puutarhurillekaan tarvitse selitellä – vuohenputken kitkeminen(kin) on hänen työtään. Ja hän auttaa kyllä ihan pienissäkin tarpeissa – ei niitä ole mitään syytä vähätellä.

Tänä kesänä olen törmännyt usealla pihalla siihen, että upean suunnitelman pohjalta rakennetussa pihassa joku kohta on muuttunut ”kaljuksi”.  Perennat ovat kuolleet. Kasvupaikat ovat olleet erilaiset, ja kasvit ko. kasvupaikoille sopivia. Yhden yhteisen tekijän olen kaikissa noissa pihoissa löytänyt. Kuolleet kasvit ovat olleet tuontitavaraa. Talvi oli lumeton ja kesän lämpötilavaihtelut kerrassaan poikkeukselliset – sanoi Ilmatieteeen laitos mitä tahansa.  Ilmeisesti tuo on ollut noille kasveille liikaa.

Kannattaa siis suosia kotimaista taimimateriaalia, vaikka se väistämättä on hieman kalliimpaa kuin tuontitavara.  Pitkällä tähtäimellä syntyy säästöä, kun taimet pysyvät hengissä. Suomalaiset taimistoviljelijät tekevät kerrassaan erinomaista työtä, josta heidän on syytä olla ylpeitä!

Aina ei kaikkia upean suunnitelman täsmälajikkeita löydy kotimaisena tuotantona, mutta kannattaa ehkä miettiä voisiko ne korvata melkein identtisellä lajikkeella, jota viljellään Suomessa. Jos oma intressi tai omat taidot eivät riitä tuohon pohdintaan, niin aina voi pyytää apua ammattilaiselta.

Kuvien perennat ovat kotimaisia – Björkvallin Taimiston kasvatteja.

Kaunis keveä perhonen
lentää kukasta kukkaan
lemmikistä neilikkaan,
sinikellosta apilaan
ja sieltä nurmen nukkaan.

Kaunis iloinen perhonen
kukkien mettä maistaa
niityillä sinisillä.
Aina on kiire sillä.
Ihana aurinko paistaa.

(Tsekkiläinen kansanruno, käännös Eeva-Liisa Manner)

Olen huono perhostuntija, joten olen erittäin kiitollinen erinomaisesta ja palkitusta Luontoportista. Perhoset ovat kauniita, ja lasken herkästi työkalun kädestäni pysähtyäkseni ihailemaan perhosten lentoa omassa puutarhassani. Niistä on hyötyä pölyttäjinä, aivan kuten mehiläisistä, kimalaisista ja kukkakärpäsistä.

Perhoset viihtyvät niityillä ja kedoilla. Kun perinnemaisemat harvinaistuvat, perhoslajit vähenevät. Ylihoidetut ja tiukkaan parturoidut nurmikot sekä pitkälle jalostetut tuontikasvit eivät muodosta sellaista monimuotoista ympäristöä, joka houkuttelisi perhosia. Jokainen voi omilla valinnoillaan luoda perhosille suotuisan ympäristön. Eikä siihen tarvita kokonaista pihaa – myös parvekkeesta voi tehdä perhosystävällisen.

Ruotsin Luonnonsuojeluyhdistys on listannut perhospuutarhan kultaiset säännöt seuraavasti.

Perhoset tarvitsevat ravintoa koko elämänsä ajan. Toukka syö isäntäkasvia, ja aikuinen perhonen imee mettä. Muista huomioida perhosten kasvitarve koko niiden elinkaaren ajaksi.

Perhospuutarhan perustavan on siis syytä olla jopa hieman huolimaton rikkakasvien kitkemisessä. Pihan laidoille tai vaikka kompostin viereen on hyvä jättää kasveja perhosten lastentarhaa varten.

Istuta voimakkaan värisiä mesikasveja.

Tuosta säännöstä olen osittain eri mieltä… Perhoset valitsevat kukan sen värin, muodon ja tuoksun perusteella, ja eri lajeilla on erilaiset mieltymykset. Päiväperhosille suosittuja värejä ovat purppura, violetti ja keltainen, kun taas yöperhoset pitävät enemmän vaaleista, jopa ihan valkoisista, kukista.

Suosi yksinkertaisia ja vanhoista kannoista peräisin olevia kasveja. Monet pitkälle jalostetut kasvit eivät tuoksu ja niissä on niukasti mettä.

Perinnekasvit kuuluvat itseoikeutetusti perhospuutarhaan!

Kevään kukkapuute on pullonkaula monelle perhoslajille. Istuta aikaisia kukkijoita.

Hyvässä perhospuutarhassa kukkii itse asiassa läpi kesän.

Istuta mesikasvit ryppäisiin, ei erilleen kasvi sinne ja toinen tänne. Silloin perhoset löytävät kasvit helpommin.

Myös toukkien isäntäkasvit on syytä kasvattaa ryppäissä, ettei ravinto lopu. Nokkoset, hernekasvit ja ristikukkaiskasvit ovat monien perhoslajien isäntäkasveja.

Syyssyrikkä, mäkimeirami (= oregano), laventeli, timjami ja ohdakkeet ovat erinomaisia mesikasveja.

Perusta perhosravintolasi mieluiten tuulelta suojattuun ja aurinkoiseen paikkaan.

Älä käytä mitään kemikaaleja torjunta- tai lannoiteaineena.

(kuva: Naturskyddsföreningen)

Jos perhosystävällinen puutarha kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi tutustumista Riku Cajanderin sympaattiseen kirjaan ’Puutarhan parhaat perhoskasvit’. Kirja kertoo perhosten ja kasvien yhteiselosta sekä listaa hoito-ohjeineen kirjoittajan oman subjektiivisen ”perhoskasvien top 100 –listan”. Ja löytyy sieltä myös perhoskiljun teko-ohje…

Voit myös katsoa tämän videon:

1990-luvun alussa Suomi ajautui talouskriisiin. Työttömyysaste nousi vuosikymmenen alun muutamasta prosentista huippulukemaan 16,6 % vuonna 1994. Maassamme oli lähes puoli miljoonaa työtöntä, joilla oli paljon aikaa ja vähän rahaa. Laman myötä kiinnostus hyötyviljelyyn kasvoi ja viljelypalstoista tuli kysyttyjä. Hyötyviljely palasi myös kotipihoille, josta se oli saanut väistyä nurmikon ja kukkapenkkien alta hyvinvoinnin lisääntymisen ja kauppojen laajentuneen tarjonnan myötä.

Maailma ympärillä oli muuttunut turvattomammaksi, ja sen vastapainona haettiin turvaa kodista. Kodin rakentamiseen liitettiin hyppysellinen nostalgiaa, ja uusvanhoista puutaloista tuli suosittu vaihtoehto niille, joilla oli varaa rakentaa.

(kuva: talonrakentaja.fi)

Nostalgia ulottui myös puutarhaan, jonne taas mieluusti istutettiin perinnekasveja. Omenapuut ja marjapensaat kokivat uuden tulemisen.  Koska pihat olivat pieniä, niin monen lajikkeen perheomenapuista tuli suosittuja. Pensaista pihaan kuuluivat itseoikeutetusti mm. syreenit, pensasruusut ja hortensiat.

Myös perennapenkkien luonne muuttui. Massaistutuksista luovuttiin ja penkkiin sommiteltiin pienempiä ryhmiä. Tavoitteena oli kaunis ja runsas kukinta läpi kesän. Penkit saatettiin reunustaa pyöreillä luonnonkivillä. Hoidon helpottamiseksi ja kasvien värin korostamiseksi käytettiin usein katetta.  Koska pihat olivat pieniä ja haluttiin runsautta, otettiin runsaasti vaikutteita ns. Cottage garden –tyylistä.

(kuva: gardenoasis.co.uk)

Istutuksia täydennettiin ruukuistutuksilla, ja ruukkuun sopivat niin kukat kuin yrtitkin.

Neuvostoliiton kaatumisen ja Viron itsenäistymisen myötä markkinoille saatiin uusia ja mielenkiintoisia virolaisia kärhöjä.  Pienessä pihassa köynnökset eivät vie paljoa tilaa, joten kärhöistä tuli suosittuja.

Uuden vuosituhannen lähestyessä pihojen monimuotoisuus lisääntyi.  Vuosikymmenelle tyypillistä pihaa oli entistä vaikeampi löytää.

Talojen tasakattobuumi hiipui hiljalleen 1980-luvulla. Valmiiden talopakettien suosio kasvoi ja omakotitalojen rakentaminen teollistui. Uutta oli se, että talomallistojen perustyyppejä voitiin muunnella asiakkaan tarpeen mukaan.

(kuva: rautia.fi)

1980-luku oli vahvaa nousukautta. Hyötykasviviljely oli alamaissa – saihan marketeista jopa joitakin eksoottisia vihanneksia ja hedelmiä.  Siirtolapuutarha- tai palstaviljely ei kiinnostanut juppeja pätkääkään, vaikka Martat tekivät parhaansa syötävien puutarhatuotteiden edistämiseksi.

Tonttikoot pienenivät entisestään. Nurmikko ei ollut enää välttämätön, vaan se saatettiin korvata kokonaan puu- tai betonilaatoilla. Koska naapurit olivat entistä lähempänä, erilaisten näkösuojakasvien tarve lisääntyi. Näkösuojaksi hankittiin mieluusti pieneen tilaan mahtuvia ainavihantia puita ja pensaita. Yksi vahva aitakasvisuosikki oli tuijat.

(kuva: thujabranant.se)

Lisääntyneen matkailun myötä pihoihin hiipi pikkuhiljaa vaikutteita Etelä- ja Keski-Euroopasta. Näyttävät saviruukut, takorautaiset ruukkutelineet ja pienet vesiaiheet ilmestyivät moneen pihaan. Se miten hyvin ne sopivat yhteen suuren suosion saaneiden valkoisten muovikalusteiden kanssa on toki makuasia.

Perennapenkeissä kukinta sai usein jäädä sivuosaan – suosittuja olivat erilaiset näyttävät lehtiperennat. Aikakauden suosikkiperennoja olivat esimerkiksi kuunliljat, kilpirikko ja keijunkukat.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Perennojen lisäksi suosittuja olivat myös erilaiset pikkupensaat ja pienet koristepuut. Pienet pensasangervot, moni-ilmeiset pensaskanukat ja takuuvarma seppelvarpu löytyvät monesta alkuperäisestä 1980-luvun pihasta.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: Wikimedia Commons)

Puutarhanhoito oli 1980-luvulla ”mummojen hommaa”, ja kasvun ihme oli kaupunkilaisille entistä vieraampaa. Mutta sitten kupla puhkesi…

1970-luvulla muutto maaseudulta kaupunkiin rauhoittui, mutta asuntoja tarvittiin edelleen lisää. Hellahuone tai omakotitalon yläkerran alivuokralaiselo haluttiin vaihtaa väljemmäksi asumiseksi ja betonielementtisiä kerrostalolähiöitä nousi kuin sieniä sateella. Kaikki eivät halunneet kerrostaloviidakkoon, joten myös rivi- ja omakotitaloja rakennettiin runsaasti.

Vanhoilla omakotitaloalueilla aloitettiin tonttien pilkkominen ja rakentamisesta tuli entistä tiiviimpää. Erittäin suosittuja olivat yksikerroksiset ja tasakattoiset talot, joissa usein tiiliverhoilu. Kunpa siihen maailman aikaan olisi arvostettu ja osattu rakentaa viherkattoja…

(kuva: ideapihat.fi)

Tontit pienenivät, mutta edelleen toivottiin pientalopihalle yksityisyyttä. Niinpä sangen suosituksi tulivat erilaiset atrium-tyyppiset pihat sekä niiden yhteyteen rakennetut kiinteät tiiligrillit ja kesäkeittiöt. Hyötyviljely oli menneiden sukupolvien juttu, mutta pihalle saatettiin kuitenkin haluta jokunen marjapensas ja kenties omenapuu. Kysyntä monen lajikkeen perheomenapuille oli luotu, vaikka ne nousivat suureen suosioon vasta reilusti myöhemmin.

Pihat olivat usein suorakaiteen muotoisia. ”Moderni kulmikkuus” oli päivän sana, ja niinpä pihojen istutusalueetkin olivat nauhamaisia ja yhtenäisiä. Kovien pintojen toteuttamisessa liuskekivet saivat väistyä. Tilalle tulivat isot betonikivet – paino nimenomaan isolla. Usein betonikivet olivat paikalle valettuja. Pihan tiukkaa symmetriaa saatettiin rikkoa vesiaiheella.

Pihalta toivottiin helppohoitoisuutta, mutta samalla näyttävyyttä. 1970-luvulla pihoille rynnivät erilaiset havupensaat, joita käytettiin sekä maanpeittäjinä että isoina ryhminä. Erittäin suosittu oli kääpiövuorimänty.

(kuva: suomalainentaimi.fi)

Perennaistutukset olivat usein puistomaisia. Massaistutukset olivat suosittuja, ja perennat saivat mieluusti olla sekä lehdiltään näyttäviä että korkeita. Suosittuja perennoja olivat esimerkiksi nauhukset ja liuskavaleangervot

(kuva: suomalainentaimi.fi)

(kuva: Arboretum Mustila)

Pihalla piti ehdottomasti olla myös kesäkukkia. Ne istutettiin usein ruukkuihin, jotka sijoitettiin talon betonilaattaiselle tai puiselle terassille. Taimimyymälöille tämä oli tervetullutta, kun itse siemenestä viljellyt kesäkukat vaihtuivat ostotaimiin. Suosittuja kesäkukkia olivat esimerkiksi petuniat ja samettikukat.

Pihoille istutettiin myös lehtipensaita, joilla helposti saatiin pieneen pihaan puistomainen vaikutelma. Suosittuja pensaskasveja olivat kiiltotuhkapensas, japaninhappomarja, pensashanhikki ja pihlaja-angervo. Koska haluttiin runsautta, niin unohdettiin valitettavan usein se, että pensaat ajan myötä kasvavat. Niinpä sangen usein törmää 1970-luvun alkuperäisessä pihassa siihen, että tilantarve arvioitiin aikanaan väärin ja pensaat ovat melko tehokkaasti vallanneet koko pihan.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva: suomalainentaimi.fi)

(kuva: Wikimedia Commons)

1950-luvulla muutto maalta kaupunkiin yleistyi. Rakentaminen jatkui ja kaupunkien lähiöt kaavoitettiin. Kaikkea maata ei varattu kerrostaloille, vaan lähiöihin nousi myös pientaloja ja rivitaloja. Pientalomarkkinoilla uutta olivat valmiit talopaketit, jotka hiljalleen syrjäyttivät tyyppipiirrosten mukaan tehdyt puutalot. Samalla alkoi tonttien koon laskusuunta.

(kuva: senera.fi)

Kauppojen valikoimat kasvoivat, joten hyötykasvien kotitarveviljelyn merkitys väheni. Kasvimaa sai väistyä. Se korvattiin perheen yhteisen ja lisääntyneen vapaa-ajan temmellyskentäksi sopivalla nurmikolla, ja kenties pienellä mansikkamaalla. Vaurastumisen myötä pystyttiin hankkimaan nurmikon hoitamiseen ensimmäinen moottoroitu puutarhatyökalu – ruohonleikkuri. Pihalle haluttiin usein myös ”ulkohuone”, joka toteutettiin laatoituksella. Yleisimmin käytetty kovan pinnan materiaali oli liuskekivi.

(kuva: PerresMotorNostalgi)

Oleskelupiha oli usein talon takana, joten eritoten sisääntulolla haluttiin viestiä kasvaneesta elintasosta.  Sisääntuloon panostettiin, ja suosittuja olivat näyttävät ja kukkivat pensaat. Yleisiä sisääntulon komistajia olivat pensashanhikit, alppiruusut ja erilaiset pensasruusut. Eritoten rapattujen talojen seinustalla säleikkövilliviini oli suosittu.

Kiinnostus luonnonsuojelua kohtaan alkoi jo 1960-luvun alkupuolella. Martoilla vuoden 1963 teema oli  ’Taitovuosi’ ja silloin kotipuutarhaneuvonnassa kiinnitettiin huomiota maisemanhoitoon ja luonnonsuojeluun.  Keskeiseksi osaksi maisemanhoitoa nostettiin kodin lähiympäristön lisäksi myös oma pihapiiri.

Pihapiirissä suosittiin isoja kasvustoja muodostavia perennoja, eikä suurikukkaisuus ollut lainkaan haitaksi – päinvastoin. Niinpä tuon aikakauden suosikkeja olivat mm. pionit, nauhukset ja isotöyhtöangervo. Kasvustonsa ansiosta näyttävä vuorenkilpi oli myös sangen suosittu.

1960-luvulla taimimyymälät lisääntyivät ja kauppoihin saatiin ensimmäiset astiataimet. Markkinoille saatiin myös uusi tuote – erityisesti koristekasveille kehitetty lannoite.  Ensimmäiset askeleet nykyaikaiseen puutarhanhoitoon oli otettu.

Sodan jälkeen maassamme alkoi voimakas jälleenrakentamisen kausi. Uusia koteja tarvittiin puoli miljoonaa kappaletta – pommitettujen tilalle ja evakoille – ja niitä piti saada sekä nopeasti että edullisesti. Niinpä omakotitalot rakennettiin Suomen Arkkitehtiliiton Jälleenrakennustoimiston ohjeiden ja standardien mukaisesti. Syntyi puolitoistakerroksinen puurakenteinen rintamamiestalo, jonka tyyppipiirrosten mukaan hartiapankkirakennettiin vielä pitkälti 1950-luvun puolella.

(kuva: rakentaja.fi)

Materiaalivalikoima oli suppea ja rakentajien käyttövarat äärimmäisen niukkoja. Niinpä talon lisäksi myös puutarha piti rakentaa omin voimin ja mahdollisimman halvalla. Puutarhaan kuului ehdottomasti kasvimaa, hedelmäpuita ja marjapensaita, koska näin saatiin perheen ruokavalioon myös vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Kotipuutarha-lehti ja Martat tekivät parhaansa opettaakseen kansalle miten hyötykasveja viljellään.

Tontit olivat isoja, joten puutarhaan mahtui mainiosti hyötykasvien lisäksi myös koristekasveja sekä hillityn kokoinen nurmikko. Pihan kulkuväylät päällystettiin yleensä kivituhkalla ja jos rahat riittivät pienimuotoiseen laatoitukseen, niin käytettiin ensisijaisesti liuskekiveä. Pihan oleskelualue eroteltiin usein talosta ja muusta piha-alueesta pensasistutuksin. Niinpä monen rintamamiestalon pihassa on edelleenkin syreenimaja.

Puutarhasuunnitteluun otettiin jossakin määrin mallia suomalaisesta luonnosta. Niinpä koivut olivat suosittuja sekä pihapuuna että kujanteena. Pihalle saatettiin myös rakentaa pieni kivikkoryhmä, johon kivet haettiin lähimetsästä. Kuusi oli suosittu aitakasvi.

Kukkapenkki hehkui usein keltaisen, oranssin, punaisen ja liilan sävyissä. Kasvit saatiin usein jakotaimina naapurustosta ja ne edustivat kestäviä ja varmoja maatiaiskantoja. Suosittuja kukkapenkin kasveja olivat mm. akileijat, leimut, harmaamalvikki, kultapiisku, palavarakkaus ja kultapallo. Kukkapenkkiin laitettiin mieluusti myös halpoja ja helposti lisättäviä kylvökukkia – esimerkiksi kehäkukkaa.

Nykyisin vanhan rintamamiestalon piha on usein rehevän vehreä. Iso kasvimaa on todennäköisesti saanut väistyä isomman nurmikon tieltä, tai se on korvattu istutuslaatikoilla. Mutta tähän aikaan vuodesta siellä aika varmasti kukkii omenapuu…

Suomalainen piha- ja puutarhakulttuuri on käynyt läpi aikamoisen mullistuksen viimeisen 70 vuoden aikana. Pihat ja puutarhat eivät kuitenkaan ole muuttuneet erillään muusta kehityksestä, vaan heijastavat itse asiassa vahvasti muutoksia sekä yhteiskunnassa että arkkitehtuurissa.

Aika ajoin asiakkaani kysyvät minulta mitä kasveja ’saa’ ja mitä ’ei saa’ laittaa omalle pihalle. Taustalla on pohdinta oman kodin ja pihapiirin edustamasta aikakaudesta, ja valitettavan usein myös tuttavan tokaisusta, että ”ethän sinä voi sellaista laittaa tällaiselle pihalle!”. On toki hienoa ja arvokasta kunnioittaa perinteitä, mutta mielestäni joku yksittäinen kasvilaji ei perinnettä tuhoa. Jos joku rakastaa tuijia (Thuja) ja ehdottomasti haluaa sellaisen rintamamiestalonsa pihalle, niin siitä vaan. Tokkopa kukaan yrittää löytää rintamamiestalonsa olohuoneeseen mustavalkoista putkitelkkaria, vaikka sellainen jos mikä olisi talon henkeen sopiva…

Edustan siis kasvivalintojen suhteen liberaalia koulukuntaa. Eikä talon ja pihapiirin aikakautensa mukaisen hengen luominen ole ensisijaisesti yksittäisistä kasveista kiinni, vaan kyse on kokonaisuudesta. Kokonaisuuteen vaikuttaa monet tekijät, ja niiden oivaltaminen edellyttää usein pienimuotoista henkistä aikamatkaa oikealle vuosikymmenelle. Vuosien saatossa pihatuotteiden ja –kasvien tarjonta on kasvanut räjähdysmäisesti, joten aikamatkan lisäksi oikeanlaisen kokonaisuuden luominen edellyttää myös omanlaistaan luovuutta.  Uudet materiaalit palvelevat usein vanhoja paremmin, kunhan niitä käytetään menneen ajan henkeen sopivalla tavalla.

On toki jokaisen oma asia haluaako pihan henkivän talon aikakautta. 2000-luvun puutarhakulttuuri on äärimmäisen salliva – tyylejä ja teemoja löytyy takuuvarmasti jokaisen makuun. Tiukan symmetrian ja kurinalaisen värimaailman ystävä on aivan yhtä ”pihatrendikäs” kun rönsyilevän, runsaan ja väreiltään riemunkirjavan pihan omistaja. Eläköön valinnan vapaus!

Koska moni kuitenkin jossakin määrin tuntuu pohtivan oman pihan syntyajan tyylejä ja kasveja, niin päätin ottaa sodanjälkeiset, viime vuosituhannen pihat tarinoinnin aiheeksi.

Niinpä tämä on pienimuotoisen juttusarjan johdanto. ”Stay tuned…”

Sarjan osat löydät täältä:

• 1940-50 -luku: Juoksuhaudantien aikalaiset
• 1950-60 -luku: Puutarhassa pärisee
• 1960-70 -luku: Tiiliä ja tasakattoja
• 1980-luku: Näyttäviä lehtiä
• 1990-luku: Paluu menneeseen
• 2000-luku: Antaa kaikkien kukkien kukkia

Kotimaan puutarhamessukausi alkoi tänä viikonloppuna Turun Piha & Puutarha -messuilla. Viikon päästä on tarjolla Helsingin Kevätmessut ja siitä viikon päästä Tampereen Supermessut. Melko kattava lista tulevista alan tapahtumista löytyy Puutarhaliiton kotisivulta.

Turun messuilla oli kolmelle hallille omat teemansa: Pihan kuningattaret, Piha ja terassi sekä Keittiöpuutarha, joka piti sisällään myös työkalut. Kovasti olisin toivottanut tervetulleeksi muunkinlaiset teemat, tyyppiä viikko sitten järjestetyn Tukholman Nordiska trädgårdar -messun ’Urban fägring’ (vapasti käännettynä ’urbaani ihanuus’).

Helsingin messuja olen kritisoinut siitä, että kävijän on vaikea löytää oikeastaan mitään, kun kaikki näytteilleasettajat ovat sikin sokin sekaisin keskenään – työkalu siellä, ja toinen täällä ja välissä vähän kirjoja ja siemeniä ja keittiön ihmetyökaluja. Turun suhteen odotusarvo oli nyt korkealla – josko siellä olisi ryhmitelty näytteilleasettajat kävijäystävällisemmin, koska sitähän tuo teemoitus hieman lupasi. Lienee paikallaan sanoa, että en ole aiemmin Turun puutarhamessuilla käynyt, enkä edes koko messu- ja kongressikeskuksessa, jossa ne pidetään.

Messukokemus oli kaikilta osin miellyttävä. Halleissa oli avaruutta ja väljyyttä, joka ei johtunut pelkästään siitä että käyntini sijoittui arkipäivään. Toki messuilla oli esillä paljon sellaista, jonka yhteys pihaan ja puutarhaan ei minulle aukea, mutta jostakin kumman syystä se ärsytti paljon vähemmän kun yleensä. Kenties se johtui siitä, että ”alan tarjonta” oli – odotusten mukaisesti – selkeästi ja loogisesti ryhmitelty. Siitä Turun messu- ja kongressikeskukselle täydet pisteet!

Messujen tavoite oli hyvin selkeästi saada aikaan välitöntä myyntiä näytteilleasettajille. Kenties siksi tuntui ettei reppuun kertynyt juurikaan mitään uusia ideoita tai oivalluksia. Paluumatkalla junassa oivalsin, että ainoa ”trendi” joka jäi mieleen oli keinorottinkihuonekalut terasseille…

Yksi mielenkiintoinen uusi tuttavuus messuilta löytyi, nimittäin puutarhakauppa Pavunvarsi. Pavunvarrella on myymälät Turussa ja Tampereella, mutta myös kattava verkkokauppa. Pavunvarren missio on tehdä puutarhanhoidosta ympärivuotinen harrastus, ja tarjoavat siksi runsaasti siihen tarvittavaa välineistöä. Kaupasta löytyy kaikenlaista myös kesäpuutarhureille.

Messujen yleiskoristelualue oli ihan nätti. Valitettavasti vaan lähes kaikki eri otsikon alla esitellyt mallipihat muistuttivat kovasti paljon toisiaan. Kukkia oli käytetty todella runsaasti, mutta aina niitä samoja, ja kenties siksi oli niin samannäköistä. Toki valituissa väreissä oli eroja, mutta…

Yksi alue poikkesi minusta edukseen, nimittäin ’Metsän tuntua’, jonka oli suunnitellut Paula Tiittanen (Pihamestarit Tiittanen). Siinä oli käytetty kunttaa ja siinä oli – nimen mukaisesti – aidosti metsän tuntua. Ei siitä mihinkään pääse, että metsäpohja on kaunis! Se miten järkevää sellaisen käyttö on, tai mihin se aidosti sopii, on sitten taas ihan oma aiheensa.

Makuja on erilaisia – mikä mallipiha on sinun suosikkisi?

’Metsän tuntua’

’Metsän tuntua’

’Pihatilliä ja pastellia’

’Värien riemua’

’Värien riemua’

’Helppohoitoisuutta’

’Valkoista ja vihreää’

’Valkoista ja vihreää’

’Salainen puutarha’

’Salainen puutarha’

’Puuta ja terästä’

’Puuta ja terästä’

’Pelkistettyjä muotoja’

Hämmästyksekseni huomasin, että työhuoneeni ikkunan alla vähäinen lumi on sulanut ja paljastanut nurmikon. Linnut ilahduttavat varsinkin aamuisin laulullaan, valon määrä on lisääntynyt ja uudet siemenluettelot ovat ilmestyneet. Sieltä se taas tekee tuloaan – kevät!

Tähän aikaan vuodesta on hauska tutustua alan gurujen ajatuksiin alkaneen vuoden puutarhatrendeistä. Brittiläiset ovat niissä yleensä erityisen luovia, mutta eivät ole vielä tainneet herätä lumikellohurmoksestaan. Ainoa, mitä nyt ennustavat on, että sikäläiset puutarhat tulevat olemaan tänä kesänä tulvillaan punaisia unikkoja (Papaver).  Varsinkin Brittiläisen kansainyhteisön maissa punainen unikko on ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivän symboli, jolla kunnioitetaan sodan veteraaneja. Ja tänä vuonnahan tulee kuluneeksi sata vuottaa ensimmäisen maailmansodan syttymisestä.

Yhdysvaltalaisen Garden Media Groupin mukaan nyt halutaan viettää yhä enemmän aikaa ulkona. Näin ollen puutarhasta tulee yhä enenevässä määrin kotiin kuuluva huone taivasalla, ja tuo ”huone” halutaan sisustaa siinä missä katon alla olevat huoneetkin. Niinpä puutarhakalusteille, ulkokeittiöille ja erilaisille patioratkaisuille ruukkuineen tulee olemaan entistä enemmän kysyntää. Laajamittainen puutarhan sisustaminen on sangen iso investointi. Siksi kannattaa harkita ammattilaisavun käyttöä suunnitteluvaiheessa, jos haluaa tehdä isomman remontin.

Sisutettuun pihaan kuuluu myös erilaiset koristeet, ja ne voi valita niin, että niistä on samalla hyötyä. Suosittuja ovat hyönteishotellit, lintujen ruokintapaikat ja linnunpöntöt.  Sisustuselementit voivat olla myös kierrätystavaraa. Jos varastosta tai kirpparilta löytyy vanhoja puulaatikoita tai kauhtuneita (ulkoilman kestäviä) huonekaluja, niin niiden käyttäminen sisustuselementtinä on nyt trendikästä. Sisustusliikkeistäkin niitä toki löytyy, mutta ovat niissä usein hintavia.

Tiukat suorat linjat ja orjallisesti tietyn tyylisuuntauksen mukaan valitut kasvit ovat ’out’. Puutarhassa leikitellään muodoilla, joten Barbapapan muotoinen kukkapenkki on ihan trendikäs. Kasvivalinnoissa monikulttuurisuus on valttia. Eri aikakausia, maita ja tyylisuuntia edustavat kasvit saavat nyt olla sulassa sovussa. Kasvivalinnoissa kiinnitetään myös entistä enemmän huomiota siihen, että puutarha on mahdollisimman houkutteleva mehiläisille ja muille mesikasvien ystäville.

’Superfood’ on päivän sana, ja mistäpä saisi parempaa superia kuin omasta puutarhasta? Sen lähempänä tuotettua ei voi saada. Hyötykasvien viljely ei edellytä omaa pihaa tai palstaa – pienessä mittakaavassa se onnistuu vallan mainiosti myös parvekkeella. Mitäpä jos kokeilisit tulevana kesänä vuoden vihannesta – erikoistomaatteja? Oletettavasti sekä siemeniä että taimia tulee olemaan tarjolla hyvinkin runsaasti. Tai käytä yrttejä kesäkukkaistutuksessa vihreänä.

Sekä GMG:n että The Herald’in trendikatsauksessa hymyilytti se, että niissä kirjataan miehet ”puutarhatrendiksi”.  Yhdysvalloissa miesten ensisijainen kiinnostus puutarhaa kohti ei kuulemma johdu kauneusarvoista, vaan hyötyviljelystä. Omat olutmaltaat ja viinirypäleet tai marjat kotiviiniä varten sekä chilit ovat miesten viljelylistan ykkösenä. Täällä meillä ollaan kyllä tässä(kin) asiassa tasa-arvoisempia – sen olen nähnyt sekä asiakaskunnassani että lähipiirissäni.

Niissä puutarhatrendikatsauksissa, joihin olen tähän mennessä tutustunut, on ollut oikeastaan vain yksi ihan uusi juttu – vapaasti käännettynä ”sormenpääpuutarhurointi”. Kuvien jakaminen ja erilaiset keskustelupalstat ovat olleet suosittuja jo monta vuotta, mutta minulle uutta oli runsaslukuinen määrä erilaisia puutarha-aiheisia mobiilisovelluksia. Suomenkielisenä löytyy ensisijaisesti puutarhalehtien sovelluksia ja sitten tietty Plantagenin ”puutarhuri taskussasi”, mutta englanninkielisten sovellusten kirjo on todella laaja! Ihan heti en oivalla niiden käyttökelpoisuutta, koska älypuhelimet ja tabletit eivät ole järin mullankestäviä. Mutta ehkä nuo ovat ihan näppäriä suunnitteluun tai sohvalla haaveiluun – mene ja tiedä. Kenties innostun jossakin vaiheessa testaamaan…

Jos haluat tutkailla vuoden 2014 puutarhatrendejä kuvamuodossa, niin Pinterestistä löytyy niille oma taulu.