Vihertantan tarinoita

Pääsiäinen lienee se aika vuodesta, jolloin moni täysin viherpeukalotonkin tarttuu siemeniin ja kasvattaa rairuohoa. Se on viljelijää palkitseva kasvi jos mikä – itää nopeasti ja varmasti, eikä tarvitse kasvualustaksi välttämättä edes multaa.

Rairuoho, tiput ja munat, niistähän se pääsiäisen tunnelma syntyy. Ja ehkä mämmistä – tuo joidenkin suuri herkku ja toisten suuri inhokki.

(kuva: Flickr)

Pääsiäismunilla ja niiden koristamisella on pitkä historia. Meillä munien värjääminen ja maalaaminen kuitenkin yleistyi koko maassa vasta 1900-luvulla. Värjäämisessä voi – ja kannattaa – suosia luonnon omia väriaineita.

Värjääminen on helppoa:

• Raa’at kananmunat laitetaan kattilaan ja päälle kaadetaan vettä, väriä antava aine ja ½ ruokalusikallinen etikkaa
• Munat keitetään kypsäksi (miedolla lämmöllä 10 minuuttia)
• Munat saavat jäähtyä väriliemessä – mitä kauemmin ne hautuvat liemessä, sitä voimakkaampi värisävy.

Jos haluaa muniin kuvioita, niin sekään ei vaadi erityistaitoja. Vaaleampia raitoja saa laittamalla munan ympärille villalankaa tai kuminauhoja. Kuvioita kuoreen saa leikkaamalla voipaperista haluamansa kuviot tai käyttämällä vaikka persiljan lehtiä. Kuvio painetaan munan kuoreen ja muna laitetaan sukkahousunpalaan, joka pitää kuvion paikallaan. Marmoroidun kuoren saa käärimällä kananmunan ja ”väriaineen” folioon ennen keittämistä.

(kuva: enlagomdosgront.se)

Luonnonmukaisia värejä käyttävälle on tarjolla laaja väriskaala:

• keltainen – curry, kurkuma
• vaaleankeltainen – porkkana
• oranssi – appelsiinin kuoret
• kellanruskea – sipulinkuoret
• ruskea – kahvi , musta tee
• vihreä – pinaatti, koivunlehdet
• sininen – punakaali
• siniharmaa – mustikka
• punainen – punasipulin kuoret, punajuuriliemi
• vaaleanpunainen – vadelmat, puolukat, karpalot
• tiilenpunainen – paprikajauhe
• liilanpunainen – rypälemehu, punaviini

Väriaineena käytettävät marjat voivat olla pakasteita. Ja kaikenlaisella voi kokeilla, kunhan muistaa että käyttää myrkytöntä.

(kuva: ramsamsaa.blogspot.fi)

Ja eikun värjäilemään.

Hyvää Pääsiäistä!

Viime aikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon luonnon terveysvaikutteisuudesta. Suomen Akatemian tutkimuksen mukaan mieliala paranee selvästi, jos ihminen viettää vähintään viisi tuntia kuukaudessa esimerkiksi puistoissa tai käy luontokohteessa kahdesta kolmeen kertaan kuukaudessa. Luonnossa syke ja verenpaine laskevat lähes välittömästi. Henkisen hyvinvoinnin lisäksi monipuolinen luontokosketus voi myös estää allergioita.

Niinpä kaikki ne, joilla on oma puutarha, viljelypalsta tai piilopirtti luonnon keskellä ovat onnekkaita. Heidän tuskin tarvitsee turvautua nyt Suomeenkin rantautumassa olevaan luonto- ja puutarhaterapiaan. Mutta kun lähes puolet Suomen asuntokunnista asuu kerrostaloissa, niin kysyntää tuolle terapiamuodolle aivan varmasti on. Terapialta voi kuitenkin välttyä, jos harrastaa ennalta ehkäisevää itsehoitoa. Aina ei tarvitse mennä lähipuiston penkille istuskelemaan, koska vaihtoehtoja on todella runsaasti.

Kaupunkiviljelyä Pikku-Huopalahdessa

Puisto on helppo vaihtoehto, ja valinnanvaraa on ihan mukavasti. Oman paikkakunnan puistoihin voi perehtyä yksinkertaisesti googlaamalla Kaupunki + puisto – lähes kaikilla kaupungeilla on verkossa jotakin tietoa puistoistaan. Helsingin kaupungin Vihreät sylit –sivustolla esitellään laaja valikoima kävelyretkiä kaupungin puistoihin ja myös kartanopuistosta on verkossa hyvä tietopankki. Myös Tampereen kaupunki on panostanut puistotiedon jakamiseen.

Helsingin Kaivopuisto

Jos haluaa hieman eksoottisemman puistokokemuksen, niin kannattaa suunnata kasvitieteelliseen puutarhaan. Tietoa kaikista Suomen 11 kasvitieteellisestä puutarhasta löydät täältä.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha

Monessa kasvitieteellisessä puutarhassa on kasvihuone, jossa voi käydä ympäri vuoden. Myös Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa voi käydä hoitamassa itseään vuodenajasta riippumatta.

Helsingin Talvipuutarha

Piipahduksen siirtolapuutarhan voit suunnitella tutustumalla eri puolella Suomea oleviin puutarhoihin Siirtolapuutarhaliiton kotisivulla (ks. kohta ’Jäsenyhdistykset’). Kyllä – siirtolapuutarhaan saa mennä, vaikka siellä ei olisi omaa tai tuttavan mökkiä! Lähes kaikki siirtolapuutarhat ovat asemakaavassa kunnan yleistä puistoaluetta, ja avoimia kenelle tahansa. Palstoille ei toki saa mennä kutsumatta, mutta aidan yli voi vallan hyvin aloittaa jutustelun – viljelijät kertovat yleensä mielellään omista kasveistaan. Äläkä hämmästy jos täysin vieraat ihmiset tervehtivät sinua – ainakin omassa siirtolapuutarhassani on tapana tervehtiä kaikkia vastaantulevia. Vierailijan tunnistan hölmistyneestä katseesta.

Talin siirtolapuutarhan alkuasukas

Jos haluaa luontohoitoa muualla kun urbaanissa ympäristössä, niin kannattaa suunnata retkelle vaikkapa kansallispuistoon tai luonnonsuojelualueelle. Metsähallituksen luontoon.fi  -sivustolta löydät kerrassaan erinomaisen retkikohdehaun.

Jos metsään haluat mennä nyt…

Yhteisöllisen luontokokemuksen saa osallistumalla järjestettyyn luontoretkeen. Ainakin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella valtaosa kuntien järjestämistä retkistä ovat maksuttomia. Pääkaupunkiseudun retkikalenterin löydät täältä. Tampereen tämänvuotista retkiohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta seuraa tätä sivua. Luontoretkielämyksiä voit käydä maistelemassa vaikka Nature360:n Retkirepussa.

PIDÄ ITSESTÄSI HUOLTA!

Mene pihalle, puistoon, siirtolapuutarhaan, metsään, retkelle…

Joku outo voima vetää vihermessuille. Kenties tuo voima pulppuaa ajankohdasta, ovathan kuluttajille suunnatut puutarha- ja pihamessut eräänlainen virallinen kevään merkki. Ammattilaisen kevätkausi on toki alkanut jo aiemmin, mutta olen havainnut, että messut herättävät myös puutarhaharrastajat talvihorroksestaan.

Eilen vierailin Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilla. Messujen neljästä tapahtumasta eniten kiinnosti – luonnollisesti – Oma Piha –osio. Kiitän ja kumarran Pasilan suuntaan, koska tänä vuonna messujen näytteilleasettajat oli ryhmitelty todella kävijäystävällisesti. Koneet, päällysteet, kalusteet, kasvimateriaalit (kukat, siemenet, sipulit) yms. olivat kaikki omissa osissaan hallia, ja oli helppo poimia tarjonnasta juuri se mikä itseä kiinnosti.

Kiitos myös messujen yleiskoristelualueen sangen kattavasta pienten havukasvien esittelystä – ja eritoten siitä, että kasvit oli varustettu nimikylteillä. Pieni asia sinänsä, mutta erinomaista palvelua messukävijälle.

Kovasti ilahdutti myös se, että messuilla huomioidaan pikkuväki – ihan niin kuin viikko sitten Turussakin. Lapsille oli tarjolla mm. mansikoiden istuttamista ja leikkokukkamuffinssien leipomista. Kerrostalolapsen kosketus luontoon ja kasvun ihmeeseen ei synny itsestään, vaan edellyttää toimenpiteitä. Ei siihen toki välttämättä messuja tarvita – ihan voi vaikka aloittaa rairuohosta, kun pääsiäinenkin on tulossa. Ja kovin ilahduttavaa on ollut kuulla päiväkodista, jonne lapset saavat viedä vaikka syömänsä klementiinin siemenet istutettavaksi. Eläköön tulevat kaupunkiviljelijät!

Sangen hyvin pystyin vastustamaan messujen herättämää ostohimoa. Sorruin somaan, kympin hintaiseen, Maija mehiläishostelliin (Neudorffin osastolla). Se saa nyt täydentää puutarhani majoituskapasiteettia pari vuotta sitten hankitun hyönteishotellin lisänä.

Messuilla haahuiluun ja fiilistelyyn meni kutakuinkin koko päivä. Annan muutaman kuvan välittää hieman tunnelmia.

Kotimaan puutarhamessukausi alkoi tänä viikonloppuna Turun Piha & Puutarha -messuilla. Viikon päästä on tarjolla Helsingin Kevätmessut ja siitä viikon päästä Tampereen Supermessut. Melko kattava lista tulevista alan tapahtumista löytyy Puutarhaliiton kotisivulta.

Turun messuilla oli kolmelle hallille omat teemansa: Pihan kuningattaret, Piha ja terassi sekä Keittiöpuutarha, joka piti sisällään myös työkalut. Kovasti olisin toivottanut tervetulleeksi muunkinlaiset teemat, tyyppiä viikko sitten järjestetyn Tukholman Nordiska trädgårdar -messun ’Urban fägring’ (vapasti käännettynä ’urbaani ihanuus’).

Helsingin messuja olen kritisoinut siitä, että kävijän on vaikea löytää oikeastaan mitään, kun kaikki näytteilleasettajat ovat sikin sokin sekaisin keskenään – työkalu siellä, ja toinen täällä ja välissä vähän kirjoja ja siemeniä ja keittiön ihmetyökaluja. Turun suhteen odotusarvo oli nyt korkealla – josko siellä olisi ryhmitelty näytteilleasettajat kävijäystävällisemmin, koska sitähän tuo teemoitus hieman lupasi. Lienee paikallaan sanoa, että en ole aiemmin Turun puutarhamessuilla käynyt, enkä edes koko messu- ja kongressikeskuksessa, jossa ne pidetään.

Messukokemus oli kaikilta osin miellyttävä. Halleissa oli avaruutta ja väljyyttä, joka ei johtunut pelkästään siitä että käyntini sijoittui arkipäivään. Toki messuilla oli esillä paljon sellaista, jonka yhteys pihaan ja puutarhaan ei minulle aukea, mutta jostakin kumman syystä se ärsytti paljon vähemmän kun yleensä. Kenties se johtui siitä, että ”alan tarjonta” oli – odotusten mukaisesti – selkeästi ja loogisesti ryhmitelty. Siitä Turun messu- ja kongressikeskukselle täydet pisteet!

Messujen tavoite oli hyvin selkeästi saada aikaan välitöntä myyntiä näytteilleasettajille. Kenties siksi tuntui ettei reppuun kertynyt juurikaan mitään uusia ideoita tai oivalluksia. Paluumatkalla junassa oivalsin, että ainoa ”trendi” joka jäi mieleen oli keinorottinkihuonekalut terasseille…

Yksi mielenkiintoinen uusi tuttavuus messuilta löytyi, nimittäin puutarhakauppa Pavunvarsi. Pavunvarrella on myymälät Turussa ja Tampereella, mutta myös kattava verkkokauppa. Pavunvarren missio on tehdä puutarhanhoidosta ympärivuotinen harrastus, ja tarjoavat siksi runsaasti siihen tarvittavaa välineistöä. Kaupasta löytyy kaikenlaista myös kesäpuutarhureille.

Messujen yleiskoristelualue oli ihan nätti. Valitettavasti vaan lähes kaikki eri otsikon alla esitellyt mallipihat muistuttivat kovasti paljon toisiaan. Kukkia oli käytetty todella runsaasti, mutta aina niitä samoja, ja kenties siksi oli niin samannäköistä. Toki valituissa väreissä oli eroja, mutta…

Yksi alue poikkesi minusta edukseen, nimittäin ’Metsän tuntua’, jonka oli suunnitellut Paula Tiittanen (Pihamestarit Tiittanen). Siinä oli käytetty kunttaa ja siinä oli – nimen mukaisesti – aidosti metsän tuntua. Ei siitä mihinkään pääse, että metsäpohja on kaunis! Se miten järkevää sellaisen käyttö on, tai mihin se aidosti sopii, on sitten taas ihan oma aiheensa.

Makuja on erilaisia – mikä mallipiha on sinun suosikkisi?

’Metsän tuntua’

’Metsän tuntua’

’Pihatilliä ja pastellia’

’Värien riemua’

’Värien riemua’

’Helppohoitoisuutta’

’Valkoista ja vihreää’

’Valkoista ja vihreää’

’Salainen puutarha’

’Salainen puutarha’

’Puuta ja terästä’

’Puuta ja terästä’

’Pelkistettyjä muotoja’

’Ain laulain työtäs tee’  oli Lumikin seitsemän kääpiön ohje sille, miten saada hommat luistamaan sujuvammin. Oman versionsa tuosta rallatuksesta ovat tehneet myös Uuno Turhapuron kaverit.

Olen etuoikeutettu, kun saan tehdä töitä ulkona. Kun kevätaurinko lämmittää niskaa tai melkein sokaisee, niin on helppo ryhtyä rallattelemaan. Mikä sopisi puutarhurille paremmin kuin laulut, joissa puhutaan kasveista? Ja niitähän on niin paljon, ettei tarvitse samaa ”levyä” pyörittää koko päivää!

Kevättunnelmaan pääsee mukavasti hyräilemällä Uudenmaan maakuntakukalle – valkovuokolle (Anemone nemorosa) – omistettua laulua.

Jos meinaa tulla hiki ja tekisi mieli riisua takki, niin voi muistuttaa itseään kevätsään petollisuudesta lapsuuden laululla. Sinivuokot (Hepatica nobilis) eivät vilustu, mutta lasten (ja puutarhureiden) on vielä syytä pitää kengät ja sukat jalassa…

Kevät on tänä vuonna ollut niin lämmin, että tulppaanien alut jo kurkkivat maasta. Pihatöitä tehdessä voi unelmoida matkasta Keukenhofiin ja pyörähdellä lämpimikseen Iloisen Amsterdamin tahtiin.

Ruusuja leikatessa eteen tulee jo valinnan vaikeus, koska ruusu lienee se kasvi josta on tehty kaikista eniten lauluja. Väreissä löytyy omansa ainakin tulipunaisille (Tulipunaruusut), punaiselle (Ruusu on punainen), keltaiselle (Preerian keltainen ruusu) ja mustalle (Musta ruusu). Oodin voi lurauttaa myös Villiruusulle, Orjanruusulle tai vaikka miljoonalle ruusulle. Jos mukaan haluaa jalometallia, voi ruusut asettaa hopeamaljaan.

Jos on hieman epävarma leikkaamisen lopputuloksesta, on tämä laulu kenties hyvä valinta.

Kesäkukkia istuttaessa voi hieman herkistellä…

… tai jos liikuttuu liikaa äidin sokeudesta, niin voi heittäytyä keväthuumaan Anttilan kera.

Rikkaruohoista ei ole lauluja kirjoitettu, vaikka juuri niiden kitkemiseen tarvittaisiin jotakin potkukasta laulettavaa. Paremman puutteessa voi ottaa avuksi maitohorsman (Epilobium angustifolium).

Laulellen työt puutarhassa tai pihalla sujuvat leikiten – riippumatta siitä tekeekö niitä työkseen tai harrastuksena. Ja syksyllekin  on ihan oma ohjelmistonsa.

Hyvä mieli on yhtä tärkeä asia kun hyvä työergonomia!

Ja unelmoidakin saa – vaikka raparperitaivaasta…

Kyllä maailma on tulvillaan kaikenlaista hienoa! Eikä siitä mihinkään pääse, että verkon kautta pääsee tutustumaan kaikenlaiseen sellaiseen, jota ei edes tiennyt olevan olemassa. Kenties minulla oli iso aukko sivistyksessä, kun en tuntenut Flora Danicaa, johon hurahdin täysin.

Hurahtaminen sai alkukipinänsä Puutarhanaisten vuosikokousesitelmästä. Esitelmän piti Heinolan kaupunginmuseon johtaja Kari-Paavo Kokki, joka toimii myös Glorian Antiikki –lehden  erikoisasiantuntijana. Aiheena olivat kukat sisustuksessa eri aikakausina, ja esitelmän lopussa Kokki kertoi Heinolan museon olevan erityisen ylpeä Flora Danica -astioista, joita ovat saaneet testamenttilahjoituksena. Museolla ei kuulemma olisi mitään mahdollisuuksia ostaa sellaisia.

Esitelmöitsijä

Alkuperäinen Flora Danica –astiasto sai alkunsa vuonna 1790, kun Tanskan kruununprinssi Frederik tilasi lahjan Venäjän keisarinna Katariina II:lle (myös Katariina Suurena tunnettu). Astiasto ei kuitenkaan koskaan päätynyt Venäjälle, koska Katariina otti ja kuoli vuonna 1796, eikä astiasto ollut silloin vielä valmis. Tuo alkuperäinen astiasto on Tanskan hovin omaisuutta, ja sitä käytetään kuulemma joskus kun on riittävän arvokkaat syömingit.

Posliinitehdas Royal Copenhagen on tehnyt alkuperäisistä astioista replikoita, ja niitä voi ostaa nettikaupasta. Kaupan halvin tuote on 14 cm lautanen, jonka hinta on 712 euroa. Soppakulhosta joutuu pulittamaan yli 16.000 euroa…

Flora Danica lautanen 14 cm – 712 euroa (kuva: Royal Copenhagen nettikauppa)

Flora Danica soppakulho 500 cl – 16.248 euroa  (kuva: Royal Copenhagen nettikauppa)

Mutta en minä astioihin hurahtanut, vaan noissa astioissa oleviin kasvikuviin.  Kuvat ovat Flora Danicasta, kerrassaan huikeasta kasviosta.  Vuonna 1753 Kööpenhaminan yliopiston kasvitieteen professori G. C. Oeder ehdotti, että julkaistaisiin kuvat kaikista Tanskan luonnonkasveista. Kasvion ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1761 ja viimeinen 123 vuotta myöhemmin. Projekti oli Tanskan hovin rahoittama.

Flora Danica koostuu 51 osasta ja kolmesta lisäosasta. Se pitää sisällään 3.240 kuparikaiverrettua  levyä, joista otetut vedokset värjättiin käsin. Levyistä tehtiin myös mustavalkoisia ”halpisversioita”, joita jaettiin piispoille. Heidän tehtävänä oli varmistaa, että kasvion alkuperäinen tavoite – kasvattaa kansan tietoutta kasveista – leviäisi.

Tussilago farfara – leskenlehti (kuva: Flora Danica)

Anemone ranunculoides – keltavuokko (kuva: Flora Danica)

Campanula patula – harakankello (kuva: Flora Danica)

Fragaria vesca – ahomansikka (kuva: Flora Danica)

Hurahtaminen tuohon uskomattomaan käsityöhön on nykyihmiselle todella helppoa, koska Tanskan kansalliskirjasto on skannannut kaikki alkuperäiset värivedokset, ja julkaissut ne verkkoon.  Tutustu omalla vastuulla!

Myös Norjan puutarhaliiton perennajaosto valitsee vuoden perennan.  Vuonna 2003 alkanut perinne on vuosittain nostanut parrasvaloihin sekä tuttuja että hieman tuntemattomampia kasveja. Valinta on aina osunut yksittäiseen lajikkeeseen ja viime vuonna tuon ”arvonimen”  sai koristekastikan (Calamagrostis x acutiflora) Overdam-lajike.

Tänä vuonna vuoden perennaksi valittiin lajike, jolle en ahkerasta salapoliisityöstä huolimatta löytänyt täysin varmaa suomenkielistä nimeä. Tuo ”mysteerinen” lajike on Corydalis omeiana, eli joku kiurunkannus (nunneört). The Plant List’in mukaan kyseessä on safiirikiurunkannuksen (Corydalis flexuosa – pandanunneört) alalaji (subsp.) tai muoto (f.).

Oli miten oli…

(kuva: stauder.net)

Kiurunkannukset ovat unikkokasveihin (Papaveraceae) kuuluvia kasveja, jotka kukkivat sangen aikaisin keväällä.  Kukinnon värissä on mistä valita. Lajikkeesta riippuen terttumaiset kannukselliset kukat ovat valkoisia, keltaisia, puna- tai lilansävyisiä – tai sinisiä, kuten vuonomaan vuoden perennassa.

(kuvat: Wikimedia Commons)

Erään arvovaltaisen lähteen mukaan sinikukkaiset kiurunkannukset olivat aikoinaan erityisen arvostettuja, koska niiden kasvattaminen oli vaikeaa ja elinikä lyhyt.  Nykyisin sinikukkaisia kiurunkannuksia löytyy laajemmin, eikä niiden hoito ole muunvärisiä vaikeampaa. Tästä saamme kiittää kiinalaisia ja kolmea brittiläistä kasvitieteilijää.

Corydalis omeiana (kuva: obp.no)

Suomen luonnossa kasvaa kolme lajiketta: jalokiurunkannus (Corydalis nobilis), pystykiurunkannus (Corydalis solida) ja hentokiurunkannus (Corydalis intermedia). Jalokiurunkannus on viljelykarkulainen. Pystykiurunkannusta löytyy myös monesta  puutarhasta, kuuluuhan se perinnepihan vanhimpaan lajistoon. Hentokiurunkannus on rauhoitettu entisten Oulun ja Lapin läänin alueella.

Jalokiurunkannus (kuva: Luotoportti © Jouko Lehmuskallio)

Pystykiurunkannus (kuva: Luontoportti © Jouko Lehmuskallio)

Hentokiurunkannus (kuva: Luontoportti © Jouko Lehmuskallio)

Puutarhassa kiurunkannukset viihtyvät parhaiten puolivarjossa. Kasvualustaksi sopii parhaiten kalkkipitoinen ja runsasravinteinen hiekkamulta. Kovin kranttu kiurunkannus ei ilmeisesti kasvualustansa osalta ole. Nimittäin omassa puutarhassani pystykiurunkannukset kukkivat iloisesti sekä kovassa savimaassa että vattupensaiden alla – ja jopa hiekkatiellä…

Vattupensaan aluskasvillisuutta viime keväänä (valkovuokkoja, skilloja ja pystykiurunkannuksia)

Joissakin lähteissä sanotaan kiurunkannusten olevan myrkyllisiä.  Myrkytystietokeskuksen kasviluettelon mukaan se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Naistenpäivä on kerrassaan oiva ajankohta nostaa esiin vireä ja aktiivinen viheryhdistys: Puutarhanaiset – Trädgårdskvinnorna ry. Yhdistykselle tulee kesällä ikää komeat 65 vuotta, ja merkkipäivää tullaan juhlistamaan marraskuussa seminaarin muodossa. Helsingin Allergiatalossa 13.11.2014 järjestettävän seminaarin teemana ovat marjat ja hedelmät. Kannattaa harkita osallistumista, koska kaksi vuotta sitten järjestetty Hyvinvointiseminaari oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa.

Puutarhanaisten perustamisen alkulaukaus ammuttiin huhtikuussa 1949, kun kaksitoista puutarha-alan naista kokoontui Puutarhaviljelijäin Liiton (nykyisin Puutarhaliitto ry) toimistoon. Yhdistys piti saada pystyyn, koska syyskuussa 1949 Helsingin Messuhallissa (nykyisin Töölön kisahalli) järjestettävään 7. Pohjoismaiseen puutarhanäyttelyyn tarvittiin alan naisia hommiin. Perustamisasiakirjan päivämäärää 5.6.1949 pidetään yhdistyksen syntymäpäivänä. Ja siitä se sitten lähti…

En kerta kaikkiaan malta olla nostamatta esiin yhtä tekoa yhdistyksen 50-vuotisen taipaleen kunniaksi tehdystä historiikista:

Olympiakisat 1952 toivat toimintaa Puutarhanaisillekin. Tanskan kauppapuutarhaliitto lahjoitti kymmenentuhatta neilikkaa, joista piti sitoa yli 800 kimppua mitalimiehille ja naisille ojennettavaksi. Puutarhanaiset toteuttivat työn talkoovoimin 20.7. – 3.8. välisenä aikana Kaupunginpuutarhan tiloissa.

Lähde: Puutarhanaiset – Trädgårdskvinnorna ry 1949-1999 / Terttu Kalevi & Liisa Jyränkö

Alusta asti yhdistyksen tarkoitus on ollut koota yhteen puutarha-alasta kiinnostuneita naisia. Alkuaikojen tavoitteita olivat puutarhakulttuurin tunnetuksi tekeminen sekä puutarhatuotteiden käytön lisääminen. Puutarhakulttuuria yhdistys edistää vielä tänäkin päivänä, vaikka konkreettinen tekeminen sen eteen on vuosien saatossa muuttunut ja muokkaantunut aina ajan henkeen parhaiten sopivaksi. Nykyisin yhdistys ei enää toimi yhtä aktiivisesti puutarhatuotteiden käytön lisäämiseksi, koska sitä tarkoitusta varten on vuosien varrella perustettu useita ”täsmäyhdistyksiä” Puutarhaliiton sateenvarjon alle.

Tarkoitustaan yhdistys on alusta asti toteuttanut tekemällä retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin, järjestämällä esitelmätilaisuuksia jäsenistöä kiinnostavista aiheista sekä elämällä avarakatseisesti ja mahdollisimman monipuolisesti ulospäin.

Yhdistyksen ulospäin eläminen ei rajoitu pelkästään kotimaan rajoihin. Vuonna 2011 Puutarhanaisista tuli kehitysyhteistyöprojektin kummi Sansibarin saarella. Projekti on nyt toisessa vaiheessaan, ja siihen voi tutustua yhdistyksen kotisivulla.

Tällä hetkellä Puutarhanaisia on noin 180. Yhdessä he oppivat, verkostoituvat ja viihtyvät. Heistä kaksi kolmesta on alan harrastajia ja loppu kolmannes alan ammattilaisia. Yhteistä heille on naiseus sekä suuri intohimo puutarhaa kohtaan. Puutarhanaisten maailmassa ”puutarha” ei tarkoita tiettyä muotoa tai neliömäärä. Puutarha voi olla kaikkea hehtaarin ja neliön väliltä, se voi olla mitä tahansa, missä tahansa ja millainen tahansa – olennaista on se, että se on jollekin puutarha. Yhdistyksen tunnuslausetta lainatakseni: ”Puutarhasta on moneksi”.

Toiminnasta ennen ja nyt kertokoon tämä kuvakavalkadi.Kaikki mustavalkoiset kuvat ovat historiikista ’Puutarhanaiset – Trädgårdskvinnorna ry 1949-1999 / Terttu Kalevi & Liisa Jyränkö’.

Ilmeisesti alkuajoista asti miehetkin ovat olleet tervetulleita niihin yhdistyksin tilaisuuksiin, jotka ovat kaikille avoimia.

Puutarhailta 13.1.2014 teemalla ’Jäseneltä jäsenelle ja yliopistonäkökulmaa’.

Vuosikokouksiin on aina panostettu.

”Vuosikokoustarjoilua” kotiin viemiseksi Annalassa 16.3.2013.

Vuosien varrella yhdistys on retkillään tutustunut lukuisiin puutarhoihin ja kartanoihin.

Kevätretken 8.6.2013 suuntana oli itäinen Uusimaa.
Tänä vuonna retkeillään 7.6. Mäntsälän suuntaan.

Elokuussa 2013 yhdistyksen jäsenillä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Königstedtin kartanoon Heidi Hautalan vieraana.
Lokakuussa 1983 yhdistys oli vieraillut Heidi Hautalan kasvisravintolassa.

Ensimmäinen retki ulkomaille tehtiin v. 1970. Vuosien varrella kohteita ovat olleet mm. Tallinna, Tukholma, Leningrad, Gotlanti ja Taalainmaa.

Heinäkuussa 2013 tehtiin kesämatka Viroon, jossa tutustustuttiin kasvitieteellisiin puutarhoihin sekä tehtiin taimiostoksia. Kesälle 2014 yhdistys suunnittelee puutarhamatkaa Berliiniin.

Yhdistyksen ensimmäiset omat pikkujoulut järjestettiin vuonna 1960. Joulun alla v. 1957 yhdistyksen jäsenet viettivät puku- ja naamiaisjuhlia.

Pikkujouluperinne palautettiin v 2012. Pikkujouluissa 4.12.2013 esiintyi Vantaan kamarikuoro.

 Puutarhasta on moneksi!

Vuodesta 2001 alkaen Saksan perennaviljelijöiden yhdistys (Bund deutscher Staudengärtner) on valinnut vuoden perennan. Yhdistys ei rajaa valintaansa yhteen yksittäiseen kasviin, vaan kääntää aina fokuksen kokonaiseen sukuun. Tämänvuotinen perennasuku on varjohiipat (Epimedium – sockblomma).

(kuva: BdS)

Varjohiipat kuuluvat happomarjojen sukuun (Berberidaceae), joten niiden kenties tunnetumpia ”serkkuja” ovat happomarjat (Berberis) ja mahoniat (Mahonia). Suomalaisissa puutarhoissa yleisimpiä varjohiippoja lienevät alppivarjohiippa (Epimedium alpinium) ja tarhavarjohiippa (Epimedium x rubrum).

Epimedium alpinum – alppivarjohiippa
(kuva: Wikimedia Commons)

Epimedium x rubrum – tarhavarjohiippa
(kuva: Wikimedia Commons)

Varjohiipat kukkivat keväällä, touko-kesäkuussa. Pieni terttumainen kukinto on soma, mutta varjohiippojen ensisijainen koristearvo on – ainakin minun mielestä – lehdissä. Herttamaisten lehtien sävy vaihtuu vuodenajan mukaan, ja lumen alla lehdistö saattaa jopa selvitä talven yli.

Epimedium x rubrum – tarhavarjohiippa
(kuva: Wikimedia Commons)

Epimedium grandiflorum – idänvarjohiippa
(kuva: Wikimedia Commons)

Epimedium alpinum – alppivarjohiippa
(kuva: Wikimedia Commons)

Nimensä mukaisesti varjohiipat viihtyvät puolivarjossa tai varjossa. Ne sopivat oivasti maanpeittäjäksi, perennapenkkien reunustoille tai kivikkoryhmiin. Kasvualustaksi varjohiipat haluavat tuoreen, runsasravinteisen ja humuspitoisen maan. Paikalleen vakiintuneena ne kestävät jopa lyhytaikaista kuivuutta.

Varjohiipan saksankielinen nimi, ’Elfenblume’, juontuu kasvin sirohkosta ja keijukaismaisesta olemuksesta. Ulkonäkö kuitenkin hieman pettää, koska sekä lehdet että kukkavarret ovat aika jykeviä.

Tämä kasvi on myös oiva esimerkki siitä, että kasvinimiä ei parane mennä kääntämään sanakirjan avulla. Suora käännös saksasta nimittäin väittäisi että vuoden perenna on keijunkukka (Heuchera – alunrot). Kasvien tieteellisten nimien käytössä on siis vissi pointti – se ei ole hienostelua.

Heuchera x brizoides – tarhakeijunkukka
(kuva: Wikimedia Commons)

Heuchera michranta ’Palace Purple’ – purppurakeijunkukka
(kuva: Wikimedia Commons)

Varjohiippakuriositeettina kerrottakoon se, että esim. Tiede-lehden artikkelin mukaan Milanon yliopiston tutkimukset ovat osoittaneet, että eräs varjohiippa (Epimedium brevicornum) on jopa Viagraa tehokkaampi hoito erektiohäiriöön – vähemmillä sivuvaikutuksilla. Kasveista on siis moneksi!

Naapurimaassamme Ruotsissa perennoja viljelevien muodostama Perennagruppen on valinnut vuoden perennan jo vuodesta 1997 alkaen. Valinnan tavoitteena on nostaa esiin erityisen arvokkaita puutarhakasveja. Valintakriteereiksi Perennagruppen listaa, että kasvin on oltava terve, kestävä ja kaunis sekä pienen ylimääräisen huomion arvoinen.

Viimevuotinen valinta, päivänlilja (Hemerocallis), on minulle sekä tuttu että rakas perenna. Tänä vuonna valittu kevätlupikka (Sesleria heufleriana – vårälväxing) oli sitä vastoin minulle täysin uusi tuttavuus!

(kuva:Perennagruppen)

Jotakin kevätlupikan yleisyydestä täällä meillä kertonee se, että jokaisen puutarhurin ”nimiraamatun”, eli Viljelykasvien nimistö –kirjan vuoden 2004 painoksessa tuota kasvia ei ole. Tuoreimmassa, vuoden 2012 painoksessa, se on jo mukana.

Englanninkielinen nimi ’Blue-green moor grass’ (sinivihreä nummiruoho) kertoo kevätlupikasta aika paljon. Isohkoa ruohomätästä muistuttavan kasvin lehdet ovat toiselta puolelta vihreät ja toiselta puolelta sinertävät.

(kuva:Perennagruppen)

Perennaksi kevätlupikka on aika omanlaisensa. Sen mättäät heräävät talviunilta puutarhaa sulostuttamaan jo lumikellojen ja krookusten aikaan, ja lähes mustat kukat puhkeavat jo huhti-toukokuussa. Kukat voi kuivattaa. Vaikka kukinta on ohi aikaisin, niin lehtiensä ansiosta kevätlupikka on näyttävä kasvi koko kesän. Sen lehtimättäät ovat noin 30-40 cm korkeat.

(kuva: Wikimedia Commons)

(kuva:Perennagruppen)

Kevätlupikka on – ainakin Perennagruppenin kuvauksen mukaan – aika ihanteellinen perenna. Se viihtyy missä tahansa, kestää melkein mítä tahansa eikä tarvitse minkäänlaista hoitoa. Monen kasvuvuoden jälkeen mätäs voi kuitenkin ”kaljuuntua” keskeltä.

Jos innostuit kevätlupikasta, niin nettitiedon mukaan sitä pitäisi olla saatavissa ainakin Blomqvistin Taimistosta sekä siemenenä Joyseedsistä.